Häät

Kiitos sinulle, joka tämänkin artikkelin kirjoitit…

— Severi Hämäri

“Kiitos sinulle autoilija, joka…” alkaa tyypillinen kirjoitus, joita linkitetään facabookeissa ja twittereissä. Kiitos tässä tapauksessa on harvoin vilpitön vaan kyseessä on ironinen kommentti. Kommentti aukeaakin yleensä vuodatukseksi siitä, miten apua ei annettu (tai johonkin muuhun tunkkeihin liityvään).

Ironia onkin ehkä yleisin retorinen tehokeino, ja myös kiistellyin. On erilaisia kansanuskomuksia. Esimerkiksi että lapset tai amerikkalaiset ovat kykenemättömiä ironiaan. Osa järkeviä, osa uskomattomia väitteitä. Saatte itse päättää, mitä mieltä lapsista tai amerikkalaisista olen.

Ironiasta on myös erittäin monimutkaisia ja kaukaa haettuja filosofis-kielitieteellisiä teorioita. Selvää on, että se on perustava kommunikoinnin muoto.

Koska tämä ei varmasti ole lukijan tiedossa (!) niin sanottakoon, että retorisena kuviona ironia on sitä, että sanotaan jotain mutta silti ilmaistaan täysin päinvastaista. Kuten “onpa maukas ja täyttävä ateria” kun tarjolla on vain vettä ja korppua. Ironia on allegorian, eli kuvainnollisen puheen erityistapaus, eräänlainen täyskäännös sanotun merkityksestä. Ironialla pyritään usein ilmaisemaan yhteenkuuluvuutta ja huumorintajua.

Sanastoa:

Ironia: Jonkin ilmaisu sanomalla jotain vastakkaista.

Ironinen … : Mitä tahansa ironista tyylikeinoa tai kliseetä voidaan kutsua ”ironiseksi”, esim. ”ironinen kiitos.”

Karikatyyri: Korostaa jotain piirteitä toisten kustannuksella.

Parodia: Matkiminen pilkallisesti, korostaen joitain piirteitä.

Satiiri: Kuten edellinen, mutta yleensä ylitseampuvampaa.

Sarkasmi: Lyhyesti ja tiivisti ilmaistu ilkeämielisyys.

Sardoninen: Myrkyllisen hauskan pilkallinen.

Kyynisyys: Epäusko ihmisiä ja heidän aikomuksiaan kohtaan.

Ironian ilmaisuun on vakiintuneita ilmeitä, äänenpainoja ja muita keinoja. Näin varmistetaan, että viesti menee perille. Sen sijaan ironia kirjoitetussa muodossa muodostaa toisinaan haasteen. Varhaiset netikettiohjeet kehoittivat välttämään ironiaa väärinkäsitysten vuoksi. Nykyään samaa harvemmin vaaditaan, vaan ironia on verkossa melkein normi.

Jälleen kerran, jotta ei vain toisteltaisi itsestäänselvyyksiä: emotikoneilla ilmaistaan ironiaa yleensä näin ”;-)”. Mutta vinkkaus ei suinkaan ole ensimmäinen ja ainoa ironiamerkki. Yllä “(!)” on yksi yleisimpiä tekstityksissä käytetyistä ironian merkitsemismuodoista. Ironiaa usein merkitään laittamalla ilmaisu lainausmerkkeihin. Myös muita merkkejä on käytetty.

Ironiamerkki 1800-luvulta.

Ironiamerkki 1800-luvulta.

 


 

Jotakuta saatetaan, virheellisesti, kutsua ironiseksi, jos hän kuulostaa sarkastiselta tai sardoniselta. Ironia sinällään ei ole ilkeää. Itsessään se on vain kielikuva ja tyylikeino.

Ja kaikkia tyylikeinoja voi käyttää ilkeilyyn tai, pahimmassa tapauksessa, opettamiseen.

Sokraattinen ironia nimittäin on eräänlaista tyhmäksi heittäytymistä. Sanotaan jotain, minkä itse tiedetään olevan väärää tai typerää. Näin siksi, että muut tajuaisivat erehtyneensä. Ja jotta he oppisivat virheistään.

Ja vielä ihmetellään, miksi Sokrates tuomittiin kuolemaan… Toisia neuvomalla heidät yleesä saa vain suunniltaan.

