Juoma(puhe)peli syksyn juhliin

Unohda juomalaulut. Venäläistenkin nimittäin kerrotaan sanovan, että juuri puheet tekevät ryyppäämisestä kulttuuria. —  Mutta voiko juomapuheista tehdä pelin?

Erilaiset pelit ja leikit ovat  elo-syyskuun illanviettojen olennainen osa rapujen ja elonkorjuumallasjuomien lisäksi. Tässä kirjoituksessa esittelemme Mestaripuhuja -pelin, joka tuo aivan uutta ulottuvuutta ja ennen näkemätöntä hupia pimeneviin iltoihin.

Onko, Erkka, pokan pitämisessä vaikeuksia? Erasmus Rotterdamilainen lievästi huvittuneena, Hans Holbeinin (toisen Henri VIII hovin hupiveikon) maalaamana.

Leikkiminen nimittäin tunnettiin myös antiikin puhujakouluissa. Erityisesti progymnasmata harjoitteet (lue lisää täältä) ovat leikkisiä: tunnettuja satuja ja tarinoita ja legendoja muokattiin uuteen uskoon ja puheita pidettiin erilaisten satuhahmojen ja legendojen sankareiden puolustukseksi tai moitteeksi.

Puhujakoulujen traditio jatkui aina myöhäisestä antiikista uudelle ajalle osana ajan oppineiden sivistystä. 1500-luvulla armoitettu esseisti, humanisti ja huumorin ystävä, Erasmus Rotterdamilainen intoutui jopa kirjoittamaan vastaavan leikinlaskun seurauksena kokonaisen kirjan Tyhmyyden ylistyksen — enimmäkseen itseään sekä Englannin kuninkaan Henri VIII hovissa olleita ystäviään huvittaakseen. Hänen ”ylistykselleen” nostettiin hovissa varmasti monet naurunsekaiset maljat.

---

Mestaripuhuja -peli

Pelin idea: Laura Hämäri. Toteutus: Severi Hämäri ja Markus Neuvonen.

(Linkki tulostettavaan versioon)

Pelin tarkoituksena on, että kukin osallistuja pitää kahden minuutin juomapuheen. Voitte edetä ikä- tai pituusjärjestyksessä, tai antaa arpanopan määrätä järjestyksen. Kunkin puheen jälkeen nostetaan malja (saa siellä lasissa olla myös vaikka mehua, jos se paremmin sinne sopii). Tarkoituksena on hauskanpito, kuten vaikka pelatessa pictionaryä, rappakaljaa tai twisteriä. Itseasiassa, twisteristä saa hyvän mielikuvan mielessä pidettäväksi puheiden aikana. 

Tarvitset kyniä, paperia ja arpanopan sekä ajastimen. Sekä sopivasti voidellut mielet ja runsaasti kylkiluita pidättämään naurua. (Ennen peliä kielenkantoja voi lämmitellä näillä ohjeilla tai tekemällä kuuden sanan tiivistelmän elokuvan juonesta.)

Pelin kulku: Kukin pelaaja kirjoittaa paperilapulle aiheen. Se voi olla tapahtuma, jokin tunnettu tarina, henkilö tai julkinen taho. Esimerkiksi: euroviisuvoitto, Vaahteranmäen Eemeli, Tarja Halonen tai Lapin yliopisto. Laput laitetaan hattuun.

Arvotaan ensimmäisen puhujan puheen muoto:

1. Moite: ykkösen heittänyt pitää moitepuheen — Kerrot mistä tai kenenstä puhut, mitä pahaa se on tehnyt ja kehotat kanssaihmisiäsi tekemään toisin
2. Ylistys: kakkosen heittänyt pitää ylistyspuheen — Kerrot mistä tai kenestä puhut, mitä hyvää se on tehnyt ja kehotat kanssaihmisiäsi tekemään samoin
3. Tarinointi: kolmosen heittänyt kertoo asiansa tarinana — Kerrot aiheeseen liittyvän tarinan tai juorun, jos ei muuta, niin keksit sen omasta päästä
4. Faabeli: nelosen heittänyt kertoo aiheesta eläinsatuna — Sama kuin edellä, mutta eläimillä; olennaista ovat arkkityyppiset eläinhahmot ja jonkin sorttinen epämääräinen lausahdus lopussa — eli opetus
5. Yllytys: vitosen heittänyt puhuja lähtee yllyttämään kuulijoitaan aiheen pohjalta
6. Palopuhe: kutosen heittänyt puhuu tulen katkuisen innokkaasti ja intohimoa tuntien puheensa aiheesta

