Kuukausi: syyskuu 2014

Älä sä tästä ala, eli mikä ihmeen ad hominem säkin luulet olevasi?

— Severi Hämäri

Mikä ihmeen ad hominem? Mistä siinä oikein olikaan kyse? Ja miksi kaikki sitä hokee, kuin traumatisoituneet papukaijat?

Viimeisen kuukauden ajan ad hominem on ollut kuuma sana. Se pelmahti pintaan Riku Rantalan ja Matti Apusen välisessä sanasodassa, jossa molemmat puolet — mutta eritoten Apunen — käyttivät runsaasti ”henkilöön käyviä huomautuksia” eli ad hominemeja.

Ad hominem on kyseessä kun  henkilöön menevä huomautus on asiaton. Toisin sanoen, kun ei ole tarkoitus puhua jampasta, puhutaan silti jampasta: hänen maineestaan, tekemisistään, luonteestaan, ulkonäöstään, puoluekannastaan jne.

Apusesta kirjoitin tuoreeltaan omassa blogissani. Nyt-liite kirjoitti siitä verkkojutun. Jo kohta ad hominem oli päivän sana niin Aristoteleen kantapäässä kuin Yksityinen kielitoimisto -blogissa.

Ad hominem -sana on sittemmin kummitellut poliitikkojen facebook-päivityksissä. Ja muuallakin — kahvipöydistä blogosfääriin.

 


 

On tilanteita, joissa haluat tietää henkilöstä ja hänen luotettavuudestaan yhtä ja toista. Esimerkiksi jos hän oikeudessa todistaa sinua vastaan.

Ad hominem on kyseessä kun  henkilöön menevä huomautus on asiaton. Toisin sanoen, kun ei ole tarkoitus puhua jampasta, puhutaan silti jampasta: hänen maineestaan, tekemisistään, luonteestaan, ulkonäöstään, puoluekannastaan jne.

Ennen vanhaan osattiin sitä heittää ad hominemit jopa kuolleista: Albert Edelfelt --- Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista

Ennenvanhaan osattiin heittää ad hominemit jopa kuolleista: Albert Edelfelt — Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista

Ad hominem on ”päättelyvirhe.” Se ei esitä todistetta näkökulman puolesta tai sitä vastaan, vaan puhuu asian vieritse — juoruilee.

Päättelyvirheet eivät ole sinällään virheitä. Retoriikka sallii kaikenlaisen kieroilun, jos yleisö sen vain hyväksyy. Mattoa saa vetää, kunhan kukaan ei siitä ota liikaa nokkiinsa.

Ja kunhan vedät omalla vastuulla.

 


 

Henkilöön meneviä huomautuksia löytyy monta sorttia.

Tyypillisin on ad hominem -loukkaus. Tämä on perätön, ilkeämielinen lausahdus, joka loukkaa vastapuolta, ja huvittaa kavereita. “Äitis oli” ja “pakko haistaa kun sieltä päin tuulee!”

Apunen teki näin kutsuessaan Rantalan ajattelua “hipsterin sumeaksi logiikaksi.” Loukkaus pyrkii nöyryyttämään. Osoittamaan keskustelukumppanin sosiaalista alemmuutta. Näyttää paikan laumassa. Ja saamaan kannatusta pois hänen edustamalta näkökulmalta.

Apunen teki näin kutsuessaan Rantalan ajattelua “hipsterin sumeaksi logiikaksi.” Loukkaus pyrkii nöyryyttämään. Osoittamaan keskustelukumppanin sosiaalista alemmuutta. Näyttää paikan laumassa.

Tästä syystä perusteeton itsekehu tulee yllättäen lähellä ad hominem -loukkausta. Siis huomatetaan (taidolla tai ei) miten hyvä tyyppi itse ollaan. Samalla annetaan ymmärtää, että ollaan niin paljon parempi kuin tuo toinen.

Esimerkiksi oman oppineisuuden korostaminen on yleensä juuri tätä. (Ja myös professorit osaavat puhua puppua. Varsinkin kirjoittaessaan asioista, jotka eivät ole heidän erityisalaansa… nimiä nyt mainitsematta.)

Sinä myös -virhe taas kiinnittää huomion puhujan aiempiin tekemisiin ja puheisiin nyt esille nousseen puheenaiheen puitteissa. “Älä sä tästä mun juomisesta ala, kun sä itse olit eilen kännissä” raikaa usein yöhön herättäen retoriikan opettajan uniltaan.

Pidemmällä aikajänteellä puhujan tai kirjoittajan epäjohdonmukaisuus epäilyttää kuulijoita ja lukijoita. Mutta se ei sinällään vielä osoita kummankaan näkökulman pätevyydestä yhtään mitään. Saattaahan olla, että henkilö on nyt hahmottanut aikaisemman näkemyksensä virheellisyyden. Ja kyky muuttaa mielipidettä on merkki luovasta ajattelusta.

Pidemmällä aikajänteellä puhujan tai kirjoittajan epäjohdonmukaisuus epäilyttää kuulijoita ja lukijoita.

Sun tilanteessa -virhe tapahtuu, kun huomio kiinnittyy toisen ihmisen asemaan tai tilanteeseen tai muuhun sellaiseen — asian sijaan. “Koska olet hipsteri, niin tottakai sä äänestät vihreitä” on tällainen virheargumentti. Rantala syyllistyi tähän versioon ad hominem -virheestä sivuuttaessaan Apusen puheet toteamalla, että tämä on Evan puheenjohtaja, jonka palkka tulee rikkailta.

