Asiallinen argumentti ja miten se tehtiin — Miten vakuuttaa toiset ilman riitaa?

— Severi Hämäri

 Aristoteles ei kirjoittanut kirjaa nimeltään “Inttämisen taito”.

Hän kirjoitti kyllä asiaa hipoen kaksi kirjaa logiikasta (Ensimmäinen ja Toinen analytiikka), yhden virhepäätelmistä (Sofistiset kumoamiset), yhden puhetaidosta (Retoriikka) sekä yhden Topiikasta — väittelemisen jalosta taidosta. Mutta ei yhtään inttämisestä.

Verbaalinen riiteleminen ei nimittäin ole taito. Se on taidon puutetta.

“The Argument” Austin Wrightin pronssipatsas. (Kuva Wikipedia.)

“The Argument” Austin Wrightin pronssipatsas. (Kuva Wikipedia.)

 

Silti olet varmasti ollut tilanteessa, jossa vaikka kuinka tunkisi logiikkaa peliin, et saa toista ihmistä hievahtamaan asemistaan.

Väännät rautalangasta. Ei auta. “Mikä mättää?” Tekisi melkein mieli kaivaa vasara esiin ja käydä takomalla laittamaan toisen järkeä ojennukseen…

Tuttua, eikö vain? Niin perin tuttua.

 


 

 

Argumentaatiota on mietitty sitten Aristoteleen päivien — kohta kaksi ja puoli tuhatta vuotta. Miksi siis jotkut argumentit toimivat ja jotkut eivät?

Usein, kun rupeat selittämään toiselle ihmiselle miten asiat ovat ja mitä tämän pitäisi tehdä, suututat tämän. Hän käy puolustusasemiin ja tilanteesta tulee mittelö. Kohta molemmat osapuolet yrittävät toistaan nujertaa älyn ja pissaamisen lahjoillaan. Ja kaikki tietävät, miten näissä käy.

Tämä on johtanut osan retoriikan opettajista kavahtamaan väittelyä ja argumentaatiota. Se nähdään liian riskialttiina. On niin helppoa astua toisen varpaille ja suututtaa tämä. Varsinkin jos toisella on ISOT varpaat.

Silti väitän, että argumentaatiolla on paikkansa. Mutta paikan se saa vain, kun ensin ymmärrämme ihmisen tunteita, mielen liikkeitä — siis psykologiaa mestarillisen puhetaidon takana.

Silti väitän, että argumentaatiolla on paikkansa. Mutta paikan se saa vain, kun ensin ymmärrämme ihmisen tunteita, mielen liikkeitä — siis psykologiaa mestarillisen puhetaidon takana.

 


 

 

Ajatus puhetaidosta ilman argumenttia on harhaa. Tosin argumentilla tässä tarkoitan laveammin eräänlaista perusteltua tavoitetta — tahtoa, joka puhujalla on, ja jonka hän haluaa toisten hyväksyvän ja toimivan sen mukaisesti.

Meillä on aina tavoitteita ja syitä niiden taustalla. Jos nämä ovat puhujalla näkymättömiä, kyseessä on manipulointiyritys. Jos ne ovat näkyvillä, kyseessä on retorinen argumentti — eli näkyvä syy puhumiseen toisten kanssa. Siis jotain sellaista, josta voidaan keskustella.

Retorinen argumentti ilmenee yleensä vähintään väitteenä tai kehotuksena. “Meillä on rahaa vielä hattaraan,” on tällainen väite ja  “Meidän pitäisi ostaa hattarat,” on tällainen kehotus. Sille saattaa olla kaikkien tuntema peruste (10 eurosta riittää hyvin sekä hattaroihin että lippuihin kotiin). Jos ei, niin peruste pitää lausua: “Meillä on 10 euroa ja liput kotiin maksaa vaan 1,50 euroa nuppi ja hattara maksaa 3 euroa.”

Teemme näin aivan automaattisesti. Argumentoimme. Ja se on usein kaikista ihan hyvää ja mainiota kanssakäymistä. Väitämme, kehotamme ja perustelemme. Miksi tämä menee sitten toisinaan metsään?

 


 

 

Ongelma syntyy, kun yritämme pakottaa ja vääntää toisia omaan tahtoomme oman näkökulmamme sokaisemina.