 


 

Ironia mahdollistaa herkullisen tilaisuuden retorisiin kieroiluihin. Yksi, ja varsin epätoivoinen, on vetoaminen merkitykseen. Tällöin puhuja väittää tarkoittaneensa koko ajan sitä, mitä sanan mukaisesti tuli sanoneeksi. Näin ikään kuin hän ei jäisi kiinni vihjailuistaan.

Toinen huomattavasti näppärämpi temppu on ilmaista kaksi merkitystä yhtä aikaa. Eli ilmaista ironinen merkitys harvoille ja valituille samaan aikaan kun suoran merkityksen toisille. Tämä on esimerkiksi joissain Shakespearen parhaissa näytelmissä käytetty tehokeino. Tällä tavoin ironiaa käytetään osoittamaan, kuka kuuluu porukkaan ja ketkä ovat ulkopuolisia.

 


 

1900-luvulla retoriikka ei saanut näyttää retoriikalta. Tästä malliesimerkki on Hemingway.  Hänen kirjoitustyylinsä on loppuun asti tyylitelty vaikuttamaan siltä, että hän ei käytä mitään tyyliä. Näin voidaan puhua erityisestä hemingwayläisestä paljaasta tyylistä.

Tämä myös ilmentää retoriikan ironista perusristiriitaa. Jos retorinen tyylittely käy silmiin ja korviin, se lakkaa olemasta retorisesti tyylikästä ja tehokasta. — Kun näemme hemingwayläisyyden tyylittelynä, alkaa se kuulostamaan meistä yhtä keinotekoiselta kuin 1700-luvun Sturm und Drang runouskin.

Ironia on ristiriitaan myös vastaus. Olemme yllättävän usein olevinamme, tiedostamattoman itseironisesti, kuin emme näkisi tyylittelyä tai sen puutetta. Tästä oli puhetta aiemmassa artikkelissa. Nimittäin kirjoittajan tai puhujan decorum, eli sopivuus, on viime kädessä katsojan valinta.

 


 

 

Ironinen ilmaisu voi muuttua niin tavalliseksi, että se banalisoituu kun totumme siihen. Tällöin ironisesta merkityksestä tulee ilmaisulle tavallinen merkitys. ”Thanks a bunch” brittienglanniksi tarkoittaa, että ”olipa paskamaisesti tehty.” Näin voi tapahtua myös tuolle ”Kiitos sinulle …” aloitukselle. Vastaavia ilmiötä on monia (kuten käy ilmi esimerkiksi tästä Michael Rundellin blogikirjoituksesta).

Toisaalta tämä mahdollistaa retorisen ironian metatasoistumisen: totutun ironisen heiton sanominen, metaironisesti, sen suoralla sananmukaisella merkityksellä.

 


 

 

Ironian tulevaisuus ei näytä synkältä! Netti esimerkiksi täyttyy ironiaa pursuavista parodisista videoista ja kirjoituksista. Osa näistä kommentoivat jo itsessään ironisia ilmiöitä, lisäten kerroksia ironisen sarkastiseen täytekakkuun. Tätä you bored meta panda -kakkua halajamme päästä syömään aina uudestaan.

Katsokaa vaikka Rakkautta ja Anarkiaa festivaalien mainos. Niin monta erilaista tasoa ja viittausta on tungettu 2 minuuttiin ja 23 sekuntiin, että aiheesta voisi kirjoittaa vaikka useamman väitöskirjan.

 

 

Kulttuuri netin ulkopuolella toimii vastaavasti. Esimerkkinä hipsterimuoti. Se on ironisesti “nuorisomuotia”, sillä suurin osa hipstereistä eivät ole nuoria. Ja se on ironisesti “muoti”, koska se ei muodosta yhtenäistä ”pukeutumis- tai musiikkikulttuuria”. Hipsterit pyrkivät näyttämään töksähtävältä. Toisaalta totumme nopeasti. Tullakseen sitten uudella tavalla epämuodikkaan näköisiksi, hipsterit joutuvat muuttamaan pukeutumista nopeasti kuin banaanikärpäset geeniperimäänsä. Hipstereitä yhdistävä tekijä onkin itseironia: decorum rikotaan tahallaan.

 


 

 

Ennustan, että itseironia kuuluu myös 2000-luvun retoriikassa: asioita saa sanoa tahattoman kuuloisen hassusti ja kömpelösti. Näin siis, jos tekee selväksi, että on kömpelö ironisen itsetietoisesti.

Tällä hetkellä itseironiaa lipsahtaa toisinaan jopa poliittiseen puheeseen, pönöttämisen vakavimpaan linnakkeeseen. Kuunnelkaa vaikkapa Alexander Stubbia, Paavo Arhinmäkeä tai Timo Soinia.

Laura Rädystä en tosin ota selvää. Jos hän nyt on ollut ironinen lausunnoissaan, hän tekee turhan hyvää työtä sen piilottamiseen.

 


 

 

PS: Kokeile irroitella ironisesti: Valitse jokin tuttu kulunut hokema (Ei elämästä selviä hengissä) ja käytä sitä — ironisesti. Voit vaikka soveltaa jotain seuraavista tavoista.

(1) Sijoita hokema tekstissäsi tai puheessasi täysin sopimattomaan seuraan. Päätä esim. puheenvuoro budjettikokouksessa siihen: Nyt kun näyttää siltä, että kaikki on sovittu, niin on selvää, että elämästä ei selviä hengissä.

(2) Vaihda hokemassa jokin sana toiseksi: Näinä päivinä ei edes elokuvista selviä hengissä.

(3) Käännä sen merkitys päälaelleen: Onneksi selviämme tästä elämästä hengissä.

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

 

 

 

 

 

Miksi Suomen talouden tulevaisuus riippuu rehellisestä paskapuheesta

— Markus Neuvonen

 

Mitä tekemistä on lipevällä kiipijällä, hääpuheella, onnistuneella innovaation markkinoinnilla ja rahoitushaulla, Marcus Tullius Cicerolla sekä radio-ohjattavalla kumioravalla? Yksi yhteinen nimittäjä, josta Suomen taloudenkin tulevaisuus voi hyvin olla kiinni.

Yksi yhteinen nimittäjä, josta Suomen taloudenkin tulevaisuus voi hyvin olla kiinni.

Kansallisen itsetuntomme rakkaimpia riippakiviä on markkinointi. Mantramainen ratkaisu kansantaloudellisiin ongelmiin on yleensä ”lisää innovaatioita ja parempaa markkinointiosaamista”, hieman samaan tapaan kuin sosiaaliset ongelmat ratkeavat sillä, että ”ihmiset ottavat vain vastuun itsestään”. (Melko helppoa, eikö?) Suomalaiset eivät kuulemma osaa markkinoida, eivät osaamistaan eivätkä osaamisensa tuottamia hienoja vipstaakkeleita tahi härpättimiä.

Tämä on varmasti aivan totta. Se johtuu siitä, että puhetavoiltamme olemme insinöörimäiseen ajatteluun taipuvainen hautajaiskulttuuri. Ja tämä kaikella rakkaudella insinöörejä kohtaan, joita ilman tätäkään tekstiä ei syntyisi! Puhun nyt nimittäin vertauskuvin..

Kuunnelkaa tarkkaan morsiamen isän puhetta.

Selitän tämän. Tahtoisin yllyttää lukijaa tilaisuuden tullen pieneen antropologiseen kenttäkokeeseen, osallistuvaan havainnointiin pienen fennougriheimomme hääseremonioissa. Kuunnelkaa tarkkaan morsiamen isän puhetta. Seuraa nimittäin yksityiskohtainen tekninen selostus siitä, mitä tapahtui syntymästä tähän päivään. Häissämme puheet ovat välttämätön paha, jota inhoavat ennakkoon sekä puhujat että yleisö, ikään kuin pakollinen kujanjuoksu joka täytyy ennakkorangaistuksena vain kestää ennen odotetumpia ohjelmanumeroita, kuten booliastiaan hukuttautumista ja puukkotappelua.

Ensimmäinen presidenttimme, K. J. Ståhlberg hautajaisten sijaan tällä kertaa menossa naimisiin!

Ensimmäinen presidenttimme, K. J. Ståhlberg hautajaisten sijaan tällä kertaa menossa naimisiin!

Useimmissa muissa puhekulttuureissa tällaisia ruumiinavausraportteja luetaan nimittäin hautajaisissa. Mahdollisimman objektiivisen kuvauksen tapahtuneesta saa, jos edesmennyt ja tämän omaiset ovat insinöörejä, ja tämä on täysin hyväksyttävää. Mutta häissä, joissa tarkoitus on juhlia nuorenparin onnea? (Käy lukemassa täältä, miten turmella tuskainen hääpuheperinne rautaisella otteella — koskettavasti.) Eikä sellaisilla innovaatioita myydä. Tämä tiedettiin jo antiikissa! Roomalaisilla oli oma sanansa tunnetilalle, joita tällaiset puheet herättivät: taedium, pitkästyneisyyden aiheuttama turtuminen.

Meillä on sillä tavalla vinoutunut ja syvään juurtunut käsitys, että kaikki muu kuin yksityiskohtainen tosiasioiden ja tapahtumien kuvaus on “sitä itseään” – paskan puhumista – sillä kovat asiat puhuvat kyllä puolestaan. Eivät puhu. Me puhumme asioidemme puolesta. Ja jos puheistamme puuttuu nykyhetki ja ennen kaikkea tulevaisuus, onko ihme, etteivät insinööritieteemme suurenmoiset ihmeet mene kaupaksi?

Tämä on yksi ainoa, simppeli asia, jonka ymmärtämällä ja sisäistämällä voimme muuttaa

Tämä on yksi ainoa, simppeli asia, jonka ymmärtämällä ja sisäistämällä voimme muuttaa paljon. Tähän ei tarvitse sijoittaa miljoonia veronmaksajien rahaa, se on ihan ilmainen: nimittäin silloin kun ostamme, ostamme tulevaisuutta.

Tämän tiesi jo Cicero. Kun puhumme menneestä, siitä mitä tapahtui ja miten asiat olivat, ihmisen mieli juoksentelee enimmäkseen kysymyksissä ansioista ja syyllisyydestä. Kun puhumme nykyhetkestä, siitä miten asiat ovat juuri nyt, kiinnitämme huomiota tunteisiimme. Siihen, mikä on hyvin, ja mikä huonosti. Asioiden luonteeseen. Mutta kun meidän pitäisi motivoida toimintaa ja saada päätöksiä, on parasta siirtää huomio tulevaisuuteen.

Esimerkkinä toimii hyvin perheriita. Riidat käydään enimmäkseen menneisyydestä puhuen. Niin kauan, kuin keskustelu pyörii ”whodunnit”-akselilla, se ei tule ratkeamaan, vaan on syyllistämällä lyömistä. ”Sinä et ikinä vie roskia! En muista koska viimeksi!” ”Silloinkin vein!” ”Yksi kerta! Aina muuten minä olen vienyt!” Ja niin edelleen.

Ainoa tapa rikkoa tämä alati syvemmälle sukeltava syöksykierre on tuoda keskustelu nykyisyyteen tai tulevaisuuteen. ”Ei sillä väliä, kuka teki ja mitä. Nyt minusta tuntuu pahalta ja epäoikeudenmukaiselta.” – paljon parempi. Tai ”Hyvä on, mutta miten ratkaisemme tämän tulevaisuudessa?” – samoin. Katsokaa, miten keskustelun painopiste siirtyy ja tulehdus helpottaa, kun menneisyys jätetään rauhaan.

”Hyvä on, mutta miten ratkaisemme tämän tulevaisuudessa?”

Toisin sanoen, haudatkaa kuolleenne älkääkä manatko niitä paikalle. Kalmojen paikka on maan uumenissa. Älkääkä missään nimessä esitelkö niitä vaikkapa potentiaalisille sijoittajille tai asiakkaille, ellei se uskottavuuden nimissä ole tarpeen.

Ulkomaista pääomasijoittajaa kiinnostaa, mitä tapahtuu jos hän työntää kolikkonsa tarjolla olevaan pajatsoon. Pajatso pitää saada näyttämään houkuttelevalta, hullunvarmalta ja uskottavalta tulevaisuudelta sen valossa, mitä hän tietää. Empivä asiakas pitää kävelyttää mielessään tulevaisuuteen, jossa tuotteen omistaminen on parempi kuin nykyhetki ilman sitä. Kun kirjoitat CV:tä ja työhakemusta, tai vaikkapa apurahahakemusta, yrität auttaa potentiaalista työnantajaa tai apurahan myöntäjää arvioimaan, onko näissä papereissa maalailtu tulevaisuus hyvä ja uskottava.

