Meitä ihmisiä, varsinkin suomalaisia, vaivaa halu ilmaista asiat mahdollisimman selvästi. Jos vaan sanottaisiin suoraan, kiertelemättä ja ilman kommervenkkejä — kaikki ongelmat katoasivat. Vaan onko näin?
Marcus Fabius Quintilianus, roomalainen puheopettaja ensimmäiseltä vuosisadalta, nimittäin kirjoitti mainiossa kirjassaan Institutia oratoria (VII.ii.18.) eräästä nimeltä mainitsemattomasta kreikkalaisesta retoriikan opettajasta jolla oli pakkomielle epämääräiseen puheeseen. Tämä huusi oppilailleen: ”SKOTISON! tee siitä hämärämpää.” Quintilianus myös pohtii, olisiko kyse samasta henkilöstä, jonka kerrotaan sanoneen: ”Nyt parempi: minäkään en ymmärtänyt!” Mutta voiko tämä olla tarkoituksenmukaista?
Kyllähän tietenkin jokainen logiikkaan törmännyt tietää, että asioiden esittäminen niin täydellisen analyyttisen anaalisesti, että kaikki loogiset rakenteet pistävät pintaan ja jokaisella ilmauksella on vain yksi mieli ja yksi merkitys (erotellen siis vielä varmuuden vuoksi mielen merkityksestä suurta loogikkoa Gottlob Fregeä seuraillen)… ymmärrettävyys katoaa — kaikella kunnioituksella — kuin olisi astuttu Russellin paradoksiin. Kuka leikkaa parran kaikilta niiltä loogikoilta, jotka eivät omalla naamallaan rehottavaa päättelypuuviidakkoa trimmaa?
Toisaalta englantilainen sanonta sanoo: Viisaalle riittää yksi sana ja tämä ymmärtää mistä on kysymys. Ehkäpä jälleen liiottelua. Ihmismieli pyrkii näet täydentämään vajavaisen informaation parhaaksi katsomallaan tavalla niitä malleja käyttäen, mitä sillä vain on. Näillä heuristisilla menetelmillä on aika hyvä osumistarkkuus — jos hengissäselviämistä pidetään minimivaatimuksena, mutta toisinaan niistä seuraa hullunkurisia väärinkäsityksiä.
Joten tietenkin, mitä epämääräisemmin asian sanoo, sitä enemmän syntyy tapoja tulkita. Voi olla, että joutuu oikaisemaan ja sanojaan selittämään. Ehkä jopa syömään. So what, elämä on laiffii, sanoi suomalainen mäkikotka. Keskustelu jatkuu, asioita pohditaan, sekoilu seestyy. Jos nyt ei olla ihan kaikkein typerimpiä menty sanomaan — kunnian loukkaus, rikokseen yllyttäminen ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen kun ovat rikoslakiin syystä kirjattuna… Vai onko näin?
Tyhjä populistinen puhe, joka tarjoaa vain pintakiiltoa ja tunnelatausta, näet saattaa olla tehokasta vaikuttamista. Mutta se ei ole viisasta vaikuttamista, eikä se ole varsinkaan ongelmien ratkaisua. Ääripäästä löytyy onneton epämääräisyys ja sekavat allegoriat, joihin kuka vaan voi liittää minkä tahansa haluamansa merkityksen. Kun Donald Trump tahtoo tehdä Amerikasta jälleen suuren, mitä se tarkoittaa sanoihin sisältyvän tunnelatauksen haihduttua? Se voi tarkoittaa mitä vain ja siten ei yhtään mitään.
Cicero sanoi, että hyvä puhuja on sivistynyt, oppinut, hyvä ihminen, joka on kiinnostunut yhteisten asioiden hoitamisesta parhaalla tavalla. Tällainen enkilö osaa löytää tasapainon viisaiden yksiselitteisyyksien ja populistisen tyhjyyden väliltä. Nimittäin vaikka selkeys on tyylin hyve (lue lisää Tyylistä tässä blogissa) on myös kohtuu kaikken ajattelun hyve.
Kas taidetta ei olisi ilman hämäryyden lumoa ja selkeyden valoa. Tuota tasapainotonta tasapainoa.
(Kansikuva: hämäryyden ja valon yhdistämisen mestariteos Korttihait, Michelangelo da Caravaggio 1571-1610.)
Severi Hämäri on Puhujakoulun vastaava opettaja, päätöksenteon ja vaikutusvallan tutkija, kouluttaja ja konsultti. Hän on myös suosittu julkinen puhuja ja luennoitsija.
Oletko kiinnostunut Puhujakoulusta? Ensi vuoden kurssille voi jo ilmoittautua: Lisätietoja info@kriittinenkorkeakoulu.fi tai kriittinenkorkeakoulu.fi/puhujakoulu/
PUHUJAKOULU 