tulkinta

Kuulijan vastuulla?


— Severi Hämäri


Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti puheen, joka herätti suurta keskustelua, valtiopäivien avajaisissa. Näin vaikka presidentti varta vasten toivoi, että pilkkufetishismi saisi jäädä historiaan:

“Teemme pahan virheen, jos kuvittelemme, että [ongelmat] peittyy, kun olemme keksineet tarkkailla toistemme tekemisiä ja kunkin sanavalintoja ihan pilkkuun asti, ja tehdä sitten niistä suurta numeroa ja nimittelyä. Ongelmat eivät näin poistu, tällä suunnataan ehkä huomio muualle, mutta ongelmat tästä vain lisääntyvät.”


Puhetta ovat kalunneet nyt tiedotusvälineet, poliitikot, sosiaalinen media, blogististat ja pohjamudissa elelevät sisäjärvikalat. Siksi siihen en tartu. (Hyvä analyysi löytyy vaikkapa kollegani Antti Mustakallion blogista.)

Tässä kirjoituksessa tarkastelen vastuuta. Vastuu kun kuulostaa presidenttiimme yleisesti liitettävältä termiltä. (Google haku ”Sauli Niinistö vastuu” tuottaa 246 000 tulosta.) Missä siis kulkee puhujan vastuu, kun hän närkästyy puheensa virhetulkinnoista



Kallio_uudenvuodenpuhe
Puhetaidon opettajana usein kehotan jättämään julkiseen puheeseen tulkinnanvaraa — varsinkin silloin kun kyseisen varan sisään ei mahdu täysin sopimattomia tulkintoja. Tällöin täytyy etsiä tasapainopiste ymmärrettävyyden ja riittävän lyhytsanaisuuden välillä. Ymmärrettävyyden lisääminen johtaa helposti siihen, että rupeaa kuulostamaan puisevalta ja tylsältä. Lyhytsanaisuus taasen kuulostaa usein jännittävämmältä. Mutta tulkinnanvara venyy ja paukkuu sitä mukaa, mitä lyhyemmin ja ytimekkäämmin käy puhumaan.

 

Jos virhetulkinnan todennäköisyys on suuri, niin silloin mielestäni puhujan vastuu sanojensa virhetulkinnasta kasvaa samaa mittaa.


Kukaan ei kaiketi voi kuitenkaan väittää, etteikö tasavallan presidentin puhe anna kohtuuttoman paljon tilaa virheellisille tulkinnoille. Vaikka jotkut selvästi käyttivät presidentin puhetta omiin tarkoituksiinsa (mm. kansanedustaja Huhtasaari), niin Niinistö siirtää nyt liiaksi vastuuta kuuntelijoille.

Puheen kuin puheen voi tietenkin kuulla ties millä tavalla, jos kuulijan mielikuvistus paljastuu riittävän rikkaaksi. Eikä puhuja voi tietenkään kantaa vastuuta täysin oudoista tulkinnoista. Vaikkapa jos joku sanoisi Niinistön puhuneen itse asiassa avaruudesta tulevasta tähtikansanvaelluksesta — niin ei tasavallan presidenttiä voisi mitenkään pitää vastuullisena tähän tulkintaan.

Jos virhetulkinnan todennäköisyys on kuitenkin suuri (jonka voi mitata esimerkiksi tarkastelemalla kuinka monet päätyivät samaan virheelliseen tulkintaan), niin silloin mielestäni puhujan vastuu sanojensa virhetulkinnasta kasvaa samaa mittaa.

Presidentti Niinistö siirtää vastuuta virhetulkinnasta erityisesti kriitikoilleen: ”Nämä puheeni panettelijat […] saivat paljon julkisuutta eivätkä ollenkaan ymmärtäneet, että saattoivat vääristelyllään luoda intoa ääripäähän.” (Lainaus Uusi Suomi 9.2.) Jos asiaa tarkastelee yhtään huolellisemmin, huomaa juuri nuivien (kansanedustajat Huhtasaari, Terho sekä ministeri J. Niinistö) tulkinneen välittömästi puheen olevan heidän puolellaan. — Eikä siis sen jälkeen kun ”toinen ääripää” oli käynyt ”vääristelemään” ”tolkunmukaista” sanomaa. Tämä entisestään vahvistaa näkemystäni, että presidentti ei voi siirtää vastuuta tulkinnasta kuulijoilleen.




Kuten yllä totesin, ymmärrettävyys ja yksiselitteisyys usein käy vaikeaksi, kun pitää sanoa napakasti. Keskiajalla italialaiset näyttelijät ratkaisivat ymmärrettävyysongelman (kun kaikissa Pohjois-Italian laaksoissa puhuttiin käytännössä eri kieliä) sillä, että keskeiset sanat toistettiin mahdollisimman monella eri murteella.

