— Severi Hämäri
“Kiitos sinulle autoilija, joka…” alkaa tyypillinen kirjoitus, joita linkitetään facabookeissa ja twittereissä. Kiitos tässä tapauksessa on harvoin vilpitön vaan kyseessä on ironinen kommentti. Kommentti aukeaakin yleensä vuodatukseksi siitä, miten apua ei annettu (tai johonkin muuhun tunkkeihin liityvään).
Ironia onkin ehkä yleisin retorinen tehokeino, ja myös kiistellyin. On erilaisia kansanuskomuksia. Esimerkiksi että lapset tai amerikkalaiset ovat kykenemättömiä ironiaan. Osa järkeviä, osa uskomattomia väitteitä. Saatte itse päättää, mitä mieltä lapsista tai amerikkalaisista olen.
Ironiasta on myös erittäin monimutkaisia ja kaukaa haettuja filosofis-kielitieteellisiä teorioita. Selvää on, että se on perustava kommunikoinnin muoto.
Koska tämä ei varmasti ole lukijan tiedossa (!) niin sanottakoon, että retorisena kuviona ironia on sitä, että sanotaan jotain mutta silti ilmaistaan täysin päinvastaista. Kuten “onpa maukas ja täyttävä ateria” kun tarjolla on vain vettä ja korppua. Ironia on allegorian, eli kuvainnollisen puheen erityistapaus, eräänlainen täyskäännös sanotun merkityksestä. Ironialla pyritään usein ilmaisemaan yhteenkuuluvuutta ja huumorintajua.
Sanastoa:
Ironia: Jonkin ilmaisu sanomalla jotain vastakkaista.
Ironinen … : Mitä tahansa ironista tyylikeinoa tai kliseetä voidaan kutsua ”ironiseksi”, esim. ”ironinen kiitos.”
Karikatyyri: Korostaa jotain piirteitä toisten kustannuksella.
Parodia: Matkiminen pilkallisesti, korostaen joitain piirteitä.
Satiiri: Kuten edellinen, mutta yleensä ylitseampuvampaa.
Sarkasmi: Lyhyesti ja tiivisti ilmaistu ilkeämielisyys.
Sardoninen: Myrkyllisen hauskan pilkallinen.
Kyynisyys: Epäusko ihmisiä ja heidän aikomuksiaan kohtaan.
Ironian ilmaisuun on vakiintuneita ilmeitä, äänenpainoja ja muita keinoja. Näin varmistetaan, että viesti menee perille. Sen sijaan ironia kirjoitetussa muodossa muodostaa toisinaan haasteen. Varhaiset netikettiohjeet kehoittivat välttämään ironiaa väärinkäsitysten vuoksi. Nykyään samaa harvemmin vaaditaan, vaan ironia on verkossa melkein normi.
Jälleen kerran, jotta ei vain toisteltaisi itsestäänselvyyksiä: emotikoneilla ilmaistaan ironiaa yleensä näin ”;-)”. Mutta vinkkaus ei suinkaan ole ensimmäinen ja ainoa ironiamerkki. Yllä “(!)” on yksi yleisimpiä tekstityksissä käytetyistä ironian merkitsemismuodoista. Ironiaa usein merkitään laittamalla ilmaisu lainausmerkkeihin. Myös muita merkkejä on käytetty.
Ironiamerkki 1800-luvulta.
Jotakuta saatetaan, virheellisesti, kutsua ironiseksi, jos hän kuulostaa sarkastiselta tai sardoniselta. Ironia sinällään ei ole ilkeää. Itsessään se on vain kielikuva ja tyylikeino.
Ja kaikkia tyylikeinoja voi käyttää ilkeilyyn tai, pahimmassa tapauksessa, opettamiseen.
Sokraattinen ironia nimittäin on eräänlaista tyhmäksi heittäytymistä. Sanotaan jotain, minkä itse tiedetään olevan väärää tai typerää. Näin siksi, että muut tajuaisivat erehtyneensä. Ja jotta he oppisivat virheistään.
Ja vielä ihmetellään, miksi Sokrates tuomittiin kuolemaan… Toisia neuvomalla heidät yleesä saa vain suunniltaan.
Ironia mahdollistaa herkullisen tilaisuuden retorisiin kieroiluihin. Yksi, ja varsin epätoivoinen, on vetoaminen merkitykseen. Tällöin puhuja väittää tarkoittaneensa koko ajan sitä, mitä sanan mukaisesti tuli sanoneeksi. Näin ikään kuin hän ei jäisi kiinni vihjailuistaan.
Toinen huomattavasti näppärämpi temppu on ilmaista kaksi merkitystä yhtä aikaa. Eli ilmaista ironinen merkitys harvoille ja valituille samaan aikaan kun suoran merkityksen toisille. Tämä on esimerkiksi joissain Shakespearen parhaissa näytelmissä käytetty tehokeino. Tällä tavoin ironiaa käytetään osoittamaan, kuka kuuluu porukkaan ja ketkä ovat ulkopuolisia.
1900-luvulla retoriikka ei saanut näyttää retoriikalta. Tästä malliesimerkki on Hemingway. Hänen kirjoitustyylinsä on loppuun asti tyylitelty vaikuttamaan siltä, että hän ei käytä mitään tyyliä. Näin voidaan puhua erityisestä hemingwayläisestä paljaasta tyylistä.
Tämä myös ilmentää retoriikan ironista perusristiriitaa. Jos retorinen tyylittely käy silmiin ja korviin, se lakkaa olemasta retorisesti tyylikästä ja tehokasta. — Kun näemme hemingwayläisyyden tyylittelynä, alkaa se kuulostamaan meistä yhtä keinotekoiselta kuin 1700-luvun Sturm und Drang runouskin.
Ironia on ristiriitaan myös vastaus. Olemme yllättävän usein olevinamme, tiedostamattoman itseironisesti, kuin emme näkisi tyylittelyä tai sen puutetta. Tästä oli puhetta aiemmassa artikkelissa. Nimittäin kirjoittajan tai puhujan decorum, eli sopivuus, on viime kädessä katsojan valinta.
Ironinen ilmaisu voi muuttua niin tavalliseksi, että se banalisoituu kun totumme siihen. Tällöin ironisesta merkityksestä tulee ilmaisulle tavallinen merkitys. ”Thanks a bunch” brittienglanniksi tarkoittaa, että ”olipa paskamaisesti tehty.” Näin voi tapahtua myös tuolle ”Kiitos sinulle …” aloitukselle. Vastaavia ilmiötä on monia (kuten käy ilmi esimerkiksi tästä Michael Rundellin blogikirjoituksesta).
Toisaalta tämä mahdollistaa retorisen ironian metatasoistumisen: totutun ironisen heiton sanominen, metaironisesti, sen suoralla sananmukaisella merkityksellä.
Ironian tulevaisuus ei näytä synkältä! Netti esimerkiksi täyttyy ironiaa pursuavista parodisista videoista ja kirjoituksista. Osa näistä kommentoivat jo itsessään ironisia ilmiöitä, lisäten kerroksia ironisen sarkastiseen täytekakkuun. Tätä you bored meta panda -kakkua halajamme päästä syömään aina uudestaan.
Katsokaa vaikka Rakkautta ja Anarkiaa festivaalien mainos. Niin monta erilaista tasoa ja viittausta on tungettu 2 minuuttiin ja 23 sekuntiin, että aiheesta voisi kirjoittaa vaikka useamman väitöskirjan.
Kulttuuri netin ulkopuolella toimii vastaavasti. Esimerkkinä hipsterimuoti. Se on ironisesti “nuorisomuotia”, sillä suurin osa hipstereistä eivät ole nuoria. Ja se on ironisesti “muoti”, koska se ei muodosta yhtenäistä ”pukeutumis- tai musiikkikulttuuria”. Hipsterit pyrkivät näyttämään töksähtävältä. Toisaalta totumme nopeasti. Tullakseen sitten uudella tavalla epämuodikkaan näköisiksi, hipsterit joutuvat muuttamaan pukeutumista nopeasti kuin banaanikärpäset geeniperimäänsä. Hipstereitä yhdistävä tekijä onkin itseironia: decorum rikotaan tahallaan.
Ennustan, että itseironia kuuluu myös 2000-luvun retoriikassa: asioita saa sanoa tahattoman kuuloisen hassusti ja kömpelösti. Näin siis, jos tekee selväksi, että on kömpelö ironisen itsetietoisesti.
Tällä hetkellä itseironiaa lipsahtaa toisinaan jopa poliittiseen puheeseen, pönöttämisen vakavimpaan linnakkeeseen. Kuunnelkaa vaikkapa Alexander Stubbia, Paavo Arhinmäkeä tai Timo Soinia.
Laura Rädystä en tosin ota selvää. Jos hän nyt on ollut ironinen lausunnoissaan, hän tekee turhan hyvää työtä sen piilottamiseen.
PS: Kokeile irroitella ironisesti: Valitse jokin tuttu kulunut hokema (Ei elämästä selviä hengissä) ja käytä sitä — ironisesti. Voit vaikka soveltaa jotain seuraavista tavoista.
(1) Sijoita hokema tekstissäsi tai puheessasi täysin sopimattomaan seuraan. Päätä esim. puheenvuoro budjettikokouksessa siihen: Nyt kun näyttää siltä, että kaikki on sovittu, niin on selvää, että elämästä ei selviä hengissä.
(2) Vaihda hokemassa jokin sana toiseksi: Näinä päivinä ei edes elokuvista selviä hengissä.
(3) Käännä sen merkitys päälaelleen: Onneksi selviämme tästä elämästä hengissä.
Severi Hämäri
— Severi Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia.
PUHUJAKOULU 
2 comments