— Severi Hämäri
Mikä ihmeen ad hominem? Mistä siinä oikein olikaan kyse? Ja miksi kaikki sitä hokee, kuin traumatisoituneet papukaijat?
Viimeisen kuukauden ajan ad hominem on ollut kuuma sana. Se pelmahti pintaan Riku Rantalan ja Matti Apusen välisessä sanasodassa, jossa molemmat puolet — mutta eritoten Apunen — käyttivät runsaasti ”henkilöön käyviä huomautuksia” eli ad hominemeja.
Ad hominem on kyseessä kun henkilöön menevä huomautus on asiaton. Toisin sanoen, kun ei ole tarkoitus puhua jampasta, puhutaan silti jampasta: hänen maineestaan, tekemisistään, luonteestaan, ulkonäöstään, puoluekannastaan jne.
Apusesta kirjoitin tuoreeltaan omassa blogissani. Nyt-liite kirjoitti siitä verkkojutun. Jo kohta ad hominem oli päivän sana niin Aristoteleen kantapäässä kuin Yksityinen kielitoimisto -blogissa.
Ad hominem -sana on sittemmin kummitellut poliitikkojen facebook-päivityksissä. Ja muuallakin — kahvipöydistä blogosfääriin.
On tilanteita, joissa haluat tietää henkilöstä ja hänen luotettavuudestaan yhtä ja toista. Esimerkiksi jos hän oikeudessa todistaa sinua vastaan.
Ad hominem on kyseessä kun henkilöön menevä huomautus on asiaton. Toisin sanoen, kun ei ole tarkoitus puhua jampasta, puhutaan silti jampasta: hänen maineestaan, tekemisistään, luonteestaan, ulkonäöstään, puoluekannastaan jne.
Ennenvanhaan osattiin heittää ad hominemit jopa kuolleista: Albert Edelfelt — Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista
Ad hominem on ”argumentointivirhe.” Se ei esitä todistetta näkökulman puolesta tai sitä vastaan, vaan puhuu asian vieritse — juoruilee.
Argumenttivirheet eivät ole sinällään virheitä. Retoriikka sallii kaikenlaisen kieroilun, jos yleisö sen vain hyväksyy. Mattoa saa vetää, kunhan kukaan ei siitä ota liikaa nokkiinsa.
Ja kunhan vedät omalla vastuulla.
Henkilöön meneviä huomautuksia löytyy monta sorttia.
Tyypillisin on ad hominem -loukkaus. Tämä on perätön, ilkeämielinen lausahdus, joka loukkaa vastapuolta, ja huvittaa kavereita. “Äitis oli” ja “pakko haistaa kun sieltä päin tuulee!”
Apunen teki näin kutsuessaan Rantalan ajattelua “hipsterin sumeaksi logiikaksi.” Loukkaus pyrkii nöyryyttämään. Osoittamaan keskustelukumppanin sosiaalista alemmuutta. Näyttää paikan laumassa. Ja saamaan kannatusta pois hänen edustamalta näkökulmalta.
Apunen teki näin kutsuessaan Rantalan ajattelua “hipsterin sumeaksi logiikaksi.” Loukkaus pyrkii nöyryyttämään. Osoittamaan keskustelukumppanin sosiaalista alemmuutta. Näyttää paikan laumassa.
Tästä syystä perusteeton itsekehu tulee yllättäen lähellä ad hominem -loukkausta. Siis huomatetaan (taidolla tai ei) miten hyvä tyyppi itse ollaan. Samalla annetaan ymmärtää, että ollaan niin paljon parempi kuin tuo toinen.
Esimerkiksi oman oppineisuuden korostaminen on yleensä juuri tätä. (Ja myös professorit osaavat puhua puppua. Varsinkin kirjoittaessaan asioista, jotka eivät ole heidän erityisalaansa… nimiä nyt mainitsematta.)
Sinä myös -virhe taas kiinnittää huomion puhujan aiempiin tekemisiin ja puheisiin nyt esille nousseen puheenaiheen puitteissa. “Älä sä tästä mun juomisesta ala, kun sä itse olit eilen kännissä” raikaa usein yöhön herättäen retoriikan opettajan uniltaan.
Pidemmällä aikajänteellä puhujan tai kirjoittajan epäjohdonmukaisuus epäilyttää kuulijoita ja lukijoita. Mutta se ei sinällään vielä osoita kummankaan näkökulman pätevyydestä yhtään mitään. Saattaahan olla, että henkilö on nyt hahmottanut aikaisemman näkemyksensä virheellisyyden. Ja kyky muuttaa mielipidettä on merkki luovasta ajattelusta.
Pidemmällä aikajänteellä puhujan tai kirjoittajan epäjohdonmukaisuus epäilyttää kuulijoita ja lukijoita.