Rantala syyllistyi tähän versioon ad hominem -virheestä sivuuttaessaan Apusen puheet toteamalla, että tämä on Evan puheenjohtaja, jonka palkka tulee rikkailta.

Tää tyyppi on heikäläisiä -virhe ilmestyy kuvioon, kun kaikki jonkin mielipiteen omaavat sysätään samaan nippuun. “Koska vastustat ydinvoimaa, olet vihernyyperö, ja me ei oteta vihernyyperöitä vakavasti.” “Koska haluat matalampaa verotusta, olet libertaristi, ja libertaristit ovat sekopäitä.”

(Vastakohtana on meikäläis -virhe, jossa oletat jonkun ajavan samoja asioista kuin sinä, kun hän on samaa mieltä jostain hassusta yksityiskohdasta. Tämän nojalla sitten kannatat hänen näkökulmaansa jossakin toisessa asiassa ilman, että olet yhtään miettinyt itse…)

Pääministeri ei osaa mitään -virhe on uskomus, että kaikki mitä joku tekee on väärin. Eli jälkikäteen katsotaan, mitä joku on tehnyt tai sanonut, ja oli se mitä tahansa, ollaan siitä eri mieltä.

Isäni kertoi törmänneensä Tukholmassa aikoinaan vessanseinäkirjoitukseen “Olof Palme även kissar fel!” eli silloinen (ja sittemmin traagisesti kuollut) pääministeri ei kyennyt kommentoijan mukaan edes käyttämään vessaa oikein.

 


 

“Rehellisen” Abraham Lincolnin kerrotaan aina kehuneen kiistakumppaniensa puheenlahjoja, varsinkin retoriikan taitamista ja kielikuvioiden runsautta. Tämä käänsi kuuntelijoiden huomion juuri vastustajan puheen retorisuuteen, syöden hänen sanomansa sisällön uskottavuutta tavallisen kansan korvissa.

Taitava kirjoittaja tai puhuja on pahoillaan siitä, että joutuu huomauttamaan jostain henkilöön menevästä. Ikään kuin ei haluaisi nostaa sitä esiin. Tällöin riski jäädä kiinni on pienempi, sillä yleisö on myötämielisempi.

“Kun puhuimme aiemmin, minulle jäi valitettavasti epäselväksi edustaja Takaliston käsitys aiheesta. Oli kuin hän olisi ollut silloin hieman eri linjoilla. Jos muistan oikein, minulla on myös valokuvia hänestä edustaja Hännystön kanssa… Olen pahoillani että jouduin nostamaan asian esille.”

Näppärin tapa käyttää ad hominemia on toisen kehuminen. Ilmaiset ihailevasi jotakuta jostain sellaisesta, joka ei nyt ole aivan kaikkien mielestä kuitenkaan ihan niin hyvä ominaisuus. “Rehellisen” Abraham Lincolnin kerrotaan aina kehuneen kiistakumppaniensa puheenlahjoja, varsinkin retoriikan taitamista ja kielikuvioiden runsautta. Tämä käänsi kuuntelijoiden huomion juuri vastustajan puheen retorisuuteen, syöden hänen sanomansa sisällön uskottavuutta tavallisen kansan korvissa.

“Muuten mielestäni Rehellisen Aben veroisiin retoriikkaneroihin kuuluu nykypäivänämme mm. Timo Soini.”

Erilaiset vihjailut voidaan kanssa lukea ad hominemin luokkaan. Näitä käytetään, kun annetaan ymmärtää toisen olevan jotenkin yksinkertaisempi tai osaamattomampi käyttämällä alentuvaa kieltä, puhumalla kovemmalla äänellä (kuin toinen ei kuulisi tai ei kykenisi ymmärtämämään ilman) tai esittämällä runsaasti huolestuneita kysymyksiä (“Entä mitä mieltä sä olet? Oliko tämä sulle täysin selvää?).

Nämä ovat harvemmin kovin räikeitä, mutta ihan yhtä likaisia keinoja kuin moni muukin.

Ad hominem -vihjailuihin kuuluu myös toisen argumenttien sopimaton kyseenalaistaminen. Kiinnitetään huomiota kohtuuttomassa mitassa johonkin virhepäätelmään,  epäjohdonmukaisuuteen, lähteiteiden käyttöön tai yleensä kieliopin puutteisiin. Käydään ikään kuin osoittamaan toisen olevan käsityskyvyltään tai rehellisyydeltään vähintäänkin hieman alentunut.

Tällöin vaaditaan keskustelukumppanilta liiallisen tiukkoja vaatimuksia: kukaan ei ole täydellinen, ja aina jokin jää vähän puolitiehen. Jos kirjoittaja tai puhuja ei ole koko ajan hakuteillä, voi yleensä pienet kielioppilipsahdukset ja loogiset möläykset — sekä ad hominem tai pari — sivuuttaa suosiolla.

Jos kirjoittaja tai puhuja ei ole koko ajan hakuteillä, voi yleensä pienet kielioppilipsahdukset ja loogiset möläykset — sekä ad hominem tai pari — sivuuttaa suosiolla.

 


 

Välillä oikein kaipaan hyvällä huumorilla esitettyä ad hominem loukkausta, varsinkin osoitettuna itseäni vastaan. Se voi olla jopa kunnianosoitus: olet niin arvovaltainen, että täytyy vähän nykiä mattoa jalkojesi alta.

Henkilöön käyviä huomioita ei siis mielestäni pidä parjata liikaa.

Niitä tarvitaan, jotta keskustelu pysyisi terästettynä. Ja yleisö hereillä. Ne korostavat vastakkainasettelua, ja tekevät puheesta tai tekstistä henkilökohtaisempaa.

Välillä oikein kaipaan hyvällä huumorilla esitettyä ad hominem loukkausta, varsinkin osoitettuna itseäni vastaan. Se voi olla jopa kunnianosoitus: olet niin arvovaltainen, että täytyy vähän nykiä mattoa jalkojesi alta.

Usein parhaimmat ad hominemit heitetäänkin hyvänä herjana. Hauskana huomiona, jossa molemmat osapuolet ovat vitsissä mukana. “Herra puheenjohtaja, edustaja Hännystö ei tiedä mistä puhuu. Mutta toisaalta — enhän tiedä minäkään.

 


 

Virhepäätelmistä, kuten ad hominemista, tulee ongelma, kun ne hukuttavat alleen asiasisällön keskustelussa.

Huomio kääntyy pois siitä, mistä ollaan oikeasti puhumassa.

Vaikka kinastelu käy jopa hauskaksi, hetken päästä kaikki ovat siihen kyllästyneitä. Varsinkin ne, joilla ei ole osaa pissaamisottelussa.

 


 

Mitä siis tehdä, jos jäät ad hominem -vyörytyksen jalkoihin?

No, voit vaikka miettiä, mikä on keskustelun tavoite. Mitä haluat saada aikaan keskustelemalla tämän öykkärin kanssa? Entä mitä hän haluaa saada aikaan?

Onko tavoitteena vain nöyryyttää toista? Voittaa väittely?

Silloin voit tietenkin antaa samalla mitalla. Silmä silmästä ja perunat pottuina — provosoitua kun provosoidaan.

Mutta tällainen voittaminen apinamaiselle rinnan takomisella ja solvaamisella, se taitaa kyllä olla luusereiden hommaa.

Mutta tällainen voittaminen apinamaiselle rinnan takomisella ja solvaamisella, se taitaa kyllä olla luusereiden hommaa. Henkilöön menevä loukkaus voi levähtää omille silmillesi kuin lehmän läjä sähköruohonleikkurin kidoista.

Sillä vaikutat todennäköisesti pikkumaiselta, jos et osaa nousta herjan yläpuolelle. Ja yleisö saattaa kyllästyä pidemmän päälle pelkkään huuteluun ja älämölöämiseen.

On tietenkin loukkauksia, jotka ovat täysin sopimattomia. Niitä kutsutaan kunnian loukkauksiksi. Ja ne ovat poliisiasia. Varmista silloin, että sinulla on todistajia. Mutta poliisin puheille meno on äärimmäinen keino. Usein kannattaa hieman vähemmän kunniaan menevän herjaajan seurasta vain poistua sanoen, että on sitä parempaakin tekemistä.

Mutta jos on tarkoitus päästä jonkinlaiseen konsensukseen tai poliittiseen päätökseen, ota herja vastaan. Eritoten osoittaen hyvää huumorintajua. Oliko loukkaus nyt niin paha?

Jos se oli asiaton, voit vain nauraa, ja esittää Gyrano de Bergeracin tavoin itsestäsi vielä parempia ja jopa todenmukaisia loukkauksia. Jos kykenet nauramaan itsellesi, saat usein yleisön (ja mahdollisesti myös kiistakumppanisi) sympatiat puolellesi.

 

 

Jos kykenet nauramaan itsellesi, saat usein yleisön (ja mahdollisesti myös kiistakumppanisi) sympatiat puolellesi.

Ja sitten: keskity asiaan. Mistä ollaan samaa mieltä, mistä eri mieltä, ja mitä varten? Etsi vastapuolen puheenvuorosta kaikki se, mikä on edes jollakin tasolla järkeenkäypää. Sano, että tämä on hyvä pointti, koska sitä tukee se ja se, mutta siinä on se heikkous että näin tai noin.

Jätä siis sinä epäasiallisuudet omaan arvoonsa, ja vie keskustelua eteenpäin.

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

Mainokset

Oivaltajan tie asian ytimeen

— Severi Hämäri

Tyhjä paperi.

Kylmä hiki.

Mitä tehdä?

 

Olet kohdannut jotain sellaista, joka on vaivannut puhujia siitä lähtien, kun ensimmäinen matelija nousi kuivalle maalle puhumaan tyttärensä häissä.

Marcus Tullius Ciceron makuun puhujan työ jakautuu luonnostaan viiteen vaiheeseen: oivallukseen (inventio), järjestyksen suunnitteluun (dispositio), tyylin valintaan (elocutio), muistiin painamiseen (memoria), ja esittämiseen (pronuntiatio).

Nämä vaiheet läpäisemällä puhe melkein puhuu itse itsensä.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa eräitä välineitä oivallukseen, muihin vaiheisiin palaan myöhemmin.

 

Oivaltajien kuningas Nikola Tesla ihan vain antamassa innoiketta. Ei hän muuten koko juttuun varsinaisesti edes liity...

Oivaltajien kuningas Nikola Tesla ihan vain antamassa innoiketta. Ei hän muuten koko juttuun varsinaisesti edes liity…

 


Oivaltaessa keksitään: tavoite muuttuu aiheeksi, ja se puolestaan muuttuu vakuuttavaksi kipinäksi itsetuntemuksen ja ihmistuntemuksen kautta.