(Lisätietoja löytyy esim: ”Antiikin mestarien opissa:Progymnasmata”)

Seuraavaksi arvotaan tyyli:

1. tai 2. Alatyyli: puhu kuin raavas kansan mies tai nainen (puhu vaikka muuten asiallisesti mutta lipsuen soinismeihin)
3. tai 4. Keskityyli: puhu kuin virkamies tai kollega
5. tai 6. Ylätyyli: puhu koukeroisesti ja mahdollisimman kuvailevasti (Myös vaihtoehtona tommytabermanstylee: Heittäydy niin runolliseksi kuin vain runolliseksi pystyt)

(Lisää täältä: ”Tyylistä” ja eritoten alatyylistä täältä: ”Alatyyli ja tabukieli.”)

Kolmanneksi arvotaan teema:

1. Elämä (ja kuolema)
2. Rakkaus
3. Eläimet elämässämme
4. Ystävyys (ja hyvä juomaseura)
5. Ennakoimattomuus (tai vääjäämättömyys)
6. Onni (ja sen etsintä)

Nyt kun noppa on heitetty, nostetaan hatusta aihe. Puheen pitäjälle annetaan hetki aikaa koota itsensä (usein tässä vaiheessa se on tarpeen). Sen jälkeen kahden minuutin puhe — ajastin päälle — ja ääntä kohti. Pidä mielessä — kaksi minuuttia puhetta (ja naurua), kello soi, ja sitten juodaan malja. Tässä ei voi epäonnistua tai onnistua. Olet sen tuolla puolen!

Maljan jälkeen onkin seuraavan vuoro: arpoen muoto, tyyli, teema ja nostaen aihe — hetki naurua ja kikatusta — puhe, lisää naurua, malja ja seuraavan vuoro.

Kun puheet on pidetty, äänestetään pelin voittaja: huutoäänestyksellä.

---

Haluatko Puhujakouluun? Ilmottautuminen 21.8. mennessä

Onko sinulla kehitysideoita Mestaripuhuja -peliin? Laita meille viestiä kommenttina. Voit myös ehdottaa artikkeleiden aiheita syksyksyksi.

Tyylistä

— Severi Hämäri

”Tuntuukin, etten voi tässä antaa mitään ohjetta, paitsi että valitsisimme joko runsaan, yksinkertaisen tai keskinkertaisen puhetyylin käsiteltävänä olevan tapauksen mukaan.” — Cicero, Puhujasta (suomennos A. Vuola)

Tyyliä pitää olla. Mutta minkälaista tyyliä? Retorisen kirjallisuuden vastaukset usein tuntuvat yhtä arvaamattomilta kuin muotiblogien ohjeet, jotka puolestaan usein vaikuttavat yhtä ailahtelevilta kuin iltapukuja kokeileva oranki. Onko tyyli siis jotain niin jokaisen oscarwilden silmiin ja korviin hirveää, että se pitää vaihtaa vähintään kahdesti päivässä? Nil desperandum, eli ei hätäillä.

Antiikissa tyyliä yritettiin määrittää esimerkiksi luokittelemalla puhetapoja. Populistipoliitikko puhuu yksinkertaisesti ja kansanomaisesti. Professori puolestaan runsaalla ja koukeroisella sekä epäselvällä tyylillä. (Herättäen kysymyken: onko hän tarkoituksellisesti obskurantti? Puheellaan hän kun rajaa ihmiset niihin, jotka häntä ymmärtävät ja jotka eivät.) Muut sitten ovat jostain näiden välistä. Näitä tyylejä kutsuttiin (varsin mielikuvituksettomasti) alatyyliksi, ylätyyliksi ja keskityyliksi. (Markus Neuvonen on luvannut kirjoittaa tähän blogiin lähiviikkoina alatyylistä lisää).