Jopa Aikakoneen mainos lupaa "fantastisen tulevaisuuden kokemuksen".

Jopa Aikakoneen mainos lupaa ”fantastisen tulevaisuuden” kokemuksen.

Mutta jos tulevaisuudesta puhuminen on niin hyvä juttu, miksi sitä kutsutaan “paskan puhumiseksi”? Koska sitä ei ole vielä tapahtunut. Ja koska te hyvät ja suoraselkäiset ihmiset olette totuuden rakkaudessanne jättäneet tulevaisuudesta puhumisen petollisten roistojen käsiin. Meidän pitää erotella hyvä retoriikka pahasta retoriikasta, myös tulevasta puhuttaessa.

Hyvää verbaalista lannoitetta on nimittäin sellaisen tulevaisuuden maalaaminen, johon itsekin uskot ja hyvin perustein. Et lupaa valheita, vaikkei kristallipalloa olekaan.

Paha tunkiolausunta on aidosti vahingollista, ja se on hyvä tunnistaa kuuntelijan ominaisuudessa.

Sen sijaan paha tunkiolausunta on aidosti vahingollista, ja se on hyvä tunnistaa kuuntelijan ominaisuudessa. Se on syy, miksi roska myy, ja miksi pahimmillaan organisaatioille vahingolliset ihmiset usein etenevät niin helposti yrityksissä ja virastoissa. Lipevä paskanpuhuja pursuaa ideoita, ehdotuksia ja suunnitelmia. Hän saa puheillaan muut elämään ruusuisessa mielikuvitusmaassa – juuri riittävän kauan, että saa seuraavan ylennyksen. Varsinaiset työnsä hän saattaa hyvinkin sössiä, tunaroida tai laiminlyödä täysin.

Tai sitten sinulle myydään mielikuvaa itsestäsi timmin fittinä sporttihirmuna, jonka perään kaikki kuolaavat. Kunhan ostat tällaisen kuntoilulaitteen kotiin. Helppoa kuin synnytys, vain senttiä vaille tonni! Vain kallis laite, jonka laadusta ei ole takeita, ja jonka päivittäinen käyttö tulee edellyttämään sinulta poikkeuksellista tahdonvoimaa. Aivan kuin sängynalus ei olisi jo muutenkin tukossa roinaa, samoin kuin tulevaisuutesi hyviä, mutta epärealistisia aikeita.

Katsokaapa miten tämä toimii politiikassa. Tulevaisuus myy sielläkin, joko pelottelun tai toivekuvien muodossa. Menneestä poraaminen ei vain tuo ääniä, uskokaa nyt jo. Se on tulevaisuus, jonka ihmiset haluavat ostaa.

Puhu tulevaisuudesta. Taluta meidät sinne, kerro meille miksi se tulevaisuus on niin kaunis paikka.

Jos olet pelastamassa Suomen tulevaisuutta hienoilla innovaatioillasi, tee siis näin: puhu tulevaisuudesta. Taluta meidät sinne, kerro meille miksi se tulevaisuus on niin kaunis paikka. Anna meille syy kulkea sinne, ja osoita meille tie. Ketään ei kiinnosta tekniset yksityiskohdat siitä, mitä olet tehnyt tähän mennessä – ei, paitsi silloin, kun puhe haiskahtaa liikaa, ja uskottavuutta pitää puntaroida ansioita vasten. Mutta ensin tarvitsemme tulevaisuuden, johon uskoa ja haluta.

Ai niin, ne radio-ohjattavat kumioravat. Eivät varsinaisesti liittyneet aiheeseen mitenkään, mutta voisin kuvitella, että niistä saa ainakin hemmetin paljon kiinnostavamman hääpuheen aikaiseksi kuin nekrologia ennakoimalla.

Markus Neuvonen  on Puhujakoulun opettaja sekä Filosofian Akatemia oy:n tutkija-kouluttaja. Hän parhaillaan kirjoittaa kirjaa Päätä viisaasti, joka käsittelee kaiken muun ohesa argumentaatiivisen ajattelun ja keskustelun hyödyistä (ja haitoista) suhteessa päätöksentekoon.

 

Lue myös: P.S., TÄSSÄ ON YKSI MAHDOLLINEN ESIMERKKI, MITEN VOIT TURMELLA ONNISTUNEESTI PIINAAVIMMAN HÄÄPERINTEEMME ja VOITTAMINEN: LUUSEREIDEN HOMMAA?

 

Seuraavat julkaisut 18.6:. Severi Hämäri, Roomalaisten rivot ja mieltä häiritsevät mielikuvat sekä mestarillisen muistin salaisuus ja 25.6.: Markus Neuvonen, ”Haluat siis neuvoa jotakuta? Tässä muutama vinkki!”

Miten turmella piinaavin hääperinteemme

P.S. Tässä on yksi mahdollinen esimerkki, miten voit turmella onnistuneesti piinaavimman hääperinteemme

 

1. Aloita jollain, millä saat yleisön nauramaan. Käytä esim. klassikkoa: ole vaikka aloittavinasi väärää puhetta, ikään kuin olisit vahingossa laittanut väärän puheen takkisi taskuun. Mitä tahansa, mikä saa yleisön nauramaan. Itse aloitan ehkä liiankin usein sanoilla (lausutaan liioitellun virallisesti): “Hyvät lajitoverit! Ihmettelette varmaan, miksi olen kutsunut teidät tänne.” Pääasia on ilo puheesi alussa.

Ensimmäinen presidenttimme, K. J. Ståhlberg hautajaisten sijaan tällä kertaa menossa naimisiin!

Ensimmäinen presidenttimme, K. J. Ståhlberg, hääkuvassaan

2. Mieti ennalta kolme hyvettä tai luonnehdintaa, joiden varaan ripustat puheesi: kuvaile, minkälaisia ihmisiä morsiuspari on, ja kuinka he ovat jotain enemmän yhdessä. Näihin luonteenpiirteisiin voit liittää humoristisia anekdootteja. Leikittele, mutta älä nolaa! Ja tavalla, että voit tuoda luonnehdintasi lopussa kauniin esiin. Puhu tunteista, ja siitä kuinka ylpeältä ja onnelliselta sinusta tuntuu, ja kuinka sydämesi on vähällä pakahtua kun katselet kaunista paria edessäsi. Voit myös antaa joko viisaita tai humoristisia vinkkejä onnelliseen avioliittoon, jos ne eivät sinusta tunnu kamalan korneilta.

3. Mieti loppu, jossa osoitat, kuinka nämä ihmisyyden kauneimmat piirteet kohtaavat morsiusparissa, ja kuinka valoisalta ja kauniilta heidän tulevaisuutensa näyttää. Toivota hääparille sydämesi pohjasta onnea, ja päätä puheesi johonkin rakkausaiheiseen, kylmiä väreitä herättävään sitaattiin. Hyvä hetki nostaa malja.

4. Äläkä hitto soikoon jaarittele tuntikaupalla menneestä! Lyhyestä virsi kaunis, hyvä laulu loppuvasta. Viisi minuuttia on ihan riittävästi kuljettamaan ihmiset naurusta liikutuksen kautta onnenitkuun. Ja jos vain mahdollista, harjoittele puhetta etukäteen. Siitä on oikeasti apua.

 

 

— Markus Neuvonen

P.P.S. Tästä Puhujakoulun blogikirjoitusta  kirjoitettiin 16.6. Etelä-Suomen Sanomissa:  Joudutko pitämään puheen häissä – näin se onnistuu. Ja jos kaipaat lisää tietoa hääpuheen suhteen, niin Antti Mustakallion blogissa Sana haltuun löytyy myös erinomaisia vinkkejä hääpuheen pitäjälle: http://sanahaltuun.fi/blogi/93/Naein-pidaet-vaikuttavan-haeaepuheen/

Lue myös: HÄÄPUHEIDEMME RUUMIINAVAUSRAPORTIT, TAI MIKSI SUOMEN TALOUDEN TULEVAISUUS RIIPPUU REHELLISESTÄ PASKAPUHEESTA ja VOITTAMINEN: LUUSEREIDEN HOMMAA?