Oivaltaminen

Mistä on kyse: Timo Soini, abortit ja kehysten hallinta

 – Severi Hämäri

Se parhaiten nauraa, joka itse sen sanoi.

Eniten valtaa on sillä, joka sanelee keskustelun rajat. Esimerkiksi tällä viikolla äänestettiin ulkoministerin luottamuksesta. Tässä tiivistävä summaus erilaisista näkemyksistä siitä, mistä oli kyse:

Mistä tässä siis oikeasti oli kyse?


 

Ihmisen kokemuspiirin rajallisin luonnonvara on huomiokyky. Pystymme tarkastelemaan vain muutamaa asiaa tai näkökantaa kerrallaan. Huomiokyvyn ohjaaminen on muun muassa taitavan puhujan keskeisiä taitoja.

Antiikin Kreikassa huomion ohjaamisesta käytettiin termiä stasis (staasi, jännite, engl. issue). Puheen, väittelyn tai keskustelun jännite syntyy siitä, että asia voi olla joko näin tai noin, mutta ei itsestään selvästi kummallakaan tavalla. Kuvittele lautanen, joka pyörii kepin päässä. Miten katsojan silmät eivät pysty siitä päästämään irti. Tai iso kivenlohkare tasapainotettuna tiiliaidan päälle: kyse ei ole enää siitä, että putoaako se, vaan kummalle puolelle se putoaa. Staasin käsite on alun perin oikeudenkäynneistä: onko jotain tapahtunut? Jos on, niin onko se ollut rikollista? Ja jos on, niin kuinka vakavasti rikollista?

 

Kummakivi_balancing_rock_in_Ruokolahti,_Finland.jpg

Kummakivi, Ruokolahti. Kuva Kotivalo, Commons.wikimedia.org (cc by-sa 4.0).

Kyseessä on siis taito muodostaa kiinnostavia kysymyksenasetteluita ja muotoilla ongelmia. Näillä asetetaan keskustelun raamit. What’s at issue here? Eli mistä on kyse?

Staasin asettaminen on kuin ehdottaisi peliä: Pelataanko bridgeä vai pokeria? Kysymys ohjaa ajattelemaan eri korttipelejä, ja keskustelun siitä, mitä niistä, jos mitään, pelattaisiin. Harvemmin ajattelet Afrikan Tähteä tässä vaiheessa – saatikaan kymmentä tikkua laudalla.

Jännitteiden asettaminen sulkee täsmälleen samalla tavoin pois muita kysymyksenasetteluja. Palataan Soiniin.


 

Asettamalla kysymyksen Soinin toimista ja hänen henkilökohtaisesta luotettavuudestaan SDP pyrki sulkemaan keskustelun koko hallituksen luottamuksesta pois. Siis ei todellakaan äänestetä siitä, onko hallitus huomaamattomasti ja vastoin eduskunnan tahtoa muuttanut suomen kantaa naisten oikeuksiin sallimalla Soinin toimia näin. Näin tehtiin, jotta hallituspuolueiden edustajat voisivat äänestää omantunnon nojalla ryhmäkuria vastaan.

Siniset, luonnollisesti, nosti jännitteeksi koko hallituksen luottamuksen: Jos Soiniin ei luoteta, niin hallituskumppaneissa ei luoteta sinisiin. Näin pyrittiin sulkemaan pois kysymys omastatunnosta ja naisten oikeuksista.

On huomattavaa, että molemmat jännitteet sulkevat pois liudan muita tapoja kehystää keskustelu. Esimerkiksi puheeksi ei noussut kysymystä Soinin kyvykkyydestä hoitaa tehtäviään.


 

Tästä nähdään, miten kyky lukea erilaisia jännitteitä auttaa tulkitsemaan keskusteluja. Taito auttaa myös pääsemään ulos umpikujiin joutuneista keskusteluista: kysymyksen käsittely ei johda mihinkään, puhummekohan oikeista asioista. Taito auttaa tunnistamaan näätäilyä ja bluffausta: onko ongelma todellinen vai myydäänkö nyt kehyksiä ovien sijaan? Miten olet voinut elää koko elämäsi ilman meidän uuttaa vitkutinta ja sen hilaa? – Ilmiselvä vastaus, useimmiten: aivan hyvin, kiitos!