Toisaalta (ja huomattavasti korkeaotsaisemmalla asenteella) antiikissa painotettiin tyylin hyveitä. Näitä listattiin eri tavoin ja Hermogenes Tarsoslaisen (siis sen, jonka kirjaa retorista harjoitteista eli progymnasmatasta käytettiin keskeisenä retoriikan oppikirjana aina renessanssiin asti) kerrotaan jopa tunnistaneen kaksikymmentä erilaista. Hieman konservatiivisemmat kirjoittajat (kuten Cicero) tyytyivät neljään: puhtaus, selkeys, sopivuus ja koristeellisuus. Eloisuuden toisinaan näkee liitettävän listaan uudemmissa teoksissa. Mitä nämä hyveet ovat?

 

Niin sanotun dandy-tyylin kunigas, aikansa kansainvälinen superjulkkis, Oscar Wilde

Suuhun sopivaa

Sopivuuta sivuten kirjoitinkin jo myös aiemmin, sillä  decorum eli sopivuus on miltei maagisin puheen tai tekstin ominaisuus. Jos vain saat puheen tai kirjoituksen kuulostamaan siltä, että nyt meni nappiin, niin olet voitolla. Huomaa, että sopivuus rajoittaa muita hyveitä: niitäkin on käytettävä sopivalla tavalla ja sopivuuden mitoissa.

Puheen puhdistus

Jo antiikki tunsi kielipoliisit: puheen puhtaus tarkoitti nimittäin oikeakielisyyttä. Nykyisen kielitieteen silmissä oikeakielisyys paljastuu kuitenkin erittäin elitistiseksi ja usein myös kuvitelluksi asiaksi. Oikeakielisyys on siis katsojan korvissa ja erittäin tilannesidonnaista. Puhu siis sen mukaisesti, minkälaista jäärää yleisöstä löytyy.

Lievästi lukihäiriöisenä toivoisin tietenkin, että ihmiset hieman joustaisivat näistä sattuman suomista säännöistään. Ja olen myös kateellinen niille, jotka osaavat laittaa pilkut sun muut kommervenkit ”oikeille” paikoille ilman, että on — kuten minä — lukion äidinkielen oppikirjaa opiskellut ulkoa viivottimen kanssa.

Sumuton selkeys

Lienee sanomattakin selvää, että selkeyttä toivovat suurin osa kuulijoista. Paitsi ne raukat, jotka “haluavat tulla huijatuiksi” — niin kuin heitä helppoheikkimarkkinoilla kutsutaan. (Esimerkiksi huijaussähköpostit kirjoitetaan tahallaan kirjoitusvirheitä ja muita outouksia vilisevällä kielellä, jotta muut kuin “helpot kohteet” tajuavat pysyä niistä kaukana.)

Selkeys tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan lyhyitä ilmaisu- sekä lauserakenteita, keskeisten asioiden toistoa toisin sanoin ja tarpeettoman tuntemattomien uudis- ja lainasanojen välttämistä. Se on myös listaamista, asioiden esittämistä järjestyksessä, sekä selkeän juonen liittämistä kaikkiin tarinoihin. Se on myös sitä, että ei ylipinnistä oivallustaan ja yritä ängetä yhteen puheeseen tai kirjoitukseen liian montaa keskeistä asiaa. Ja että muistaa tehdä yhteenvedon puheen lopuksi ja muutoinkin pitää huolta puheen tai tekstin rakenteesta.

Dame Barbara Cartland osoitti, että tyylittömyydestäkin tulee tavallaan tyylikästä kun vain on selkeä linjoissaan: Värillä ei ole väliä, kunhan se on vaaleanpunaista! Kuva (cc-by-sa 3.0) Allan Warren, joka on pukenut Dame Barbaran poikkeuksellisesti — ja artikkelini kannalta ironisesti — tyylikkään valkoisiin.

Mutta ne todelliset huijarit, isot hait, jotka eivät jää kiinni, he huijaavat käyttäen selkeyttä. Nykypäivän informaatiosota perustuu siihen, että syötetään liian hyvän kuuloisia valheita — sellaisia jotka kuulija tai lukija haluaa olevan tosia. Jos siis tarina kuulostaa liian hyvältä, kannattaa  kahdesti miettiä uskooko vai ei. Sama muuten pätee kaiken maailman elämän- sun muita ohjeita myyviin blogeihin ja lehtiartikkeleihin.

Koristeita mahan täydeltä?

Puheen koristeellisuus haastaa taitavankin puhujan. Erilaisia puheteknisiä kikkoja on vaikka kuinka (katso esimerkiksi Retoriikan metsästä eli Gideon O. Burtonin kokoamasta tietokannasta). Viime vuosisadalla tyylitön tyyli oli kovaa huutoa. Puhuja ei saanut kuulostaa siltä, että olisi käynyt lainaamassa temppuja Shakespeareltä tai Cicerolta. Mutta nyt ironian aikakautena (josta kirjoitin aiemmin), kuka tietää. Tulevatko koristeellisuus, korkokuvat ja korkkiruuvit puhujille ja kirjoittajille takaisin muotiin?

 

Tyyli, joka ei esittelyä kaipaa: Liberace, kuva (cc-by-sa 3.0) Allan Warren

 

Elävänä tai kuolleena

Usein puhe putoaa kuin kuolleena lavalla seisovan lahnan suusta. Kuollutta se on, jos se on itsekeskeistä ja abstraktia. Vielä kuolleemmaksi se tulee, kun sen esittää tylsistyneellä äänellä kuin robotti, joka on jättänyt läksyjen teon viime tippaan. Kokemukseni mukaan eloisuus on (sopivuuden rinnalla) tänä päivänä tärkein hyve. Se liittyy läheisesti konkretiaan (josta kirjoitin tänne aiemmin). Eloisuutta nimittäin syntyy usein siitä, että käyttää kielikuvien rinnalla myös ajatuskuvioita: pistää kuulijat ajattelemaan itse.

Ja harjoittelemaan

Vaikka tyylistä on sanottu yhtä ja toista (ja enimmäkseen itsensä kanssa ristiriitaista), niin yhdestä asiasta kaikki asianharrastajat tuntuvat olevan yhtä mieltä: tyyliä ei voi oppia opettelematta.

Lukeminen, kirjoittaminen, kuunteleminen sekä puhuminen. Näistä se lähtee. Sen päälle vielä hieman itsekuria ja reflektiota sekä hauskanpitoa. (Aiheesta on myös loistavia opuksia, joista tässä kohtaa aion kuitenkin mainita vain Jay Heinrichsin Word Heron, loput voitte kaivella itse.) Tämän artikkelin esimerkiksi kirjoitin itselleni tyypillisellä stakkaatolla, eli töksyttelevällä tyylillä, jota olen kuitenkin rikkonut siellä täällä pidemmillä maalavilla lauseilla.

Progymnasmata harjoitteet (joista myös kirjoitin syksyllä) ovat erinomaisia oman tyylin löytymiseen. Joulukuussa aloitinkin  faabelihaasteen facebookissa: viikon ajan kirjoitin kaikki päivitykset eläinsadun eli faabelin muodossa. Muitakin vastaavia  haasteita voi käyttää tyylin hiomiseen ja haastaa toisia mukaan. Esimerkiksi kuvailuhaaste: kuvaile jokin henkilö värikkäästi sitten toinen asiallisesti ja jatka: asiattomasti, henkilökohtaisesti, tunteikkaasti, tökerösti… Ja ennen kaikkea: tyylikkäästi.

Mitä olemme oppineet tyylistä? Tyyli vaatii tilannetajua ja pelisilmää. Onneksi kukaan ei ole puhuja syntyessään, vaan molemmat ominaisuudet löytyvät harjoittelemalla ja perehtymällä toisiin puhujiin ja kirjoittajiin. Tyylin siis oppii itsetuntemusta ja ihmistuntemusta kasvattamalla. Ja käyttämällä hyväksi retoriikan tradition tarjoamia mittatikkuja: miten eloisa, koristeellinen, selkeä, puhdas ja sovelias haluat olla?

 

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta. Hämäri kirjoittaa myös kaksikielistä akateemista blogia Dares in Philosophy and Language, jossa hän mm. kommentoi tutkijan elämää sekä kirjoittaa satunnaisesti poliitikkojen ja talousviisaiden retorisista metkuista.

twitter.com/severihamari ja facebook.com/K.Severi.Hamari.

Antiikin mestarien opissa: Progymnasmata

— Severi Hämäri

Tällä viikolla törmäsin ongelmaan. Miten joku, joka on jo ihan pirkaleen hyvä puhuja voi kehittää taitojaan entisestään? Siis sellainen aika maaginen ja vangitseva puhuja yleisön edessä. Itsestäni en tässä puhu — vaan eräästä oppilaastani.

Klassinen retoriikka tunsi kaksi harjoitteiden perhettä: progymnasmata eli esiharjoitteet ja gymnasmata eli varsinaiset harjoitukset. Tämä systemaattisen harjoittelemisen perinne jatkui aina renessanssiin asti, jonka jälkeen valistuksen aika suhtautui nihkeämmin klassiseen puhetaitoon.

Tämä reaktio oli tietenkin aivan oikeutettu — ja siitä mahdollisesti kirjoitan myöhemmin, mutta klassiset ja renessanssiharjoitteet ovat silti rautaisannos kielen ja mielen pähkinöitä.

Seuraavassa annan hyvin lyhyen esittelyn näistä tekniikoista. Lisää voi esimerkiksi lukea G. O. Burtonin kokoamasta Brigham Young yliopiston Silva retorica -palvelusta.

---

Progymnasmata

Progymnasmata on retoriikan esiharjoitteiden kokoelma. Klassisessa opetuksessa se muodosti siis ensimmäisen vaiheen taidon pariin pääsemiseen.

Itseoppineelle ammattilaisellekin niistä löytyy monia hyödyllisiä vinkkejä ja taitoja. Ennen kaikkea ne pakottavat puhujan laajentamaan omaa repertuaariaan. Suosittelen paitsi kirjoittamaan niin myös nauhoittamaan harjoitukset (vaikka puhelimella) ja kuuntelemaan omaa puhetta huolella. Jokaista harjoitetta on syytä toistaa useamman kerran, tietenkin lähtötasosta riippuen.

Kuvitusta Aisopoksen faabeliin Leijona ja Hiiri

1. Faabeli. Valitse jokin Aisopoksen faabeli tai muu lyhyt satu ja kirjoita se uudelleen — eri tyylillä. Esimerkiksi voit pelkistää tarinan, tai luoda siihen aivan uutta draamaa. Voit myös kirjoittaa uuden faabelin Aisopoksen tyyliin: lyhyesti ja ytimekkäästi. Tärkeintä on ilmentää yhtä selkeää pointtia tai ”opetusta” tarinan avulla. Usein tämä ”moraali” kirjoitetaankin lauseena faabelin loppuun, mutta ei aina. Tämä harjoitus lämmittää kielenhallintaa sekä tutustuttaa erinomaiseen tarinankerronnan tekniikkaan, satuihin.

2. Tarinointi. Ota jokin todellinen tai fiktiivinen tapahtuma (vaikka uutinen tai televisiosarjan jakso). Kirjoita se tarinaksi uudella tavalla. Tee selväksi, mitä tapahtui ja miten sekä missä, kuka toimi ja kenelle tapahtui sekä miksi, mikä oli kaiken syy ja henkilöiden motiivit. Kokeile leikkiä kerronnan järjestyksellä ja tyylillä.

3. Anekdootti. Anekdootti lyhentää tarinan muutamaan lauseeseen, tai jopa yhteen, joka ilmentää päähenkilön luonnetta. Tavallaan joko ilmaisee epäsuoraa ihailua tai moitetta. Ilmaiset vain jotain, mitä joku teki tai sanoi. ”Auton hajottua Mannerheim meni vanhan hevosmiehen ottein kuljettajan avuksi jättäen takkinsa auton sisään.”  Ota jokin anekdootti, ja kirjoita sen pohjalta tarina, kuten edellä.

4. Sanonta (proverbi). Kuten edellä, mutta tällä kertaa yleisemmällä tasolla. Valitse jokin sanonta ja laajenna se tarinaksi. Esimerkiksi ”Pata kattilaa soimaa, musta kylki molemmilla” on laajenettavissa tarinaksi jostakusta, joka syyttää toista omista huonoista puolistaan.

5. Kumoaminen. Ota jokin yleisesti uskottu uskomus tai urbaani legenda ja osoita sen epäuskottavuus. Kerro myytti tai uskomus lyhyenä tarinana, kertoen kuka sitä kertoo tyypillisesti ja mitä se pitää sisällään. Tämän jälkeen tartu sen heikkouksiin (ja mahdollisen kertojan uskottavuuteen).

6. Todistaminen. Tee samalle uskomukselle tai legendalle päinvastaista. Pyri osoittamaan sen paikkansapitävyys tai ainakin uskottavuus.

7. Sanonta (commonplace eli koinos topos). Kuten kaksi edellistä, mutta yleisemmällä tasolla. Puolusta tai kumoa väite, joka on ilmaistu yleisesti tunnettuna sanontana.

8. Ylistys. Valitse jokin henkilö (fiktiivinen tai todellinen tai jopa jokin teko, esine tai abstrakti asia, eläin jne.), ja ylistä sen hyvyyttä ja hyveellisyyttä. Kuvaile henkilön tausta (vanhemmat ja kasvatus jne.). Sen jälkeen kuvaile hänen keskeiset hyvät teot, niin että kerrot miten ne ovat seurausta hänen hyveistään ja erinomaisuudestaan (siis hänen ominaisuuksistaan ennemmin kuin sattuman tai muun seurauksina). Vertaa häntä johonkuhun muuhun hyveelliseen, ja sano, miten hän on parempi. Kehota kuuntelijoita ottamaan mallia tästä henkilöstä.

9. Moite. Tee vastaava harjoitus kuin edellä, mutta kääntäen se päälaelleen. Eli esitä miten jonkun huonot teot ovat seurausta tämän paheista ja heikkouksista. Rakenna vastaava esitys.

10. Vertailu. Rakenna jokin ylistys tai moite kahdelle henkilölle (tai asialle) niin, että vertaat heitä molempia koko esityksen ajan.

11. Matkiminen. Valitse jokin (todellinen tai fiktiivinen) hahmo ja tilanne, missä tämä on. Esitä tilanne henkilön kertomana, tai esitä puhe, jonka henkilö voisi puhua kyseisessä tilanteessa. Esimerkiksi miten punahilkka kertoisi tarinansa puunhakkaajalle.

12. Elävöittäminen. Kuvaile jokin henkilö, asia tai tapahtuma niin, että kuuntelijan mielikuvitus rakentaa siitä elävän kuvan.

13. Väite. Valitse jokin (ilmeinen tai vähemmän) väite (esim. ”maa on pyöreä”) ja rakenna siitä argumentatiivinen puheenvuoro. (Ohjeet puheen muotoon löytyvät täältä).

14. Laki. Rakenna argumentatiivinen puheenvuoro (kuten edellä) mutta tällä kertaa puolusta tai vastusta jotain lakia (todellista tai fiktiivistä).

Gymnasmata

Esiharjoitteiden jälkeen tulee todellinen mestarillisen puhujan haaste. Rakenna vakuuttava puhe jollekin yleisölle jossakin haastavassa tilanteessa.

Yleisö voi olla fiktiivinen tai todellinen (esim. jokin historiallinen hovi). Puhe voi olla kehoittava, eli poliittinen — koskea säädettäviä lakeja tai päätöksiä (esim. pitäisikö Suomen itsenäistyä vai ei, pitäisikö Suomen olla kuningaskunta vai tasavalta).

Tai puhe voi olla oikeudellinen, koskea syyllisyyttä (esim. syyllistyikö Susi murhaan, ja oliko puunhakkaajan toiminta oikeutettua).

---

Mitä muuta voi puhuja enää tarvita oppiakseen mestarilliset taidot?

Itse harjoitan vielä näiden lisäksi itsepintaisuutta, uteliaisuutta ja leikkimieltä sekä itse- ja ihmistuntemusta. Sillä niissä ei voi koskaan olla liian hyvä.

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia.