—Severi Hämäri
Mitä sitä juhannuksena muistamaan kun on vihdoin työn tomut rapisseet harteilta?
Ehdottaisin, että Sherlock Holmesia, hattuineen ja piippuineen ja muine välineineen. Eritoten muistele Sherlockia muistipalatsissaan, muistellen bussiaikatauluja ja pikkurikollisten oikeudenkäyntejä ja tupakan tuhkien luokitteluja. Sherlockia siksi, että muistipalatsi, eli paikkojen (loci) tekniikka on aivan jotain muuta kuin televisiosarjakirjoittajien kuumeisten mielten luomus. Se on jotain hiljaiseksi vetävää. Muistihirmut ovat käyttäneet jo kolmatta tuhatta vuotta mielen huoneita sekä niihin kätkettyjä mielikuvia muistin tehokäyttöön. Ja tämä kaikki liittyy roomalaiseen rivoon, eroottiseen runouteen. Mutta miten?
Öljylamppu, jota on vaikea unohtaa…
Kuva: Altes Museum, Berliini
Minä päädyin hiljan muistelemaan tätä yhteyttä. Nimittäin Matti Heino (http://blogs.helsinki.fi/hema/) esitti minulle, lomailevalle retoorikolle ja vapaalle sofistille, oivan kysymyksen:
“Ongelman ydin on tässä: muistipalatsi- tai loci-tekniikkaa käyttäessäni luon mahdollisimman mieleenpainuvia ja outoja kuvia tuttuun reittiin, jota kulkiessani sitten voin palauttaa mieleen kuvat, jotka muistuttavat esim. puheen käsiteltävistä kohdista. Mutta entä jos haluan käyttää samaa palatsia tai reittiä toiseen puheeseen? Mitä parempia mielikuvia olen keksinyt, sitä pidempään niiltä kestää haihtua reitiltä, ja sitä enemmän ne häiritsevät uuden puheen pointteja. Kuinkahan antiikin oraattorit mahtoivat ratkaista kilpailevien mielikuvien ongelman?”
Hyvä kysymys: Kuten alempana selviää, taitava muistipeto keksii räväköitä mielikuvia, jotka eivät noin vain unohdu. Mutta miten ihmeessä lutvia itsensä niistä eroon, kun tarvitsee painaa muistiin uusia asioita? Mikäli itse asian ymmärrän, klassisessa muistin palatsissa vanhoja mielikuvia ei pudistella pois, vaan ne kaikki ovat osa laajempaa kudelmaa. Mutta tämäkö tekee tekniikasta yksinkertaista ja helppoa?
Ei, vaan luo haasteen, joka on todellisen muistimestarin veroinen.
Itse olen tutkijana ja opettajana sekä puhujana kaikkea muuta kuin muistitaituri. Käytän kahmalokaupalla muistilappuja, muistiinpanoja ja sähköisiä kalentereita. Puhelin piipittää vähän väliä muistutuksia; kone on täynnä diaesityksia ja valokuvia kellarin ja ullakon sisällöistä remontin ajalta. Oman muistini olen ulkoistanut minkä olen vain kerennyt: käyttäisin taivaskirjoitusta myöten kaikkea, jos minulla olisi varaa tai olisin sarjakuva-ankka.
Oman muistini olen ulkoistanut minkä olen vain kerennyt: käyttäisin taivaskirjoitusta myöten kaikkea, jos minulla olisi varaa tai olisin sarjakuva-ankka.
Mutta toisin oli ennen. Luottaa piti siihen, minkä luonto soi. Antiikin aikana kirjakääröt ja muistiinpanovälineet olivat harvinaisia, kalliita, epäluotettavia ja hankalia käyttää. Jos jokin juttu tulee roomalaisen prefektin mieleen, ja kirjuri on juuri tankkaamassa (täytyyhän heidänkin joskus syödä ja nukkua), vahataulun mehiläisvaha on kuivunut ja kovettunut, ja itse vielä onnistuu kaatamaan musteen papyrukselle. Vähemmästäkin tulee sellainen olo, että tekisi mieli vain seivästää barbaareja ja kaivertaa rivoja graffiteja heidän muistomerkkeihinsä; vaikkapa nämä Martialiksen sopimattomat sanat:
Quaris cur nolim te ducerre, Galla? diserta es.
saepe soloecimus mentula nostra facit
(Jos haluat tietää kuinka rivo tämä runo on, erinomainen suomennos löytyy sivulta 207 Martialiksen epigrammien kokoelmasta, Venus, viini ja vapaus, Marja-Liisa Polkunen (suom., toim. ja selittänyt), Otava, Helsinki, 2000.)
Vähemmästäkin tulee sellainen olo, että tekisi mieli vain seivästää barbaareja ja kaivertaa rivoja graffiteja heidän muistomerkkeihinsä.
Koska muistiinpanovälineitä ei ollut, kreikkalaiset ja roomalaiset opettajat ja puhujat joutuivat keksimään tapoja muistaa pitkiä puheita ja laajoja asiakokonaisuuksia ilman muistiinpanoja. Yleisimpänä tekniikkana he käyttivät muistin huoneita eli loci-tekniikkaa retoristen lokaatioiden (puheen aiheiden, keskeisten sanojen ja lauseiden, tekniikoiden, argumentaatiorakenteiden, sanaleikkien, strategioiden yms.) säilyttämiseen ja muistiin palauttamiseen milloin vain tarvetta oli. Siis muistin kattohuoneistoa käytettiin kaiken mahdollisen tarpeellisen muistamiseen, mikä nyt vain saattaisi ylistäessä kuollutta ystävää, ajaessa puheilla pettureita maanpakoon, ja kiihottaessa kansankokousta mellakkaan. Kuten Marcus Antonius teki Ceasarin hautajaisissa. Roomalaiset ja kreikkalaiset näet tiesivät intuitiivisesti sen, minkä tiede on myöhemmin varmistanut: että ihmisen näköaivokuori ja näkömuistiin liittyvät alueet ovat aivojen tehokkaimpia ja monipuolisimpia osia. Näin he loivat erittäin toimivan käytännön.
Roomalaiset ja kreikkalaiset näet tiesivät intuitiivisesti sen, minkä tiede on myöhemmin varmistanut: että ihmisen näköaivokuori ja näkömuistiin liittyvät alueet ovat aivojen tehokkaimpia ja monipuolisimpia osia. Näin he loivat erittäin toimivan käytännön.
Klassisen puhetaidon oppikirja Rhetorica ad herennium (Olennainen katkelma löytyy esim. täältä) kertoo, että muistitaiturilla on erilaisia taustoja, eli huoneita tai näkymiä, joihin liitetään muistettavia asioita vastaavat kuvat. Tämä muistuttaa hyvin paljon taustakuvan laittamista tietokoneen tai kännykän näyttöön, ja ikonien sijoittamista eri kohtiin kuvan päälle. Ikoni löytyy sen jälkeen aina tutusta paikasta. Mutta kuten uusissa kännyköissäkin, näitä taustakuvia ja erilaisia ikonien asetelmia on muistitaiturilla monia.
Rhetorica ad herenniumista opimme, että taustakuvien on syytä olla hyvin muistettavissa, joten ne kannattaa valita tutuista ympäristöistä. Itse kuvat (kuten puhelimen näytön ikonit) on syytä olla sellaisia, että ne ovat paitsi mieleenpainuvia, niin myös muistuttavat muistettavaa asiaa. Kun vain päästään liikkeelle, kaikki asiat ovat helppoja muistaa, kuten vaikka Riki Sorsan euroviisuränkytysklassikko nousee korvaan kuin mato kun vain kuulet “Reggae OK”. Siksi kuva riittää palauttamaan kokonaisen järkäleen tietoisuuteen: saat ikäänkuin hännästä kiinni ja kerittyä koko asiakokonaisuuksien hirmuliskon jopa sieltä muistikerrostumien liitukauden hämäristä.
Yllättäviä, järkyttäviä ja jopa mieltä häiritseviä mielikuvia suositellaan käyttämään.
Mutta kuvat itse täytyy pitää muistissa ja käsillä. Tästä syystä tavallisuudesta poikkeavat kuvat ovat hyviä, sillä ne painuvat mieleen kuin Alexander Stubb pelaamassa räsypokkaa intialaisen alastoman mystikon kanssa. Yllättäviä, järkyttäviä ja jopa mieltä häiritseviä mielikuvia suositellaan käyttämään. Eritoten nuoria miehiä kehotettiin, syystä tai toisesta, suosimaan eroottisluontoista kuvastoa. Mahdollisesti vaikkapa tämä Eroksen ja Venuksenkin kasvoille punan nostattava mielikuva Martialikselta:
Spectas nos, Philomuse, cum lavamur,
et quare mihi tam mutuniati
sint leves pueri subinde quaeris.
dicam simpliciter tibi roganti:
pedicant, Philomuse, curiosos.