Staasin asettaminen eroaa argumentaatiosta (ja topiikoista, joista lisää lähiaikoina) siinä, että argumentti ehdottaa ratkaisua ongelmaan, kun jännite ehdottaa ongelmaa ratkaistavaksi. Avoimet ongelmat jäävät vaivaamaan ihmismieltä ja saavat sen kaipaamaan sulkeumaa. Siksi ongelman asettaminen kaappaa huomion tehokkaasti.


 

Kuten moni muukin asia retoriikassa, jännite on työkalu, jota voi käyttää hyvin tai huonosti – ja hyvään tai pahaan.

Vastuullisesti käytettynä staasin asettaminen ohjaa keskustelua hedelmälliseen ja kaikkia osapuolia hyödyttävään suuntaan. Vastaavasti sillä voidaan piilottaa heikkouksia, hämmentää ja johtaa harhaan.

Tyyppiesimerkki epäeettisestä kysymyksenasettelusta on tahallinen provokaatio. Niillä keskustelun toiset osapuolet tuohtuvat ja sokeutuvat sille, että heitä viedään kuin härkää lävistyksestä.

Suurin provokaattori on ulkoministeri itse. Näytelmä toi esille, miten sinisillä on kannatukseensa nähden hallituksessa suunnattomasti valtaa. Lisäksi hän synnytti valtavan keskustelun aiheesta, joka on hänen henkilökohtaisen kiinnostuksensa kohde: abortin vastustaminen.  Näin vaikka Suomessa vallitsee konsensus päinvastaisesta.

 

– Kirjoittaja on Kriittisen Korkeakoulun Puhujakoulun vastaava opettaja.

 

Mainokset

Oivaltajan tie asian ytimeen

— Severi Hämäri

Tyhjä paperi.

Kylmä hiki.

Mitä tehdä?

 

Olet kohdannut jotain sellaista, joka on vaivannut puhujia siitä lähtien, kun ensimmäinen matelija nousi kuivalle maalle puhumaan tyttärensä häissä.

Marcus Tullius Ciceron makuun puhujan työ jakautuu luonnostaan viiteen vaiheeseen: oivallukseen (inventio), järjestyksen suunnitteluun (dispositio), tyylin valintaan (elocutio), muistiin painamiseen (memoria), ja esittämiseen (pronuntiatio).

Nämä vaiheet läpäisemällä puhe melkein puhuu itse itsensä.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa eräitä välineitä oivallukseen, muihin vaiheisiin palaan myöhemmin.

 

Oivaltajien kuningas Nikola Tesla ihan vain antamassa innoiketta. Ei hän muuten koko juttuun varsinaisesti edes liity...

Oivaltajien kuningas Nikola Tesla ihan vain antamassa innoiketta. Ei hän muuten koko juttuun varsinaisesti edes liity…

 


Oivaltaessa keksitään: tavoite muuttuu aiheeksi, ja se puolestaan muuttuu vakuuttavaksi kipinäksi itsetuntemuksen ja ihmistuntemuksen kautta.

Kyseessä on sukellus omaan mieleen ja sitä kautta — toivon mukaan — myös toisten mieliin.

Oivallus on olennaista. Oli kyseessä ajatus, idea, tuote, lehtinen, kirja, blogi-kirjoitus, mainos, tai puhe, jotain joka leviää yhden tai muutaman ihmisen käsistä ja suista monelle influenssan ottein, on silloin varmasti joku oivaltanut jotakin.

 


 

Seuraavassa neljä helpohkoa askelta oivallukseen. Nämä on kirjoitettu puhujalle, mutta samoilla periaatteilla voi käydä oivaltamaan novellia, blogia, radiohaastattelua, sarjakuvaa, oppituntia, näytelmää tai vaikka historiallista saagaa varten.

 

1. Mitä tavoittelet?

Kuin harjoittelisit nyrkkeilysäkillä: ei riitä, että tähtäät iskeväsi pintaan, vaan aina säkin läpi.

Tavoitteet ovat ne seuraukset, joita puheellasi on.

Mitä haluat kuulijoiden ajattelevan puheen jälkeen? Mitä haluat heidän tuntevan puheen jälkeen? Mitä haluat heidän tekevän puheen jälkeen? Mistä haluat heidän keskustelevan puheen jälkeen?

Mitä haluat heidän muistavat viikon, kuukauden, viiden vuoden päästä?

Entä mitä itse haluat tuntea puheen pitämisen jälkeen? Kuka olet puheen jälkeen?

 

Tavoitteiden miettimiseen kannattaa varata aikaa. Miksi?

Ajattele šakin pelaajaa, huippupelaajaa. Hän ei voi ajatella, mitä kaikkia seurauksia jollakin siirrolla voisi olla. Niitä on liian monta. Sen sijaan hän valitsee tavoitteen, esimerkiksi “vastustajan kuningattaren syöminen vie minut lähemmäs voittoa.” Tämän jälkeen hän miettii, mitä täytyy tehdä, ja mitä vastustaja saattaa tehdä, joka voisi johtaa tavoitteeseen.

On vain yksinkertaisesti helpompaa, hedelmällisempää ja hauskempaa miettiä tapahtumia tietystä toivotusta lopputuloksesta taaksepäin.

 

2. Kenelle olet puhumassa?

Yleisö on puheen keskeisin tekijä. Heidän reaktionsa, tunteensa, mielipiteensä ja toimintansa puheen aikana ja sen jälkeen mittaavat puhujan onnistumista.

Ja ainoastaan ne mittaavat puhujan onnistumista.

Kysy: Pystytkö sovittamaan tavoitteesi juuri tälle yleisölle?

 

Ketä siis yleisössä on? Mitkä ovat heidän mielipiteensä? Mitkä heidän arvonsa ja tuntemuksensa?

Vielä tarkemmin: ajattele keskivertokuulijaa tästä yleisöstä. Mieti häntä kolmesta näkökulmasta.

(I) Mikä tekee sinusta luotettavan tämän keskivertokuulijan silmissä? Mitä hän tietää sinusta? Mitä ennakkokäsityksiä hänellä on sinuun liittyen (tai firmaasi liittyen)? (Tästä kirjoitin aiemminkin.)

(II) Mitä keskivertokuulija tietää aihepiiristä? Mitä hän luulee tietävänsä? Mitä hän olisi valmis hyväksymään totena? Mitä hän ei suostuisi uskomaan? Minkälainen argumentti, esimerkki tai todistus, vakuuttaisi hänet?

(III) Mitä keskivertokuulija pelkää? Mitä hän toivoo? Mitä hän haluaa, himoitsee? Mitä hän kammoaa, inhoaa?

 

3. Mistä aiheesta olet puhumassa?

Puheen aihe on se tukiranka, jonka varaan esitys rakennetaan. On aika keksiä, mistä olet puhumassa.

Aihe usein ponnahtaa mieleen, kun tavoitteet ja yleisö ovat hahmottuneet.

Jos ei, niin mieti tavoitteitasi ja yleisöä lisää. Mistä aiheesta puhumalla saat yleisösi tekemään jotain, uskomaan jotain, tai tuntemaan jotain?

 

4. Mitkä ovat avainsanat?

Avainsanat ovat ne ilmaisut, jotka ovat olennaisia puheen aiheesta.

Hyvin valitut avainsanat johtavat hyviin, selkeisiin ja iskeviin lauseisiin. Sellaisiin, jotka vievät viestisi kuulijoiden mieliin ja muistiin.

Kirjoita paperille, mitä sanoja tulee aiheesta mieleen. Täysin vapaasti.

Mieti sanoja, jotka tulevat toisista sanoista mieleen — sana-assosiaatiota. Mieti sanojen merkityksiä ja samaa tarkoittavia sanoja, synonyymejä.

Kun sanoja on parisenkymmentä, muodosta niitä käyttäen lauseita (lisäten tietenkin muutaman apusanan, tarpeen mukaan). Pyri lyhyisiin, napakoihin lauseisiin (kuten täällä neuvotaan).

 


 

Kun sinulla on pari hyvää, tiukkaa lausetta, voit ruveta miettimään puhetta niiden ympärille.

Mietit miten aloitat, miten lopetat — ja mitä laitat väliin. Tästä siirryt miettimään tyyliseikkoja, ja parin sopivan sanankäänteen sorvaamista, puheen muistiin (tai muistilapuille) tallentamista. Kohta puhe on puhuttu, ja niität tavoitteiden satoa.

Joten nyt voit vapain mielin istua pohtimaan sitä suurta oivallusta, joka johti laulaja-lauluntekijä Sarah Donnerin ja viraalisarjakuvistaan tunnetun The Oatmealin tekemään tämän musiikkivideon Nikola Teslan kunniaksi (ja Tesla-museon mainokseksi):

 

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia.