Cicero

Hyvät, pahat ja ammattipuhujat — eli puhujan eettisyydestä

— Severi Hämäri

Aristoteleen kirja puhetaidosta Retoriikka alkaa huomiolla, että vakuuttaminen on taito. Ja taitona se on väline. Välineenä se käy niin hyvään kuin pahaan. Eli kuten veitsen terävyydellä tai tylsyydellä ei ole vaikutusta siihen leikataanko sillä hedelmää vai kaulavaltimoa.

Puhuja on siis taitonsa suhteen joko osaava tai osaamaton, lahjakas tai lahjaton. Mutta kumpikaan ei tee hänestä itsessään vielä hyveellistä tai paheellista — vain kauno- tai rujopuheisen. Mutta mikä tekee puhujasta hyvän? Ja mikä puolestaan pahan? Suuri Cicero, roomalainen kirjailija, puheentaitaja ja senaattori, laittoi kirjassaan Puhujasta Lucius Crassuksen suuhun seuraavat sanat:

”Mikä on yhtä kuninkaallista, jaloa tai anteliasta kuin auttaa apua tarvitsevia, rohkaista lannistettuja, pelastaa ihmishenkiä tai pysyttää kansalaiset omassa maassa [maastakarkoituksen uhatessa]? … Olemme merkittävästi eläinten yläpuolella juuri siksi, että keskustelemme keskenämme ja pystymme ilmaisemaan ajatuksiamme puhumalla.” (Puhujasta I §32, suom. A. Vuola.)

Käyn seuraavaksi miettimään, mikä vie puhujan ylevämmäksi, hyveellisemmäksi, ja mikä puolestaan alentaa häntä.


Hyveellinen puhuja pidättäytyy totuudessa — tai edes siinä minkä uskoo todeksi. Paitsi jos totuus on yleisölle mahdollisesti vaarallinen. Silloin hänen lähtökohtansa ovat jotkin muut. Paheellinen puhuja ei totuudesta välitä, paitsi silloin kun sillä on mahdollista satuttaa toisia.

Hyveellinen puhuja ottaa lähtökohdakseen yleisön hyvän ja pyrkii ohjaamaan yleisöä pois vaaroista. Aina tämä ei onnistu. Paheellinen ottaa lähtökohdakseen oman ja omiensa hyvän ja pyrkii välttämään henkilökohtaisia karikoita.

Hyveellinen puhuja puhuu niiden puolesta, jotka eivät itse pysty itseään puolustamaan. Paheellinen vain omastaan.

Hyveellinen puhuja puhuu tärkeiksi katsomistaan asioista vaikka puhuminen olisi hänelle henkilökohtaisesti vaarallista — maailman tunnetuin ”whistle blower”, eli hallinnollisten vääryyksien paljastaja Edward Snowden on hyveellinen puhuja. Paheellinen puhuja puhuu vain silloin kun se on turvallista (ja usein heristää nyrkkiä ison korston takaa).

Hyveellinen puhuja puhuu sellaista kieltä, että yleisö ymmärtää häntä. Hyveellinen puhuja on läpinäkyvä. Paheellinen puhuja piilottelee tarkoituksiaan ja hämää kummallisella kielellä. Mutta hyveellinen puhuja ei käytä selkokieltäkään sumutukseen. Paheellinen voi pyrkiä kuulostamaan kansan mieheltä — olematta sitä.

Clint

Clint ”Blondie” ”Man with No Name” ”Hyvän Arkkityyppi” Eastwood

Hyveellinen puhuja karsastaa virhepäätelmiä — paitsi silloin kun tärkeää asiaa on mahdoton esittää yksinkertaisesti ja selkeästi ilman niitä. Paheellinen puhuja ei välitä, vaan viljelee virheitä minkä kerkeää.

Hyveellinen puhuja on luotettava — paheellinen vain vaikuttaa luotettavalta. Hyveellisellä puhujalla on arvot kohdallaan, hän ei tule oman agendan kanssa paikalle (tai jos tulee, on rehellinen ja avoin tavoitteistaan). Hyveellinen puhuja ei nojaa arvovaltaansa runnoakseen päätöksiä läpi. Paheellinen käyttää kaikki keinot ja välineet agendansa ajamiseen.