Kyseessä on sukellus omaan mieleen ja sitä kautta — toivon mukaan — myös toisten mieliin.

Oivallus on olennaista. Oli kyseessä ajatus, idea, tuote, lehtinen, kirja, blogi-kirjoitus, mainos, tai puhe, jotain joka leviää yhden tai muutaman ihmisen käsistä ja suista monelle influenssan ottein, on silloin varmasti joku oivaltanut jotakin.

 


 

Seuraavassa neljä helpohkoa askelta oivallukseen. Nämä on kirjoitettu puhujalle, mutta samoilla periaatteilla voi käydä oivaltamaan novellia, blogia, radiohaastattelua, sarjakuvaa, oppituntia, näytelmää tai vaikka historiallista saagaa varten.

 

1. Mitä tavoittelet?

Kuin harjoittelisit nyrkkeilysäkillä: ei riitä, että tähtäät iskeväsi pintaan, vaan aina säkin läpi.

Tavoitteet ovat ne seuraukset, joita puheellasi on.

Mitä haluat kuulijoiden ajattelevan puheen jälkeen? Mitä haluat heidän tuntevan puheen jälkeen? Mitä haluat heidän tekevän puheen jälkeen? Mistä haluat heidän keskustelevan puheen jälkeen?

Mitä haluat heidän muistavat viikon, kuukauden, viiden vuoden päästä?

Entä mitä itse haluat tuntea puheen pitämisen jälkeen? Kuka olet puheen jälkeen?

 

Tavoitteiden miettimiseen kannattaa varata aikaa. Miksi?

Ajattele šakin pelaajaa, huippupelaajaa. Hän ei voi ajatella, mitä kaikkia seurauksia jollakin siirrolla voisi olla. Niitä on liian monta. Sen sijaan hän valitsee tavoitteen, esimerkiksi “vastustajan kuningattaren syöminen vie minut lähemmäs voittoa.” Tämän jälkeen hän miettii, mitä täytyy tehdä, ja mitä vastustaja saattaa tehdä, joka voisi johtaa tavoitteeseen.

On vain yksinkertaisesti helpompaa, hedelmällisempää ja hauskempaa miettiä tapahtumia tietystä toivotusta lopputuloksesta taaksepäin.

 

2. Kenelle olet puhumassa?

Yleisö on puheen keskeisin tekijä. Heidän reaktionsa, tunteensa, mielipiteensä ja toimintansa puheen aikana ja sen jälkeen mittaavat puhujan onnistumista.

Ja ainoastaan ne mittaavat puhujan onnistumista.

Kysy: Pystytkö sovittamaan tavoitteesi juuri tälle yleisölle?

 

Ketä siis yleisössä on? Mitkä ovat heidän mielipiteensä? Mitkä heidän arvonsa ja tuntemuksensa?

Vielä tarkemmin: ajattele keskivertokuulijaa tästä yleisöstä. Mieti häntä kolmesta näkökulmasta.

(I) Mikä tekee sinusta luotettavan tämän keskivertokuulijan silmissä? Mitä hän tietää sinusta? Mitä ennakkokäsityksiä hänellä on sinuun liittyen (tai firmaasi liittyen)? (Tästä kirjoitin aiemminkin.)

(II) Mitä keskivertokuulija tietää aihepiiristä? Mitä hän luulee tietävänsä? Mitä hän olisi valmis hyväksymään totena? Mitä hän ei suostuisi uskomaan? Minkälainen argumentti, esimerkki tai todistus, vakuuttaisi hänet?

(III) Mitä keskivertokuulija pelkää? Mitä hän toivoo? Mitä hän haluaa, himoitsee? Mitä hän kammoaa, inhoaa?

 

3. Mistä aiheesta olet puhumassa?

Puheen aihe on se tukiranka, jonka varaan esitys rakennetaan. On aika keksiä, mistä olet puhumassa.

Aihe usein ponnahtaa mieleen, kun tavoitteet ja yleisö ovat hahmottuneet.

Jos ei, niin mieti tavoitteitasi ja yleisöä lisää. Mistä aiheesta puhumalla saat yleisösi tekemään jotain, uskomaan jotain, tai tuntemaan jotain?

 

4. Mitkä ovat avainsanat?

Avainsanat ovat ne ilmaisut, jotka ovat olennaisia puheen aiheesta.

Hyvin valitut avainsanat johtavat hyviin, selkeisiin ja iskeviin lauseisiin. Sellaisiin, jotka vievät viestisi kuulijoiden mieliin ja muistiin.

Kirjoita paperille, mitä sanoja tulee aiheesta mieleen. Täysin vapaasti.

Mieti sanoja, jotka tulevat toisista sanoista mieleen — sana-assosiaatiota. Mieti sanojen merkityksiä ja samaa tarkoittavia sanoja, synonyymejä.

Kun sanoja on parisenkymmentä, muodosta niitä käyttäen lauseita (lisäten tietenkin muutaman apusanan, tarpeen mukaan). Pyri lyhyisiin, napakoihin lauseisiin (kuten täällä neuvotaan).

 


 

Kun sinulla on pari hyvää, tiukkaa lausetta, voit ruveta miettimään puhetta niiden ympärille.

Mietit miten aloitat, miten lopetat — ja mitä laitat väliin. Tästä siirryt miettimään tyyliseikkoja, ja parin sopivan sanankäänteen sorvaamista, puheen muistiin (tai muistilapuille) tallentamista. Kohta puhe on puhuttu, ja niität tavoitteiden satoa.

Joten nyt voit vapain mielin istua pohtimaan sitä suurta oivallusta, joka johti laulaja-lauluntekijä Sarah Donnerin ja viraalisarjakuvistaan tunnetun The Oatmealin tekemään tämän musiikkivideon Nikola Teslan kunniaksi (ja Tesla-museon mainokseksi):

 

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

 

PUHETAIDON INTENSIIVIKURSSI Kriittisessä Korkeakoulussa

— 15.-16.11. 2014

Järjestämisestä vastaavat Kriittinen korkeakoulu, Filosofian Akatemia ja Otavan Opisto.

Crop_Plato_Aristotle_della_Robbia_OPA_Florence

 

Missä hyvää puhetaitoa tarvitaan? Esittelyissä, kokouksissa, tiimityössä, neuvotteluissa, opetus- ja kasvatustyössä, luennoissa, konfliktitilanteissa, parisuhteissa, työpaikkahaastatteluissa, politiikassa, diplomatiassa, väittelyissä, myyntityössä, johtamisessa, nettiviestinnässä, puhelimessa… Niinpä niin, ihan kaikessa.

Intensiivikurssilla perehdytään retoriikan alkeisiin ja erityisesti hyvän puhetaidon ytimeen: argumentaatioon sekä vakuuttamisen ja vaikuttamisen psykologiaan.

Intensiivikurssin vetää Severi Hämäri, FM, filosofian opettaja ja Kriittisen Korkeakoulun Puhujakoulun vastuuopettaja.

Kurssi järjestetään Kriittisen Korkeakoulun tiloissa, Helsingissä.
Aika: la – su 15. – 16.11. klo 9 – 15.30

Hinta: 90,-

Ilmoittautumiset 7.11. mennessä Otavan Opiston ilmoittautumislomakkeella, lomake löytyy täältä!

Peruutukset maksutta 7.11. asti, ilmoittautumisajan jälkeen perimme 50 % osallistumismaksusta.

Osallistavan luonteen tähden kurssille mahtuu vain 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

”Sano se stoalaisittain”

Puhujakoulu aloitti lukuvuotensa viime viikonloppuna. Kiitokset oppilaille, joiden ahkera ja omistautunut paneutuminen loi ainutlaatuisen riemukkaan kokekemuksen.

Työntäyteisestä viikonlopusta johtuen artikkelin ”Oivaltajan tie puheen ytimeen” julkaisu siirtyy ensi viikkoon (julkaisu 24.9.).

Artikkelia odotellessa voit vaikka kirjoitaa ”stoalaisittain”. Puhujakoulussa käytämme tätä harjoitusta erityisesti jännityksen hallintaan. Voit nimittäin parantaa taitojasi puhujana pitämällä itsellesi puhujapäiväkirjaa (ja tämä vaatii sinulta vain muutaman minuutin päivässä).

Merkintöjen ei tarvitse koskea suoraan puhumiskokemuksia, koska kaikki vuorovaikutus on puhumista ja keskustelua. Näin arkisetkin kokemukset harjaannuttavat sinua puhujana. Jos voisit laskea, kuinka paljon päivässä puhut, pääsisit nimittäin huimiin lukuihin.

Kirjoita ”stoalaisittain,” eli tee päiväkirjasta “minä pystyn” harjoitus, jossa etsit uuden näkökulman tapahtuneeseen.

a) Mitä “dramaattista” tai erikoista tapahtui? Kuvaile se “syylineen päivineen” eli kaunistelematta, ole tässä rehellinen. Esimerkiksi oliko jännittävää, hermostuttavaa, olitko unohtanut jotain, oliko joku tehnyt jotain yllättävää ja epämiellyttävää? Miltä kehossasi tuntui? Mitä siitä seurasi?

b) “… Mutta selvisin tilanteesta  … “ — Toisin sanoen, tee tapahtumasta selviytymistarina. Voit kuvailla, miten se muuttui paremmaksi, miten olosi huojentui jälkikäteen, tai ihan vain että elit tilanteen läpi, olet elossa ja kykenet kasvamaan tapahtuman johdosta tms.

Tämä on tärkeä kohta, sillä se saa sinut näkemään tilanteen uudesta näkökulmasta. Ja tämä näkökulma on ihan yhtä todellinen kuin moni muukin tapa nähdä sama tilanne. Mikset siis valitsisi näkökulmaa, joka vahvistaa sinua jatkossa? Ja auttaa sinua selviämään vastaavista tilanteista? Sillä selvisithän tästäkin!

c) “… koska minulla on …”  Mieti jokin ominaisuus, joka sinulla on ja joka vaikutti selviytymiseesi. Olitko itsepintainen, vahva, kestävä, luova, näppärä, oivaltava, nöyrä, rohkea, ymmärtävä…?

Tässä voit käyttää hieman fiktiota, mikä olisi se ominaisuus joka oli sinua auttanut? Huomaat kohta, että sinulla on se ominaisuus, ja se todella auttoi sinua kuvailemassasi tilanteessa (meillä kaikilla on nimittäin näitä luonteen puolia, emme vain tahdo niitä huomata ilman, että olemme riittävän ovelia ja katsomme rohkeasti omia ominaisuuksiamme. Ja me olemme ovelia ja rohkeita!)

d) “… Tästä selvisin ja jatkossa selviän vastaavista tilanteista, koska minulla on nämä ominaisuudet …” Vahvista uudelleen itsestäsi löytämiä ominasuuksia.

Kymmenen harjoitusta mielenkantojen avaamiseen

— Severi Hämäri


Näiden harjoitusten pitäisi paitsi liukastaa mieltä ja nopeuttaa kieltä, niin myös nostaa esiin retorisia ilmiöitä. Herkistää pelaaja kuulemaan kieltä.

Ensimmäiset viisi on tarkoitettu yksin pelattavaksi. Loput viisi paripelejä.

 

Nonsense-uudissanat

Onomatopoeia on sitä, että sana kuulostaa merkitykseltään. Usein sanat kuulostavat myös joltain muulta kuin merkitykseltään. Hanslankari kuulostaa tuulipuvun housujen kahinalta. Kahina, toisaalta, myös kuulostaa kahinalta.

Tee näin: Mieti kolme uudissanaa. Äänneyhdistelmiä joita suomen kielessä ei vielä ole. Ja mieti mitä ne voisivat merkitä.

“Klonkottaminen”, eli liian suurilla saappailla kulkeminen


Rikkinäinen metafora

Metafora tarkoittaa sitä, että sanotaan jotain sananmukaisesti merkityksetöntä tai epätotta ja ilmaistaan sillä jotain aivan muuta. Kuvainnollisesti. Vaikka: Asfaltti kuluttaa juoksijaa tai sade poltti kyyneleet pois.

Metaforat tuppaavat kulumaan, ja usein ne eivät kovin kummoisia edes alkujaan olleet. Mutta ne aika kökköisinäkin tarjoavat retooriseen työskentelyyn loistotyökalun. Ja joskus osuu kohdalle se metaforien silkkiturkkinäätä, joka korjaa potin kiiltävään silinterihattuunsa.

Tee siis näin: Valitse kulunut kliseinen metafora, vaikka Rakkaani on aurinko tai Hän janoaa valtaa. Muuta sitä hieman. Rakkaani on ovenkahva. Rakkaani on auton runko. Hän janoaa valtavaa. Hän jonottaa valtaa.

Ideana on tuottaa jotain uutta, joka silti kantaa mukanaan vanhan kliseen mukavaa tunnelmaa.


Malapropismit

Malapropismi merkitsee väärän lainasanan (tahatonta tai tahallista) käyttöä. Se on kuuluisa teatterin tehokeino. Oikea huumorin lähde.

Tee näin. Valitse jokin “sivistyssana”, vaikkapa hypoteekki (merkitsee panttia tai oikeutta sellaiseen). Muodosta kolme lausetta, joissa sitä väärinkäytetään.

“Kulta, lähden käymään hypoteekissä.”

“Otettaisiinko vielä yhdet hypoteekit.”

“Voi ei, se jäi hypoteekkini taskuun.”

Okei, osa näistä ei ole ihan niin hauskoja. Mutta osa voi olla hulvattomia. Kuten kuuluisa rouva Malapropin lausahdus R.D. Sheridanin näytelmästä The Rivals:

Sure, if I reprehend any thing in this world it is the use of my oracular tongue, and a nice derangement of epitaphs!

 

6 sanan tiivistelmä

Lue täältä lisää.

 

Tylsistäminen

Ota jokin runokokoelma ja valitse siitä runo. Tai jonkin äänilevyn kansista poimi laulun sanoitus.

Rupea kirjoittamaan sitä auki, eli ilman mitään tyylittelyä mahdollisimman tylsän kuuloisesti kirjoita sen asiasisältö auki. Se voi vaatia huomattavaa väkivaltaa sisältöä kohtaan, mutta on sen arvoista.

Mitä kaikkea jouduit muuttamaan?

Esim. P. Mustapään runon Laulu ensimmäinen säkeistö tylsäksikirjoitettuna:

“Sävelsin ja sanoitin kappaleen, joka on läpinäkyvä. Se koskee sinua ikuisesti. Laulussa ei ole sanoja. Se ilmaisee, että en tiedä mitään muuta niin kaunista kuin sinä.”

Saman voi tehdä myös näppärälle ilmaisulle poimittuna proosatekstistä tai vaikka poliitikon suusta.

 


 


Seuraaviin harjoituksiin tarvitset parin.

 

Kuulostaa joltakin

Toinen aloittaa sanomalla sanan. Seuraava vastaa sanomalla samankaltaiselta kuulostavan sanan. Tätä jatketaan vuoron perään, kunnes toinen ei pysty enää vastaamaan.

“Kiina, liima, tiina, tina, minä, sinä, siinä…”

 

Alku ja loppusointu

Kuten edellä, mutta seuraavan sanan pitää alkaa tai päättyä samaan rimmaavaan tavuun kuin edellinen sana.

“Kiina, kiima, tuhma, turhauma, turkki, nyrkki…”

Variaatioina voidaan pelata pelkkiä alku tai loppusointuja. Tai sisäsointuja, eli sanassa on sisällä sama tavu. Tai tuplasointuja, eli kaksi samaa tavua.

 

Synonyymit

Kuten edellä, mutta sanoilla, jotka merkitsevät lähes samaa.

“Konna, rosmo, varas, ryöväri, maantierosvo, merirosvo…”

 

Päällepuhuminen

Toinen aloittaa lauseen, ja toinen päättää sen sekä aloittaa seuraavan lauseen. Tätä jatketaan kunnen toinen ei enää pysty pidättämään nauruaan.