Mietitään, milloin argumentti toimii.

Se toimii esimerkiksi silloin, kun ilmaistu tahto ja tavoite ovat lähellä kuulijan omaa tahtoa. Jos ne ovat samoilla linjoilla, kuulijan on helppo hyväksyä mitä ikinä ehdotatkaan. Tapauksia liittyen vaikka hattaroiden ostamiseen lasten kesken tai oluelle menoon työporukan kanssa emme tahdo edes huomata argumentatiivisiksi.

Toisaalta, jos tahdot eivät ole valmiiksi samassa linjassa, voi argumentti silti onnistua. Tällöin se tyypillisesti onnistuu perusteiden avulla. Mutta tämä vaatii puhujalta taitoa: on ajateltava asia toisen ihmisen näkökulmasta.

Kyllä vain. Peruste toimii, jos toinen ihminen on valmis hyväksymään sen (tai on jo sen ennestään hyväksynyt). Mutta huomaa: kyseessä ei ole järkireaktio, vaan tunne — hyväksyminen. Hyväksyntä hyppää perusteesta väitteeseen tai kehotukseen, kunhan kuulija kokee perusteen ja tavoitteen riittävän hyvin toisiinsa liittyviksi.

Kyllä vain. Peruste toimii, jos toinen ihminen on valmis hyväksymään sen (tai on jo sen ennestään hyväksynyt). Mutta huomaa: kyseessä ei ole järkireaktio, vaan tunne — hyväksyminen. Hyväksyntä hyppää perusteesta väitteeseen tai kehotukseen, kunhan kuulija kokee perusteen ja tavoitteen riittävän hyvin toisiinsa liittyviksi.

Perusteen on yleensä hyvä olla relevantti, eli merkityksellinen paitsi kuulijalle, niin myös  tavoitteen kannalta. Silloin kun se ei ole, puhutaan ns. virhepäätelmästä. Virhepäätelmät eivät ole virheitä, puhetaidon näkökulmasta. Koska vakuuttuminen perustuu hyväksyntään, joka on tunne, logiikka on tässä toissijaista.

Mutta ei ne virhepäätelmät aina siltikään vakuuta kuulijaa. Osuvatkin usein puhujan omaan nilkkaan, jos niistä jää kiinni. Tietynlaista älyn laiskuutta ja mielikuvituksen puutetta saattaa tällöin myös olla ilmassa.

Todellinen mestaripuhuja nimittäin onnistuu sekä tunnetasolla että järjellä liittämään perusteen ja tavoitteen yhteen.

 


 

 

Onko siis mikään ihme, että argumentti “Mun pitää saada uusi urheiluauto, koska Jussillakin on uusi moottoripyörä” ei vakuuta kuin Jussia ja puhujaa?

Toisin sanoen: asiallinen argumentti lähtee aina kuulijansa näkökulmasta liikkeelle. Ja etenee siitä kuulijan tarpeita ymmärtäen — maaliinsa.

Mestariargumentoija tosin tietää, että toisinaan tämä merkitsee maalitolppien siirtämistä. Ja omista tavotteista tinkimistä. Vastaantulemista.

Varsinkin, jos kyseessä on parempi vaihtoehto kuin se täysin hedelmätön riita.

 


 

Jos olet pitämässä puheen tai alustuksen, voit siis miettiä vaikka seuraavia seikkoja:

 

  1. Mitä oikeastaan tahdon?
  2. Mitä haluaisin kuulijoideni tekevän puheeni kuultuaan?
  3. Onko tavoite sellainen, että haluan jakaa sen muiden kanssa?
  4. Onko nämä tavoitteet sellaisia, että kuulijani voi (edes periaatteessa) ottaa ne omikseen?
  5. Pystyvätkö kuulijani toimillaan edistämään tavoitteitani?
  6. Edistävätkö tavoitteeni tällöin meidän yhteistä hyvää?
  7. Mitä perusteita kuulijani voisi periaatteessa hyväksyä?
  8. Onko meillä jotain yhteistä näkökulmaa asiaan?
  9. Miten hän muodostaisi tämän argumentin?
  10. Millä perusteella voisi tavoite muuttua hänen tavoitteekseen?

 

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

Advertisements

2 comments

Kommentoi, kerro, osallistu:

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s