(Kts. s. 123 ed. main. kokoelmasta.) Joskaan en tiedä, mihin nuoret miehet tämän kylpemisaiheisen kuvaston palatsissaan liittäisivät?
Warrenin malja on yksi kontroversaaleimpia muinaismuistoja. Kun sen on kerran nähnyt, ei sitä todellakaan hetkessä unohda. Kuva British Museum, Lontoo
Kuvat tietenkin laitetaan (kuten kännykässäkin) käyttötarkoituksen mukaan ryhmiteltyinä kuhunkin taustaan. Puhujan nyt tarvitsee suunnitella puheensa reittinä eri taustojen editse, poimien kustakin taustasta ne kuvat, joita silloin sattuu tarvitsemaan. Polku kulkee edestakaisin ja mutkitellen aina tarpeen mukaan. Roomalaisten ja kreikkalaiste puhujien muistin palatsit laajenivat siksi usein valtaviksi. Ammattipuhujille suositeltiin koko palatsin läpikäymistä päivittäin, jotta kaikki osat ja mielikuvat pysyvät siellä tuoreeltaan muistissa.
Ammattipuhujille suositeltiin koko palatsin läpikäymistä päivittäin, jotta kaikki osat ja mielikuvat pysyvät siellä tuoreeltaan muistissa.
Matille siis vastauksena: Eri puheita muistetaan, ei suinkaan korvaamalla vanhoja mielikuvia uusilla asioilla, vaan tekemällä uusia reittejä taustojen editse, ja tarvittaessa lisäämällä esineistöä taustoille. Näin ollen vanhat mielikuvat jäävät syrjään reittien varrelle eivätkä niin paljon kummittele uutta puhetta pidettäessä. Ne vain ovat siellä taustalla, mutta tukemassa sitä laajempaa kokonaisuutta, joka on kerättynä.
Eli ratkaisu Matin ongelmaan (joskin hieman työläs sellainen) on palatsin laajentaminen. Toisaalta, mitä muutakaan kesälomilla on tekemistä kuin remontoida lisähuoneita omaan muistipalatsiinsa ja kutoa sinne kudelmaa muistin muistamiseksi… Vaikkapa voit painaa mieleen Lauri Viidan pienen runon:
“On minulla muistamista:
puuttuu metsä, puuttuu pelto,
puuttuu pirtti, puuttuu piika,
puuttuu parka puolisoksi;
kieli on, sopii sanoa.”
— Lauri Viita
Severi Hämäri
— Severi Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia.
PS. Kokeile loci-tekniikkaa esimerkiksi Viidan runoon. Ajattele polkua, jolla seisoo mies ajatuksiin vaipuneena, muistelemassa. Katsot vasemmalle: puita, metsää. Katsot oikealle: peltoa. Kuljet polkua kohti pientä pirttiä (jos ei ole tuttu tämä näky, käy tutustumassa Seurasaaressa). Pirtin oviaukossa seisoo jonkin sortin Elovena-tyttö, surkean näköisenä, kun hän huomaa sinut hän näyttää kieltä. Käy tämä mielikuva uudelleen ja uudelleen läpi yhden päivän ajan, ja paina se uudestaan mieleen myös seuraavana päivänä—samalla lausuen runoa. Nyt runo on painunut mieleesi niin, että aina kun käyt tälle pirtille vievälle polulle, muistat runon.
Seuraavaksi voit käyttää tätä samaa reittiä uusien asioiden, vaikkapa Martialiksen mehukkaampien epigrammien muistamiseen. Luo uusia selkeitä taustoja ja mieti mieltä järkyttävämpiä sekä jopa ristiriitaisia mielikuvia. Kohta muistinpalatsi rupeaa rakentumaan kuin itsestään.
Lue myös: HÄÄPUHEIDEMME RUUMIINAVAUSRAPORTIT, TAI MIKSI SUOMEN TALOUDEN TULEVAISUUS RIIPPUU REHELLISESTÄ PASKAPUHEESTA, MITEN TURMELLA PIINAAVIN HÄÄPERINTEEMME ja VOITTAMINEN: LUUSEREIDEN HOMMAA?
Seuraava julkaisu 25.6. Markus Neuvonen: ”Haluat siis neuvoa jotakuta? Tässä muutama vinkki!”
PUHUJAKOULU 