Sun tilanteessa -virhe tapahtuu, kun huomio kiinnittyy toisen ihmisen asemaan tai tilanteeseen tai muuhun sellaiseen — asian sijaan. “Koska olet hipsteri, niin tottakai sä äänestät vihreitä” on tällainen virheargumentti. Rantala syyllistyi tähän versioon ad hominem -virheestä sivuuttaessaan Apusen puheet toteamalla, että tämä on Evan puheenjohtaja, jonka palkka tulee rikkailta.
Rantala syyllistyi tähän versioon ad hominem -virheestä sivuuttaessaan Apusen puheet toteamalla, että tämä on Evan puheenjohtaja, jonka palkka tulee rikkailta.
Tää tyyppi on heikäläisiä -virhe ilmestyy kuvioon, kun kaikki jonkin mielipiteen omaavat sysätään samaan nippuun. “Koska vastustat ydinvoimaa, olet vihernyyperö, ja me ei oteta vihernyyperöitä vakavasti.” “Koska haluat matalampaa verotusta, olet libertaristi, ja libertaristit ovat sekopäitä.”
(Vastakohtana on meikäläis -virhe, jossa oletat jonkun ajavan samoja asioista kuin sinä, kun hän on samaa mieltä jostain hassusta yksityiskohdasta. Tämän nojalla sitten kannatat hänen näkökulmaansa jossakin toisessa asiassa ilman, että olet yhtään miettinyt itse…)
Pääministeri ei osaa mitään -virhe on uskomus, että kaikki mitä joku tekee on väärin. Eli jälkikäteen katsotaan, mitä joku on tehnyt tai sanonut, ja oli se mitä tahansa, ollaan siitä eri mieltä.
Isäni kertoi törmänneensä Tukholmassa aikoinaan vessanseinäkirjoitukseen “Olof Palme även kissar fel!” eli silloinen (ja sittemmin traagisesti kuollut) pääministeri ei kyennyt kommentoijan mukaan edes käyttämään vessaa oikein.
“Rehellisen” Abraham Lincolnin kerrotaan aina kehuneen kiistakumppaniensa puheenlahjoja, varsinkin retoriikan taitamista ja kielikuvioiden runsautta. Tämä käänsi kuuntelijoiden huomion juuri vastustajan puheen retorisuuteen, syöden hänen sanomansa sisällön uskottavuutta tavallisen kansan korvissa.
Taitava kirjoittaja tai puhuja on pahoillaan siitä, että joutuu huomauttamaan jostain henkilöön menevästä. Ikään kuin ei haluaisi nostaa sitä esiin. Tällöin riski jäädä kiinni on pienempi, sillä yleisö on myötämielisempi.
“Kun puhuimme aiemmin, minulle jäi valitettavasti epäselväksi edustaja Takaliston käsitys aiheesta. Oli kuin hän olisi ollut silloin hieman eri linjoilla. Jos muistan oikein, minulla on myös valokuvia hänestä edustaja Hännystön kanssa… Olen pahoillani että jouduin nostamaan asian esille.”
Näppärin tapa käyttää ad hominemia on toisen kehuminen. Ilmaiset ihailevasi jotakuta jostain sellaisesta, joka ei nyt ole aivan kaikkien mielestä kuitenkaan ihan niin hyvä ominaisuus. “Rehellisen” Abraham Lincolnin kerrotaan aina kehuneen kiistakumppaniensa puheenlahjoja, varsinkin retoriikan taitamista ja kielikuvioiden runsautta. Tämä käänsi kuuntelijoiden huomion juuri vastustajan puheen retorisuuteen, syöden hänen sanomansa sisällön uskottavuutta tavallisen kansan korvissa.
“Muuten mielestäni Rehellisen Aben veroisiin retoriikkaneroihin kuuluu nykypäivänämme mm. Timo Soini.”
Erilaiset vihjailut voidaan kanssa lukea ad hominemin luokkaan. Näitä käytetään, kun annetaan ymmärtää toisen olevan jotenkin yksinkertaisempi tai osaamattomampi käyttämällä alentuvaa kieltä, puhumalla kovemmalla äänellä (kuin toinen ei kuulisi tai ei kykenisi ymmärtämämään ilman) tai esittämällä runsaasti huolestuneita kysymyksiä (“Entä mitä mieltä sä olet? Oliko tämä sulle täysin selvää?).
Nämä ovat harvemmin kovin räikeitä, mutta ihan yhtä likaisia keinoja kuin moni muukin.
Ad hominem -vihjailuihin kuuluu myös toisen argumenttien sopimaton kyseenalaistaminen. Kiinnitetään huomiota kohtuuttomassa mitassa johonkin virhepäätelmään, epäjohdonmukaisuuteen, lähteiteiden käyttöön tai yleensä kieliopin puutteisiin. Käydään ikään kuin osoittamaan toisen olevan käsityskyvyltään tai rehellisyydeltään vähintäänkin hieman alentunut.
Tällöin vaaditaan keskustelukumppanilta liiallisen tiukkoja vaatimuksia: kukaan ei ole täydellinen, ja aina jokin jää vähän puolitiehen. Jos kirjoittaja tai puhuja ei ole koko ajan hakuteillä, voi yleensä pienet kielioppilipsahdukset ja loogiset möläykset — sekä ad hominem tai pari — sivuuttaa suosiolla.
Jos kirjoittaja tai puhuja ei ole koko ajan hakuteillä, voi yleensä pienet kielioppilipsahdukset ja loogiset möläykset — sekä ad hominem tai pari — sivuuttaa suosiolla.
Välillä oikein kaipaan hyvällä huumorilla esitettyä ad hominem loukkausta, varsinkin osoitettuna itseäni vastaan. Se voi olla jopa kunnianosoitus: olet niin arvovaltainen, että täytyy vähän nykiä mattoa jalkojesi alta.
Henkilöön käyviä huomioita ei siis mielestäni pidä parjata liikaa.
Niitä tarvitaan, jotta keskustelu pysyisi terästettynä. Ja yleisö hereillä. Ne korostavat vastakkainasettelua, ja tekevät puheesta tai tekstistä henkilökohtaisempaa.
Välillä oikein kaipaan hyvällä huumorilla esitettyä ad hominem loukkausta, varsinkin osoitettuna itseäni vastaan. Se voi olla jopa kunnianosoitus: olet niin arvovaltainen, että täytyy vähän nykiä mattoa jalkojesi alta.
Usein parhaimmat ad hominemit heitetäänkin hyvänä herjana. Hauskana huomiona, jossa molemmat osapuolet ovat vitsissä mukana. “Herra puheenjohtaja, edustaja Hännystö ei tiedä mistä puhuu. Mutta toisaalta — enhän tiedä minäkään.”
Argumentaatiovirheestä, kuten ad hominemista, tulee ongelma, kun ne hukuttavat alleen asiasisällön keskustelussa.
Huomio kääntyy pois siitä, mistä ollaan oikeasti puhumassa.
Vaikka kinastelu käy jopa hauskaksi, hetken päästä kaikki ovat siihen kyllästyneitä. Varsinkin ne, joilla ei ole osaa pissaamisottelussa.
Mitä siis tehdä, jos jäät ad hominem -vyörytyksen jalkoihin?
No, voit vaikka miettiä, mikä on keskustelun tavoite. Mitä haluat saada aikaan keskustelemalla tämän öykkärin kanssa? Entä mitä hän haluaa saada aikaan?
Onko tavoitteena vain nöyryyttää toista? Voittaa väittely?
Silloin voit tietenkin antaa samalla mitalla. Silmä silmästä ja perunat pottuina — provosoitua kun provosoidaan.
Mutta tällainen voittaminen apinamaiselle rinnan takomisella ja solvaamisella, se taitaa kyllä olla luusereiden hommaa.
Mutta tällainen voittaminen apinamaiselle rinnan takomisella ja solvaamisella, se taitaa kyllä olla luusereiden hommaa. Henkilöön menevä loukkaus voi levähtää omille silmillesi kuin lehmän läjä sähköruohonleikkurin kidoista.
Sillä vaikutat todennäköisesti pikkumaiselta, jos et osaa nousta herjan yläpuolelle. Ja yleisö saattaa kyllästyä pidemmän päälle pelkkään huuteluun ja älämölöämiseen.
On tietenkin loukkauksia, jotka ovat täysin sopimattomia. Niitä kutsutaan kunnian loukkauksiksi. Ja ne ovat poliisiasia. Varmista silloin, että sinulla on todistajia. Mutta poliisin puheille meno on äärimmäinen keino. Usein kannattaa hieman vähemmän kunniaan menevän herjaajan seurasta vain poistua sanoen, että on sitä parempaakin tekemistä.
Mutta jos on tarkoitus päästä jonkinlaiseen konsensukseen tai poliittiseen päätökseen, ota herja vastaan. Eritoten osoittaen hyvää huumorintajua. Oliko loukkaus nyt niin paha?
Jos se oli asiaton, voit vain nauraa, ja esittää Gyrano de Bergeracin tavoin itsestäsi vielä parempia ja jopa todenmukaisia loukkauksia. Jos kykenet nauramaan itsellesi, saat usein yleisön (ja mahdollisesti myös kiistakumppanisi) sympatiat puolellesi.
Jos kykenet nauramaan itsellesi, saat usein yleisön (ja mahdollisesti myös kiistakumppanisi) sympatiat puolellesi.
Ja sitten: keskity asiaan. Mistä ollaan samaa mieltä, mistä eri mieltä, ja mitä varten? Etsi vastapuolen puheenvuorosta kaikki se, mikä on edes jollakin tasolla järkeenkäypää. Sano, että tämä on hyvä pointti, koska sitä tukee se ja se, mutta siinä on se heikkous että näin tai noin.
Jätä siis sinä epäasiallisuudet omaan arvoonsa, ja vie keskustelua eteenpäin.
Severi Hämäri
— Severi Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava.
PUHUJAKOULU 
6 comments