Ymmärrettävyyden lisääminen pelkästään puhumalla enemmän kääntyy itseään vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Samaa ratkaisua, hassua kyllä, käytettiin myös keskiaikaisessa englantilaisessa oikeuskielessä, kun samat lait piti saada pätemään sekä anglosakseille että normanneille. Siksi sellaiset hauskat sanaparit ovat jääneet elämään kuin ”hue and cry”, ”breaking and entering” ja ”null and void”. Lakimiesten kielen yksiselitteisyys kuitenkin rupesi nopeasti ja ironisesti käymään kansalle käsittämättömäksi.
Svinhufvud-1-
Ymmärrettävyyden lisääminen pelkästään puhumalla enemmän kääntyy itseään vastaan ennemmin tai myöhemmin. Suuresti arvostamani veteraanipoliitikko Erkki Tuomioja käynee tässä hyvänä esimerkkinä. Hänen puheensa loistavat pyrkimyksestä sanoa asiat juuri sellaisina kuin miltä ne näyttää. Kuitenkin puheen aikana ajatus lähtee kuulijalla harhailemaan ja tämä huomaa jossakin vaiheessa lakanneensa ymmärtämästä.




Moniselitteisyys on taidetta. Monet maailman historian merkittävimmät puhujat, esimerkiksi mainittakoon Jeesus Nasaretilainen sekä Gautama Buddha, käyttivät hyvin tulkinnanvaraisia vertauksia, maalailevia sanontoja, tarinoita ja metaforia. Tulkinnanvaraisuus saa aikaan sen, että puhe puhuttelee laajempaa yleisöä. Sanat koskettavat vuosisatojen ja tuhansien jälkeen — koska kuulija tai lukija pystyy liittämään niihin omia kokemuksiaan ja tulkitsemaan niitä omaan elämään sopivalla tavalla.

Sanat koskettavat vuosisatojen ja tuhansien jälkeen — koska kuulija tai lukija pystyy liittämään niihin omia kokemuksiaan ja tulkitsemaan niitä omaan elämään sopivalla tavalla.


Kielen miekassa terät leikkaavat molempiin suuntiin. Puhumalla epäselvemmin puhuja saavuttaa suuremman yleisön ja koskettaa laajemmin. Samalla kaikenlaiset oudot ja jopa vaaralliset väärintulkinnat uhkaavat. Sekä Buddhan että Jeesuksen sanoja on käytetty oikeuttamaan väkivaltaa sekä jopa kansanmurhia.




Lopuksi

Tasavallan presidentti piti puheen, joka närkästytti ja ihastutti tavalla johon presidentti ei selvästi ollut varautunut. Väärintulkinta oli yleinen vaikkakin lähemmin tekstiä lukeneelle selviää, että presidentti ei sitä tarkoittanut.

Minä tarkastelin edellä kenen vastuulle tämä närkästykseen johtanut tulkinta mätkähtää. Jäljet johtavat presidentin kansliaan ja viimeiseksi itse tasavallan presidentin kirjoituspöydälle. Virhetulkinnan yleisyys paljastaa, että puhe jäi liian epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi. Ja selkeys, tyylin hyveenä, on puhujan vastuulla.

Toivottavasti otetaan opiksi. Kuitenkin huolen aiheeksi jää paluu insinööripuheiden aikaan, jossa harmaat hahmot puhuvat harmaantuvalle yleisölle kaikkien peittyessä pölyyn ja yksiselitteisyyden seitteihin. Molempia nimittäin tarvitaan: selkeyttä, eli tässä tulkinnan kapeutta, että elävyyttä, eli tulkinnan laveutta. Sopivaa sen olla pitää, sanoi kissa puurosta.


 

Haluatko oppia puhetaitoa?  Viimeiset hetket ovat käsillä:

Ilmoittaudu nimittäin seuraavalle Puhetaidon Intensiivikurssille viimeistään 11.2.

Ilmoittautumiset: info@kriittinenkorkeakoulu.fi

Retorinen itsepuolustus: Miten kuulla se, mitä todella sanotaan?

— Severi Hämäri

Mistä tiedät mitä puhuva pää siellä televisiossa todella porisee? Kyseessä kun selvästi on hyökkäys, jossa poliitikko yrittää ottaa tahdollaan niskalenkin kuulijoistaan. Miten tavallinen puhetaidosta kiinnostunut kansalainen voi tässä painissa pärjäta? Mitä poliitikko oikein aikoo tehdä ja ennen kaikkea, mitä hän tahtoo sinun tekevän, päättävän tai ajattelevan?