“Minä lähdin … kurkuma ostoksille. Siellä näin … suuren kurkun. Kurkkua kantoi nainen, joka… tahtoi viedä minut tanssiin. En osaa …”

 


 


Kysymyspeli

Kysymyspeli esiintyy klassikkonäytelmässä Rosencranz ja Guildernstern ovat kuolleet. Retoristen pelien aatelia, siis.

Ideana on kysyä pelkästään kysymyksiä. Sellaisia joihin voi vastata (eli ei retorisia kysymyksiä). Samaa kysymystä ei saa toistaa. Epäröinti, tai minkä tahansa muun kuin kysymyksen esittäminen merkitsee pallon putoamista ja erän häviötä. Kolmella voitolla voittaa koko pelin.

 

 

 

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

 

Kiitos sinulle, joka tämänkin artikkelin kirjoitit…

— Severi Hämäri

“Kiitos sinulle autoilija, joka…” alkaa tyypillinen kirjoitus, joita linkitetään facabookeissa ja twittereissä. Kiitos tässä tapauksessa on harvoin vilpitön vaan kyseessä on ironinen kommentti. Kommentti aukeaakin yleensä vuodatukseksi siitä, miten apua ei annettu (tai johonkin muuhun tunkkeihin liityvään).

Ironia onkin ehkä yleisin retorinen tehokeino, ja myös kiistellyin. On erilaisia kansanuskomuksia. Esimerkiksi että lapset tai amerikkalaiset ovat kykenemättömiä ironiaan. Osa järkeviä, osa uskomattomia väitteitä. Saatte itse päättää, mitä mieltä lapsista tai amerikkalaisista olen.

Ironiasta on myös erittäin monimutkaisia ja kaukaa haettuja filosofis-kielitieteellisiä teorioita. Selvää on, että se on perustava kommunikoinnin muoto.

Koska tämä ei varmasti ole lukijan tiedossa (!) niin sanottakoon, että retorisena kuviona ironia on sitä, että sanotaan jotain mutta silti ilmaistaan täysin päinvastaista. Kuten “onpa maukas ja täyttävä ateria” kun tarjolla on vain vettä ja korppua. Ironia on allegorian, eli kuvainnollisen puheen erityistapaus, eräänlainen täyskäännös sanotun merkityksestä. Ironialla pyritään usein ilmaisemaan yhteenkuuluvuutta ja huumorintajua.

Sanastoa:

Ironia: Jonkin ilmaisu sanomalla jotain vastakkaista.

Ironinen … : Mitä tahansa ironista tyylikeinoa tai kliseetä voidaan kutsua ”ironiseksi”, esim. ”ironinen kiitos.”

Karikatyyri: Korostaa jotain piirteitä toisten kustannuksella.

Parodia: Matkiminen pilkallisesti, korostaen joitain piirteitä.

Satiiri: Kuten edellinen, mutta yleensä ylitseampuvampaa.

Sarkasmi: Lyhyesti ja tiivisti ilmaistu ilkeämielisyys.

Sardoninen: Myrkyllisen hauskan pilkallinen.

Kyynisyys: Epäusko ihmisiä ja heidän aikomuksiaan kohtaan.

Ironian ilmaisuun on vakiintuneita ilmeitä, äänenpainoja ja muita keinoja. Näin varmistetaan, että viesti menee perille. Sen sijaan ironia kirjoitetussa muodossa muodostaa toisinaan haasteen. Varhaiset netikettiohjeet kehoittivat välttämään ironiaa väärinkäsitysten vuoksi. Nykyään samaa harvemmin vaaditaan, vaan ironia on verkossa melkein normi.

Jälleen kerran, jotta ei vain toisteltaisi itsestäänselvyyksiä: emotikoneilla ilmaistaan ironiaa yleensä näin ”;-)”. Mutta vinkkaus ei suinkaan ole ensimmäinen ja ainoa ironiamerkki. Yllä “(!)” on yksi yleisimpiä tekstityksissä käytetyistä ironian merkitsemismuodoista. Ironiaa usein merkitään laittamalla ilmaisu lainausmerkkeihin. Myös muita merkkejä on käytetty.

Ironiamerkki 1800-luvulta.

Ironiamerkki 1800-luvulta.

 


 

Jotakuta saatetaan, virheellisesti, kutsua ironiseksi, jos hän kuulostaa sarkastiselta tai sardoniselta. Ironia sinällään ei ole ilkeää. Itsessään se on vain kielikuva ja tyylikeino.

Ja kaikkia tyylikeinoja voi käyttää ilkeilyyn tai, pahimmassa tapauksessa, opettamiseen.

Sokraattinen ironia nimittäin on eräänlaista tyhmäksi heittäytymistä. Sanotaan jotain, minkä itse tiedetään olevan väärää tai typerää. Näin siksi, että muut tajuaisivat erehtyneensä. Ja jotta he oppisivat virheistään.

Ja vielä ihmetellään, miksi Sokrates tuomittiin kuolemaan… Toisia neuvomalla heidät yleesä saa vain suunniltaan.

 


 

Ironia mahdollistaa herkullisen tilaisuuden retorisiin kieroiluihin. Yksi, ja varsin epätoivoinen, on vetoaminen merkitykseen. Tällöin puhuja väittää tarkoittaneensa koko ajan sitä, mitä sanan mukaisesti tuli sanoneeksi. Näin ikään kuin hän ei jäisi kiinni vihjailuistaan.

Toinen huomattavasti näppärämpi temppu on ilmaista kaksi merkitystä yhtä aikaa. Eli ilmaista ironinen merkitys harvoille ja valituille samaan aikaan kun suoran merkityksen toisille. Tämä on esimerkiksi joissain Shakespearen parhaissa näytelmissä käytetty tehokeino. Tällä tavoin ironiaa käytetään osoittamaan, kuka kuuluu porukkaan ja ketkä ovat ulkopuolisia.

 


 

1900-luvulla retoriikka ei saanut näyttää retoriikalta. Tästä malliesimerkki on Hemingway.  Hänen kirjoitustyylinsä on loppuun asti tyylitelty vaikuttamaan siltä, että hän ei käytä mitään tyyliä. Näin voidaan puhua erityisestä hemingwayläisestä paljaasta tyylistä.

Tämä myös ilmentää retoriikan ironista perusristiriitaa. Jos retorinen tyylittely käy silmiin ja korviin, se lakkaa olemasta retorisesti tyylikästä ja tehokasta. — Kun näemme hemingwayläisyyden tyylittelynä, alkaa se kuulostamaan meistä yhtä keinotekoiselta kuin 1700-luvun Sturm und Drang runouskin.

Ironia on ristiriitaan myös vastaus. Olemme yllättävän usein olevinamme, tiedostamattoman itseironisesti, kuin emme näkisi tyylittelyä tai sen puutetta. Tästä oli puhetta aiemmassa artikkelissa. Nimittäin kirjoittajan tai puhujan decorum, eli sopivuus, on viime kädessä katsojan valinta.

 


 

 

Ironinen ilmaisu voi muuttua niin tavalliseksi, että se banalisoituu kun totumme siihen. Tällöin ironisesta merkityksestä tulee ilmaisulle tavallinen merkitys. ”Thanks a bunch” brittienglanniksi tarkoittaa, että ”olipa paskamaisesti tehty.” Näin voi tapahtua myös tuolle ”Kiitos sinulle …” aloitukselle. Vastaavia ilmiötä on monia (kuten käy ilmi esimerkiksi tästä Michael Rundellin blogikirjoituksesta).

Toisaalta tämä mahdollistaa retorisen ironian metatasoistumisen: totutun ironisen heiton sanominen, metaironisesti, sen suoralla sananmukaisella merkityksellä.

 


 

 

Ironian tulevaisuus ei näytä synkältä! Netti esimerkiksi täyttyy ironiaa pursuavista parodisista videoista ja kirjoituksista. Osa näistä kommentoivat jo itsessään ironisia ilmiöitä, lisäten kerroksia ironisen sarkastiseen täytekakkuun. Tätä you bored meta panda -kakkua halajamme päästä syömään aina uudestaan.

Katsokaa vaikka Rakkautta ja Anarkiaa festivaalien mainos. Niin monta erilaista tasoa ja viittausta on tungettu 2 minuuttiin ja 23 sekuntiin, että aiheesta voisi kirjoittaa vaikka useamman väitöskirjan.

 

 

Kulttuuri netin ulkopuolella toimii vastaavasti. Esimerkkinä hipsterimuoti. Se on ironisesti “nuorisomuotia”, sillä suurin osa hipstereistä eivät ole nuoria. Ja se on ironisesti “muoti”, koska se ei muodosta yhtenäistä ”pukeutumis- tai musiikkikulttuuria”. Hipsterit pyrkivät näyttämään töksähtävältä. Toisaalta totumme nopeasti. Tullakseen sitten uudella tavalla epämuodikkaan näköisiksi, hipsterit joutuvat muuttamaan pukeutumista nopeasti kuin banaanikärpäset geeniperimäänsä. Hipstereitä yhdistävä tekijä onkin itseironia: decorum rikotaan tahallaan.

 


 

 

Ennustan, että itseironia kuuluu myös 2000-luvun retoriikassa: asioita saa sanoa tahattoman kuuloisen hassusti ja kömpelösti. Näin siis, jos tekee selväksi, että on kömpelö ironisen itsetietoisesti.

Tällä hetkellä itseironiaa lipsahtaa toisinaan jopa poliittiseen puheeseen, pönöttämisen vakavimpaan linnakkeeseen. Kuunnelkaa vaikkapa Alexander Stubbia, Paavo Arhinmäkeä tai Timo Soinia.

Laura Rädystä en tosin ota selvää. Jos hän nyt on ollut ironinen lausunnoissaan, hän tekee turhan hyvää työtä sen piilottamiseen.

 


 

 

PS: Kokeile irroitella ironisesti: Valitse jokin tuttu kulunut hokema (Ei elämästä selviä hengissä) ja käytä sitä — ironisesti. Voit vaikka soveltaa jotain seuraavista tavoista.

(1) Sijoita hokema tekstissäsi tai puheessasi täysin sopimattomaan seuraan. Päätä esim. puheenvuoro budjettikokouksessa siihen: Nyt kun näyttää siltä, että kaikki on sovittu, niin on selvää, että elämästä ei selviä hengissä.

(2) Vaihda hokemassa jokin sana toiseksi: Näinä päivinä ei edes elokuvista selviä hengissä.

(3) Käännä sen merkitys päälaelleen: Onneksi selviämme tästä elämästä hengissä.

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia.