Viina on täällä taas… Anteeksi, tarkoitin ”Joulu” — eli minkälaista on alkoholiretoriikka

— Severi Hämäri

Minulta kysyttiin hiljan, että pitäisikö jouluna juoda vai olla kokonaan juomatta?

Vastasin olevani jyrkästi sitä mieltä, että molempia. 

Ja aloin kertoa jotakuinkin seuraavaa tarinaa: Harakka Apinakuninkaan hovissa…

Mutta ennen kuin kerron tämän faabelin teille, antakaa kun pohjustan ensin surullisella tarinalla syyllistämisestä.


Mitä niistä lapsista?
Alkoholipuhe on tunnepuhetta. Tästä viina-asiasta nimittäin ovat yhtä pihalla alkoholipolitiikasta päättävät kansanedustajat kuin tavallinen viikonloppuhörppö kuin raittiustyötä tekevä aktivistikin.

Suuresti arvostamani Anna lapsellesi raitis joulu -kamppanja ei toimi.

”Epämiellyttävä totuus kuitenkin on, että monen lapsen juhlatunnelma loppuu aikuisen alkoholin käytön vuoksi.”

Kysymys on: kumpaa arvostat enemmän — omaa humalan tajoamaa turtaa helpotusta, vai lapsen iloa? Kysymys on mahdoton vastata. Se syyllistää. Se ahdistaa.

Kampanjan toinen teesi on hieman parempi, vaikka sekin vaikea paikka: ”Joulu on hyvä mahdollisuus opetella juhlatunnelman luomista ilman päihteitä ja opettaa taito myös lapsille.” 

Eli kysytään: minkälainen esimerkki haluat olla? Lisää ahdistusta. Olet jo pilannut lapsesi juomalla jouluisin. Lapsen elämä on pilalla. Korostetaan vielä oikein, että ”Joulu on lasten juhla ja lapsuuden joulumuistot kestävät koko eliniän.” Siitä lapsesta tulee syrjäytynyt rappioalkoholisti. Ei siis auta muuta, kuin juoda suruun. Vahinko on jo tapahtunut, joten väliäkö sillä?


Vastaavaan joulusyyllistämiseen yltyy myös legendaarinen brittibändi Jethro Tull:

…Jonka kappale kuitenkin päättyy: ”Hey! Santa! Pass us that bottle, will you?” Syyllistettyään kuulijoita ensin uskonnon unohtamisesta jouluna, ja sitten kuvalla oman äidin jättämisestä nälkää näkemään, laulaja käy Joulupukin kanssa ryypiskelemään.

Pointti on: syyllistäminen ei toimi.

Syyllistäminen on huonoa retoriikkaa. Jos halutaan toisiin vaikuttaa on lähdettävä liikkeelle heistä itsestään. Heidän pitää haluta toimia. Ja siksi täytyy ymmärtää, mistä alkoholipuheessa on todella kyse.


Mistä me puhumme, kun puhumme juomisesta?

Kun puhumme juomisesta, emme puhu juomisesta — puhumme suomalaisuudesta. Kyllä vain, suomalaisuudesta. Alkoholipuhe on puhetta identiteetistä.

Sosiaalipsykologian (jonka osa-alue retoriikka on) mukaan ihmiset määrittelevät itseään ideaalien ja tarinoiden kautta. Ja viinalla on erityinen paikka näissä tarinoissa meille suomalaisille. Suomalaiset viinatarinat — kuten kaikki muukin kansanviisaus — ristiriitelevät keskenään.

Osassa tarinoita suomalaisilla on hyvä viinapää. Me osataan ottaa viinaa aivan omalla mitallamme. Myyttiset hahmot, kuten Kekkonen, Mannerheim ja Arvo Ylppö, pystyvät juomaan kenet tahansa pöydän alle. Vähän siis kuin Väinämöinen “laulamassa” porukkaa viinan höyryiseen suohon.

Turmiolan Tommi --- pelotteluvalistuksen isoisä

Turmiolan Tommi — Kaiken suomalaisen pelotteluvalistuksen tragikoominen isoisä

Mutta toisaalta sanotaan, että on tämä suomalaisten viinapää, jonka takia ei osata viinaa ottaa. Toisin kuin eteläeurooppalaiset sun muut sivistyneemmät, arkkisuomalainen Tommi Turmiola  taantuu ainakin H. habiliksen tasolle kun vain pullon suusta vähän haistaa. Vähän kuten Väinämöinen — kännissä tottakai — lyö kirveen polveensa.

Kun puhumme juomisesta, emme puhu juomisesta — puhumme suomalaisuudesta.

Näillä tarinoilla kuitenkin luomme suomalaista identiteettiä. Ja hyvä niin, sillä viina ei ole yksioikoinen juttu. Kaikkea muuta.


Mutta miksi juuri jouluna viina maistuu?

Joulu, jos jokin suomalainen vuotuisjuhla, ahdistaa. Ymmärrettävistä syistä:

Odotukset kipuavat korkealle. Pitäisi, niin pitäisi, olla hyvä mieli. Pitäisi rakastaa kaikkia. Varsinkin omaa perhettä (jolta arkena edes pääsee karkuun viitenä päivänä seitsemästä). On siivottava. Ja tapeltava siivoamisesta. Rituaaleja on noudatettava. Ruoan täytyy olla samaa kuin mummolassa lapsena.

Tulee sappi suuhun.

1200px-Woodcut_of_drinking_and_vomiting_Wellcome_L0069446

Tähän tunnetilaan ei kyllä mikään muu auta kuin pienet totit, vähän punaviiniä, muutama ryyppy ja täysimittainen humalatila läpi välipäivien. Ilo ilman viinaa, sehän oli teeskentelyä. Varsinkin jouluna.

Kyse on tunteesta.

Rituaaleja on noudatettava. Ruoan täytyy olla samaa kuin mummolassa lapsena.

Tulee sappi suuhun.


No, herra älypöksy, mitä itse sitten suosittelet?

Ennemmin kuin koko tähän alkoholihöpinään lähdetään taas jälleen kerran — ja huudetaan puolesta tai vastaan — mietitään joulu uudestaan.

Joulu ahdistaa, koska mielen pohjilla on ideaali, ihanne jota ei vain voi saavuttaa. Useimmat eivät tunne hajun pihaustakaan siitä, mistä heidän ihannejoulunsa muodostuu. Ja jos sitä ei tunne, ei myöskään ymmärrä, mikä menee jouluissa pieleen.

Vuodesta toiseen erinäisistä lehdistä löytyy seuraavan kaltainen (aivan oikean suuntainen) ohjeistus:

1) Ota selvää omista ihanteista. Kirjoita paperille, mikä olisi sellainen joulu, jonka haluaisit parhaimmillaan kokea. Minkälaisesta joulusta haaveilet? Ole erittäin tarkka, ja kirjoita kaikki yksityiskohdat ylös. 2) Mieti, mikä olisi epäonnistunut joulu. Minkälainen joulu olisi aivan katastrofi? Kirjoita tämä tarina paperille. 3) Mieti, mitä tekemällä mennään kohti ensimmäistä vaihtoehtoa, ja mitä tekemällä kohti toista. Mitä voit siis tehdä, jotta joulu olisi enemmän ihanteen kaltainen?

Jokin tässä kuitenkin mättää…

Huomasitko edellistä harjoitetta tehdessäsi, miten lapsuuden joulut — olivat ne sitten hyviä tai huonoja — ovat laittaneet sinulta pakan sekaisin?

Huomaatko nyt, miten lapsuuden joulut — olivat ne sitten hyviä tai huonoja — ovat laittaneet sinulta pakan sekaisin?

Huonot ja epämiellyttävät — vaikkapa alkoholisoituneiden vanhempien kanssa vietetyt — joulut ajavat sinua fantasiamaailmaan, joka on täysin holtiton siinä missä lapsuuden joulut olivat painajaista.

Lapsuuden hyvät joulut puolestaan ovat jääneet mieleen pieninä tuokiokuvina. Emme muista yhtä joulua — muistamme lapsuuden joulujemme suurimmat hitit. Ja yritämme toistaa niitä jokaista. Ja tunkea ne kaikki pienimmätkin onnen hetket siihen yhteen ja samaan jouluun joka vuosi.

 


Pitääkö jouluna juoda vai ei?

Nil desperandum! Hätä ei ole tämän näköinen — vaikka aika rujon kuvan edellä piirsinkin. Nyt tarvitaan iso lasillinen realismia:

4) Mieti mikä olisi realistinen joulu — sellainen joka olisi riittävän hyvä. Mistä tekijöistä se vähimmillään muodostuisi? Mikä riittäisi sinulle?

Voit tehdä viimeisen pohdinnan yhdessä perheesi kanssa. Mikä olisi teidän perheelle juuri se riittävän hyvä joulu?

Vastauksena kysymykseen, että pitääkö jouluna juoda vai olla kokonaan juomatta: Miten paljon alkoholia olisi sopiva tähän riittävän hyvään jouluun? Joillekin se on: ei yhtään. Toisille se on yksi tai kaksi lasillista. 

Miten paljon alkoholia olisi sopiva tähän riittävän hyvään jouluun? Joillekin se on: ei yhtään. Toisille se on yksi tai kaksi lasillista.

Voisiko se olla enemmän? Hyvä kysymys? Olisiko se sinulle sopiva määrä riittävän hyvään jouluun?  


Moraali?

Harakalla oli apinoiden hoville asiaa. Hän halusi heidän viettävän hauskaa juhlaa ilman, että menee taas tappeluksi, jossa kaikki metsän eläimet kärsivät.

Siispä hän lensi Apinakuninkaan eteen, ja raakkui asiansa: ”Aina kun käytte juhlimaan, syötte pilaantuneita hedelmiä ja olette kännissä kuin alhaiset ihmiset!” Ja hän jatkoi niin taitavasti väitteidensä perustelua kuin vain osasi. ”Katsokaa naakkoja, he osaavat syödä happamat pihlajanmarjansa sivistyneesti! Miksi se ei teiltä onnistu? Miksi? kysyn miksi olette tuollaisia, ihmismäisiä ääliöitä!

Vaikka kuinka hän raakkui, kuningas laittoi banaaneja syvemmälle korviinsa.

Harakka kävi valittamaan kurjaa tilannetta Satakielelle. Satakieli lohdutti: ”Eivät apinat sinua kuuntele, ellet sano sellaista, mitä he haluavat kuulla! Siksi minä laulan siirappia, ja houkuttelen heidät kuuntelemaan ja tahtomaan kuulla sen, mitä sanon.

Harakka kävi uudelleen apinoille laulamaan, nyt kehuen heidän turkkiaan ja suurta älyään. Nyt apinat ajoivat Harakan pois hovista kivin ja kepein. ”Niin, unohdin sanoa, että ei sinun äänesi sovi suloisiin sanoihin, siksi on parempi että laulat vain omillesi!”, nauroi satakieli, joka oli tunnettu itsetärkeästä ilkeydestään ja lipevyydestään.

On tässä oppimista”, totesi harakka yrittäessään Apinakunigasta vakuuttaa.


Ps. Mestaripuhuja menee joululomalle, ja palaa tammikuun toisella viikolla uuden artikkelin kera. Tänä vuonna blogia on luettu 8000 kertaa — kiitos lukijoille!

Hyvää ja hauskaa joulua sekä mitä parhainta uutta vuotta!

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

Mainokset

Kommentoi, kerro, osallistu:

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s