Presidentti Kyösti Kallio puhumassa radiossa. Kuva YLEn arkisto.

Presidentti Kyösti Kallio puhumassa radiossa. Kuva YLEn arkisto.

 

Puhetaitoon pohjaavan itsepuolustuksen pitäisikin olla kansalaistaito. Aimmin tässä blogissa esitellyt temput ja menetelmät tuntemalla pääsee jo pitkälle. Samoja keinoja taitavat puhujat toistavat aina vähän erilaisin yhdistelmin. Vedotaan eetokseen, paatokseen tai  käytetään uskottavaa rakennetta. Isketään tyylillä tai viileällä mutta tehokkaalla argumentilla. Puhuja voi heittäytyä kertomaan mukaansa tempaavaa tarinaa tai olla niin konkreettinen, että se vie jalat alta. Ja hän voi  hallita ajoituksen.

 


 

Juuri nyt kun kuulet pään paapattavan televisiossasi voi kaiken opitun muistaminen käydä ylivoimaiseksi. Siksi tarjoan tässä seitsemän strategista näkökulmaa retorisen itsepuolustuken tueksi. Eikä tässä vielä kaikki: samat periaatteet soveltuvat myös muiden puheiden kuunteluun.

1. Oletko sinä puheen kohderyhmää, eli puhuuko poliitikko juuri sinulle? Jos ei, niin kenelle hän oikein puhuu? Mitä hän heiltä haluaa — mitä hän haluaa heidän tekevän, päättävän tai ajattelevan?

2. Jos todella olet puheen kohde, mitä puhuja sinulta haluaa? Mitä hän haluaisi sinun tekevän, päättävän tai ajattelevan?

3. Millä tavoin puhuja ilmaisee tahtonsa? Sanooko hän sen suoraan vai epäsuorasti? Mitä sanoja hän käyttää, minkälaisia lauseita, tahtonsa ilmaisemiseksi? Onko hänen toiveensa kuulijoiden suhteen simppeli, yksinkertainen ja suoraviivainen vai tahtooko hän jotain monimutkaista? Minkälaiseen tanssiin puhuja kuulijansa on kutsumassa: onko se valssi, konga vai letkajenkka?

4. Miten puhuja perustelee tahtoaan? Millä syillä hän haluaisi sinun tai jonkun muun tekevän jotain tai ajattelevan jollain tavalla? Ovatko syyt sellaiset, että tunnistat ne omiksesi — oletko valmis hyväksymään ne?

5. Onko puhuja johdonmukainen: liittyvätkö perusteet hänen tahtomaansa asiaan vai ovatko ne siihen nähden täysin tuulesta temmattuja. Toisin sanoen, onko hän looginen väitteissään vai yrittääkö hän houkutella kuulijansa mukaan omaan virhepäätelmien ja heurististen helppoheikkiyksien pehmeään velliin?

6. Puhutteleeko puhuja sinun arvojasi? Vetoaako hän tunnetasolla vai järjen tasolla? Vai onko kyse siitä, että hän on asemansa puolesta uskottava?

7. Oletko valmis toimimaan, päättämään tai uskomaan puhujan tahdon mukaisesti vai menikö puhe kohdallasi metsään?

Näin simppeliä.

 


 

Voit myös pelata spottaa virhepäätelmä -peliä. Se on yllättävän helppoa, kun vain pääsee liikkeelle. Käteviä listauksia tunnetuista virhepäätelmistä löytyy netistä, kirjoista sekä muutamasta aiemmasta artikkelista tässä blogissa, esim. Pateettista, herra presidentti, Tarinan viemää, Sata päivää ilman virhepäätelmää ja Älä sä tästä ala. Lisäksi Riemurasia.net:iin on joku ystävällinen sielu toimittanut hyvän harjoitteluvideon hidastamalla MTVn puoluejohtajatentin lähipubitahtiseksi.

Peli menee näin: aina kun poliitikon suusta mölähtää ajatuskömmähdys — huudatte porukalla ”Fallacy!” ja otatte hörpyn valitsemaanne virvoitusnestettä. Jo kohta alkaa politiikan seuraaminen sujua kuin kisakatsomossa menisi yht’aikaa jääkiekon MM ja Euroviisut.

Sillä muista: makein nauru on usein paras ja ainoa puolustus.

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa filosofian alalta.

Hämäri kirjoittaa myös kaksikielistä akateemista blogia Dares in Philosophy and Language, ja on aktiivinen somessa twitter.com/severihamari ja facebook.com/K.Severi.Hamari.