Yhteenvetona sanottakoon, että puhujan hyveellisyys on tilanteesta kiinni. Kyseessä on kompassi, joka osoittaa todelliseen pohjoiseen. Hyveellinen osaa sitä soveltaa. Sen sijaan paheellinen ottaa ihan oman suunnan kompasseja käyttämättä.

Retoriikan osaaminen on hyveellisen puhujan moraalinen velvollisuus.

Vaikka Aristoteles totesikin retoriikan olevan moraalista vapaa, niin retoriikkaa taitamaton, kokematon puhuja sortuu usein paheisiin saadakseen asiansa läpi. Tästä syystä retoriikan osaaminen on hyveellisen puhujan moraalinen velvollisuus. Ja tämän totesi myös Aristoteles:

”Totuus ja oikeus ovat luonnostaan vahvempia kuin niiden vastakohdat, joten jos päätökset eivät ole sellaisia kuin pitäisi, syy tappioon on välttämättä puhujissa itsessään, mikä on moitittavaa. … Pitää kyetä vakuuttamaan kuulija vastakkaisista käsityksistä … ei sen vuoksi, että … [osaisimme] taivuttaa toisia pahaan, vaan jotta … voisimme kumota toisten vääriä argumentteja. …

Lisäksi, jos kerran pidämme häpeällisenä kykenemättömyyttä fyysiseen puolustautumiseen, olisi outoa, jos emme pitäisi kunniakkaana puolustautumista sanoin, onhan se ihmiselle paljon ominaisempaa. Jos sanotaan, että tällaisen sanan voiman väärinkäyttäjä aiheuttaa suurta vahinkoa, saman voi todeta kaikista hyvistä asioista … ja etenkin kaikkein hyödyllisimmistä … Näitä oikein käyttämällä on mahdollista saada aikaan mitä suurinta hyötyä ja väärinkäyttämällä vastaavasti vahinkoa.” (Retoriikka I 1. 1355a 22- 1355b 8, suom. P. Hohti.)

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa filosofian alalta.

Hämäri kirjoittaa myös kaksikielistä akateemista blogia Dares in Philosophy and Language, ja on aktiivinen somessa twitter.com/severihamari ja facebook.com/K.Severi.Hamari.

Mainokset

Tyylistä

— Severi Hämäri

”Tuntuukin, etten voi tässä antaa mitään ohjetta, paitsi että valitsisimme joko runsaan, yksinkertaisen tai keskinkertaisen puhetyylin käsiteltävänä olevan tapauksen mukaan.” — Cicero, Puhujasta (suomennos A. Vuola)

Tyyliä pitää olla. Mutta minkälaista tyyliä? Retorisen kirjallisuuden vastaukset usein tuntuvat yhtä arvaamattomilta kuin muotiblogien ohjeet, jotka puolestaan usein vaikuttavat yhtä ailahtelevilta kuin iltapukuja kokeileva oranki. Onko tyyli siis jotain niin jokaisen oscarwilden silmiin ja korviin hirveää, että se pitää vaihtaa vähintään kahdesti päivässä? Nil desperandum, eli ei hätäillä.

Antiikissa tyyliä yritettiin määrittää esimerkiksi luokittelemalla puhetapoja. Populistipoliitikko puhuu yksinkertaisesti ja kansanomaisesti. Professori puolestaan runsaalla ja koukeroisella sekä epäselvällä tyylillä. (Herättäen kysymyken: onko hän tarkoituksellisesti obskurantti? Puheellaan hän kun rajaa ihmiset niihin, jotka häntä ymmärtävät ja jotka eivät.) Muut sitten ovat jostain näiden välistä. Näitä tyylejä kutsuttiin (varsin mielikuvituksettomasti) alatyyliksi, ylätyyliksi ja keskityyliksi. (Markus Neuvonen on luvannut kirjoittaa tähän blogiin lähiviikkoina alatyylistä lisää).

Toisaalta (ja huomattavasti korkeaotsaisemmalla asenteella) antiikissa painotettiin tyylin hyveitä. Näitä listattiin eri tavoin ja Hermogenes Tarsoslaisen (siis sen, jonka kirjaa retorista harjoitteista eli progymnasmatasta käytettiin keskeisenä retoriikan oppikirjana aina renessanssiin asti) kerrotaan jopa tunnistaneen kaksikymmentä erilaista. Hieman konservatiivisemmat kirjoittajat (kuten Cicero) tyytyivät neljään: puhtaus, selkeys, sopivuus ja koristeellisuus. Eloisuuden toisinaan näkee liitettävän listaan uudemmissa teoksissa. Mitä nämä hyveet ovat?

 

Niin sanotun dandy-tyylin kunigas, aikansa kansainvälinen superjulkkis, Oscar Wilde

Niin sanotun dandy-tyylin kunigas, aikansa kansainvälinen superjulkkis, Oscar Wilde

Suuhun sopivaa

Sopivuuta sivuten kirjoitinkin jo myös aiemmin, sillä  decorum eli sopivuus on miltei maagisin puheen tai tekstin ominaisuus. Jos vain saat puheen tai kirjoituksen kuulostamaan siltä, että nyt meni nappiin, niin olet voitolla. Huomaa, että sopivuus rajoittaa muita hyveitä: niitäkin on käytettävä sopivalla tavalla ja sopivuuden mitoissa.

Puheen puhdistus

Jo antiikki tunsi kielipoliisit: puheen puhtaus tarkoitti nimittäin oikeakielisyyttä. Nykyisen kielitieteen silmissä oikeakielisyys paljastuu kuitenkin erittäin elitistiseksi ja usein myös kuvitelluksi asiaksi. Oikeakielisyys on siis katsojan korvissa ja erittäin tilannesidonnaista. Puhu siis sen mukaisesti, minkälaista jäärää yleisöstä löytyy.

Lievästi lukihäiriöisenä toivoisin tietenkin, että ihmiset hieman joustaisivat näistä sattuman suomista säännöistään. Ja olen myös kateellinen niille, jotka osaavat laittaa pilkut sun muut kommervenkit ”oikeille” paikoille ilman, että on — kuten minä — lukion äidinkielen oppikirjaa opiskellut ulkoa viivottimen kanssa.

Sumuton selkeys

Lienee sanomattakin selvää, että selkeyttä toivovat suurin osa kuulijoista. Paitsi ne raukat, jotka “haluavat tulla huijatuiksi” — niin kuin heitä helppoheikkimarkkinoilla kutsutaan. (Esimerkiksi huijaussähköpostit kirjoitetaan tahallaan kirjoitusvirheitä ja muita outouksia vilisevällä kielellä, jotta muut kuin “helpot kohteet” tajuavat pysyä niistä kaukana.)

Selkeys tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan lyhyitä ilmaisu- sekä lauserakenteita, keskeisten asioiden toistoa toisin sanoin ja tarpeettoman tuntemattomien uudis- ja lainasanojen välttämistä. Se on myös listaamista, asioiden esittämistä järjestyksessä, sekä selkeän juonen liittämistä kaikkiin tarinoihin. Se on myös sitä, että ei ylipinnistä oivallustaan ja yritä ängetä yhteen puheeseen tai kirjoitukseen liian montaa keskeistä asiaa. Ja että muistaa tehdä yhteenvedon puheen lopuksi ja muutoinkin pitää huolta puheen tai tekstin rakenteesta.

Dame Barbara Cartland osoitti, että tyylittömyydestäkin tulee tavallaan tyylikästä kun vain on selkeä linjoissaan: Värillä ei ole väliä, kunhan se on vaaleanpunaista! Kuvä (cc-by-sa 3.0) Allan Warren.

Dame Barbara Cartland osoitti, että tyylittömyydestäkin tulee tavallaan tyylikästä kun vain on selkeä linjoissaan: Värillä ei ole väliä, kunhan se on vaaleanpunaista! Kuva (cc-by-sa 3.0) Allan Warren, joka on pukenut Dame Barbaran poikkeuksellisesti — ja artikkelini kannalta ironisesti — tyylikkään valkoisiin.

Mutta ne todelliset huijarit, isot hait, jotka eivät jää kiinni, he huijaavat käyttäen selkeyttä. Nykypäivän informaatiosota perustuu siihen, että syötetään liian hyvän kuuloisia valheita — sellaisia jotka kuulija tai lukija haluaa olevan tosia. Jos siis tarina kuulostaa liian hyvältä, kannattaa  kahdesti miettiä uskooko vai ei. Sama muuten pätee kaiken maailman elämän- sun muita ohjeita myyviin blogeihin ja lehtiartikkeleihin.

Koristeita mahan täydeltä?

Puheen koristeellisuus haastaa taitavankin puhujan. Erilaisia puheteknisiä kikkoja on vaikka kuinka (katso esimerkiksi Retoriikan metsästä eli Gideon O. Burtonin kokoamasta tietokannasta). Viime vuosisadalla tyylitön tyyli oli kovaa huutoa. Puhuja ei saanut kuulostaa siltä, että olisi käynyt lainaamassa temppuja Shakespeareltä tai Cicerolta. Mutta nyt ironian aikakautena (josta kirjoitin aiemmin), kuka tietää. Tulevatko koristeellisuus, korkokuvat ja korkkiruuvit puhujille ja kirjoittajille takaisin muotiin?

 

Tyyli, joka ei esittelyä kaipaa: Liberace, kuva cc-by Allan Warren

Tyyli, joka ei esittelyä kaipaa: Liberace, kuva (cc-by-sa 3.0) Allan Warren

 

Elävänä tai kuolleena

Usein puhe putoaa kuin kuolleena lavalla seisovan lahnan suusta. Kuollutta se on, jos se on itsekeskeistä ja abstraktia. Vielä kuolleemmaksi se tulee, kun sen esittää tylsistyneellä äänellä kuin robotti, joka on jättänyt läksyjen teon viime tippaan. Kokemukseni mukaan eloisuus on (sopivuuden rinnalla) tänä päivänä tärkein hyve. Se liittyy läheisesti konkretiaan (josta kirjoitin tänne aiemmin). Eloisuutta nimittäin syntyy usein siitä, että käyttää kielikuvien rinnalla myös ajatuskuvioita: pistää kuulijat ajattelemaan itse.

Ja harjoittelemaan

Vaikka tyylistä on sanottu yhtä ja toista (ja enimmäkseen itsensä kanssa ristiriitaista), niin yhdestä asiasta kaikki asianharrastajat tuntuvat olevan yhtä mieltä: tyyliä ei voi oppia opettelematta.

Lukeminen, kirjoittaminen, kuunteleminen sekä puhuminen. Näistä se lähtee. Sen päälle vielä hieman itsekuria ja reflektiota sekä hauskanpitoa. (Aiheesta on myös loistavia opuksia, joista tässä kohtaa aion kuitenkin mainita vain Jay Heinrichsin Word Heron, loput voitte kaivella itse.) Tämän artikkelin esimerkiksi kirjoitin itselleni tyypillisellä stakkaatolla, eli töksyttelevällä tyylillä, jota olen kuitenkin rikkonut siellä täällä pidemmillä maalavilla lauseilla.

Progymnasmata harjoitteet (joista myös kirjoitin syksyllä) ovat erinomaisia oman tyylin löytymiseen. Joulukuussa aloitinkin  faabelihaasteen facebookissaviikon ajan kirjoitin kaikki päivitykset eläinsadun eli faabelin muodossa. Muitakin vastaavia  haasteita voi käyttää tyylin hiomiseen ja haastaa toisia mukaan. Esimerkiksi kuvailuhaaste: kuvaile jokin henkilö värikkäästi sitten toinen asiallisesti ja jatka: asiattomasti, henkilökohtaisesti, tunteikkaasti, tökerösti… Ja ennen kaikkea: tyylikkäästi.

Mitä olemme oppineet tyylistä? Tyyli vaatii tilannetajua ja pelisilmää. Onneksi kukaan ei ole puhuja syntyessään, vaan molemmat ominaisuudet löytyvät harjoittelemalla ja perehtymällä toisiin puhujiin ja kirjoittajiin. Tyylin siis oppii itsetuntemusta ja ihmistuntemusta kasvattamalla. Ja käyttämällä hyväksi retoriikan tradition tarjoamia mittatikkuja: miten eloisa, koristeellinen, selkeä, puhdas ja sovelias haluat olla?

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta. Hämäri kirjoittaa myös kaksikielistä akateemista blogia Dares in Philosophy and Language, jossa hän mm. kommentoi tutkijan elämää sekä kirjoittaa satunnaisesti poliitikkojen ja talousviisaiden retorisista metkuista.

twitter.com/severihamari ja facebook.com/K.Severi.Hamari.

Oivaltajan tie asian ytimeen

— Severi Hämäri

Tyhjä paperi.

Kylmä hiki.

Mitä tehdä?

 

Olet kohdannut jotain sellaista, joka on vaivannut puhujia siitä lähtien, kun ensimmäinen matelija nousi kuivalle maalle puhumaan tyttärensä häissä.

Marcus Tullius Ciceron makuun puhujan työ jakautuu luonnostaan viiteen vaiheeseen: oivallukseen (inventio), järjestyksen suunnitteluun (dispositio), tyylin valintaan (elocutio), muistiin painamiseen (memoria), ja esittämiseen (pronuntiatio).

Nämä vaiheet läpäisemällä puhe melkein puhuu itse itsensä.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa eräitä välineitä oivallukseen, muihin vaiheisiin palaan myöhemmin.

 

Oivaltajien kuningas Nikola Tesla ihan vain antamassa innoiketta. Ei hän muuten koko juttuun varsinaisesti edes liity...

Oivaltajien kuningas Nikola Tesla ihan vain antamassa innoiketta. Ei hän muuten koko juttuun varsinaisesti edes liity…

 


Oivaltaessa keksitään: tavoite muuttuu aiheeksi, ja se puolestaan muuttuu vakuuttavaksi kipinäksi itsetuntemuksen ja ihmistuntemuksen kautta.

Kyseessä on sukellus omaan mieleen ja sitä kautta — toivon mukaan — myös toisten mieliin.

Oivallus on olennaista. Oli kyseessä ajatus, idea, tuote, lehtinen, kirja, blogi-kirjoitus, mainos, tai puhe, jotain joka leviää yhden tai muutaman ihmisen käsistä ja suista monelle influenssan ottein, on silloin varmasti joku oivaltanut jotakin.

 


 

Seuraavassa neljä helpohkoa askelta oivallukseen. Nämä on kirjoitettu puhujalle, mutta samoilla periaatteilla voi käydä oivaltamaan novellia, blogia, radiohaastattelua, sarjakuvaa, oppituntia, näytelmää tai vaikka historiallista saagaa varten.

 

1. Mitä tavoittelet?

Kuin harjoittelisit nyrkkeilysäkillä: ei riitä, että tähtäät iskeväsi pintaan, vaan aina säkin läpi.

Tavoitteet ovat ne seuraukset, joita puheellasi on.

Mitä haluat kuulijoiden ajattelevan puheen jälkeen? Mitä haluat heidän tuntevan puheen jälkeen? Mitä haluat heidän tekevän puheen jälkeen? Mistä haluat heidän keskustelevan puheen jälkeen?

Mitä haluat heidän muistavat viikon, kuukauden, viiden vuoden päästä?

Entä mitä itse haluat tuntea puheen pitämisen jälkeen? Kuka olet puheen jälkeen?

 

Tavoitteiden miettimiseen kannattaa varata aikaa. Miksi?

Ajattele šakin pelaajaa, huippupelaajaa. Hän ei voi ajatella, mitä kaikkia seurauksia jollakin siirrolla voisi olla. Niitä on liian monta. Sen sijaan hän valitsee tavoitteen, esimerkiksi “vastustajan kuningattaren syöminen vie minut lähemmäs voittoa.” Tämän jälkeen hän miettii, mitä täytyy tehdä, ja mitä vastustaja saattaa tehdä, joka voisi johtaa tavoitteeseen.

On vain yksinkertaisesti helpompaa, hedelmällisempää ja hauskempaa miettiä tapahtumia tietystä toivotusta lopputuloksesta taaksepäin.

 

2. Kenelle olet puhumassa?

Yleisö on puheen keskeisin tekijä. Heidän reaktionsa, tunteensa, mielipiteensä ja toimintansa puheen aikana ja sen jälkeen mittaavat puhujan onnistumista.

Ja ainoastaan ne mittaavat puhujan onnistumista.

Kysy: Pystytkö sovittamaan tavoitteesi juuri tälle yleisölle?

 

Ketä siis yleisössä on? Mitkä ovat heidän mielipiteensä? Mitkä heidän arvonsa ja tuntemuksensa?

Vielä tarkemmin: ajattele keskivertokuulijaa tästä yleisöstä. Mieti häntä kolmesta näkökulmasta.

(I) Mikä tekee sinusta luotettavan tämän keskivertokuulijan silmissä? Mitä hän tietää sinusta? Mitä ennakkokäsityksiä hänellä on sinuun liittyen (tai firmaasi liittyen)? (Tästä kirjoitin aiemminkin.)

(II) Mitä keskivertokuulija tietää aihepiiristä? Mitä hän luulee tietävänsä? Mitä hän olisi valmis hyväksymään totena? Mitä hän ei suostuisi uskomaan? Minkälainen argumentti, esimerkki tai todistus, vakuuttaisi hänet?

(III) Mitä keskivertokuulija pelkää? Mitä hän toivoo? Mitä hän haluaa, himoitsee? Mitä hän kammoaa, inhoaa?

 

3. Mistä aiheesta olet puhumassa?

Puheen aihe on se tukiranka, jonka varaan esitys rakennetaan. On aika keksiä, mistä olet puhumassa.

Aihe usein ponnahtaa mieleen, kun tavoitteet ja yleisö ovat hahmottuneet.

Jos ei, niin mieti tavoitteitasi ja yleisöä lisää. Mistä aiheesta puhumalla saat yleisösi tekemään jotain, uskomaan jotain, tai tuntemaan jotain?

 

4. Mitkä ovat avainsanat?

Avainsanat ovat ne ilmaisut, jotka ovat olennaisia puheen aiheesta.

Hyvin valitut avainsanat johtavat hyviin, selkeisiin ja iskeviin lauseisiin. Sellaisiin, jotka vievät viestisi kuulijoiden mieliin ja muistiin.

Kirjoita paperille, mitä sanoja tulee aiheesta mieleen. Täysin vapaasti.

Mieti sanoja, jotka tulevat toisista sanoista mieleen — sana-assosiaatiota. Mieti sanojen merkityksiä ja samaa tarkoittavia sanoja, synonyymejä.

Kun sanoja on parisenkymmentä, muodosta niitä käyttäen lauseita (lisäten tietenkin muutaman apusanan, tarpeen mukaan). Pyri lyhyisiin, napakoihin lauseisiin (kuten täällä neuvotaan).

 


 

Kun sinulla on pari hyvää, tiukkaa lausetta, voit ruveta miettimään puhetta niiden ympärille.

Mietit miten aloitat, miten lopetat — ja mitä laitat väliin. Tästä siirryt miettimään tyyliseikkoja, ja parin sopivan sanankäänteen sorvaamista, puheen muistiin (tai muistilapuille) tallentamista. Kohta puhe on puhuttu, ja niität tavoitteiden satoa.

Joten nyt voit vapain mielin istua pohtimaan sitä suurta oivallusta, joka johti laulaja-lauluntekijä Sarah Donnerin ja viraalisarjakuvistaan tunnetun The Oatmealin tekemään tämän musiikkivideon Nikola Teslan kunniaksi (ja Tesla-museon mainokseksi):

 

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

 

Miksi Suomen talouden tulevaisuus riippuu rehellisestä paskapuheesta

— Markus Neuvonen

 

Mitä tekemistä on lipevällä kiipijällä, hääpuheella, onnistuneella innovaation markkinoinnilla ja rahoitushaulla, Marcus Tullius Cicerolla sekä radio-ohjattavalla kumioravalla? Yksi yhteinen nimittäjä, josta Suomen taloudenkin tulevaisuus voi hyvin olla kiinni.

Yksi yhteinen nimittäjä, josta Suomen taloudenkin tulevaisuus voi hyvin olla kiinni.

Kansallisen itsetuntomme rakkaimpia riippakiviä on markkinointi. Mantramainen ratkaisu kansantaloudellisiin ongelmiin on yleensä ”lisää innovaatioita ja parempaa markkinointiosaamista”, hieman samaan tapaan kuin sosiaaliset ongelmat ratkeavat sillä, että ”ihmiset ottavat vain vastuun itsestään”. (Melko helppoa, eikö?) Suomalaiset eivät kuulemma osaa markkinoida, eivät osaamistaan eivätkä osaamisensa tuottamia hienoja vipstaakkeleita tahi härpättimiä.

Tämä on varmasti aivan totta. Se johtuu siitä, että puhetavoiltamme olemme insinöörimäiseen ajatteluun taipuvainen hautajaiskulttuuri. Ja tämä kaikella rakkaudella insinöörejä kohtaan, joita ilman tätäkään tekstiä ei syntyisi! Puhun nyt nimittäin vertauskuvin..

Kuunnelkaa tarkkaan morsiamen isän puhetta.

Selitän tämän. Tahtoisin yllyttää lukijaa tilaisuuden tullen pieneen antropologiseen kenttäkokeeseen, osallistuvaan havainnointiin pienen fennougriheimomme hääseremonioissa. Kuunnelkaa tarkkaan morsiamen isän puhetta. Seuraa nimittäin yksityiskohtainen tekninen selostus siitä, mitä tapahtui syntymästä tähän päivään. Häissämme puheet ovat välttämätön paha, jota inhoavat ennakkoon sekä puhujat että yleisö, ikään kuin pakollinen kujanjuoksu joka täytyy ennakkorangaistuksena vain kestää ennen odotetumpia ohjelmanumeroita, kuten booliastiaan hukuttautumista ja puukkotappelua.

Ensimmäinen presidenttimme, K. J. Ståhlberg hautajaisten sijaan tällä kertaa menossa naimisiin!

Ensimmäinen presidenttimme, K. J. Ståhlberg hautajaisten sijaan tällä kertaa menossa naimisiin!

Useimmissa muissa puhekulttuureissa tällaisia ruumiinavausraportteja luetaan nimittäin hautajaisissa. Mahdollisimman objektiivisen kuvauksen tapahtuneesta saa, jos edesmennyt ja tämän omaiset ovat insinöörejä, ja tämä on täysin hyväksyttävää. Mutta häissä, joissa tarkoitus on juhlia nuorenparin onnea? (Käy lukemassa täältä, miten turmella tuskainen hääpuheperinne rautaisella otteella — koskettavasti.) Eikä sellaisilla innovaatioita myydä. Tämä tiedettiin jo antiikissa! Roomalaisilla oli oma sanansa tunnetilalle, joita tällaiset puheet herättivät: taedium, pitkästyneisyyden aiheuttama turtuminen.

Meillä on sillä tavalla vinoutunut ja syvään juurtunut käsitys, että kaikki muu kuin yksityiskohtainen tosiasioiden ja tapahtumien kuvaus on “sitä itseään” – paskan puhumista – sillä kovat asiat puhuvat kyllä puolestaan. Eivät puhu. Me puhumme asioidemme puolesta. Ja jos puheistamme puuttuu nykyhetki ja ennen kaikkea tulevaisuus, onko ihme, etteivät insinööritieteemme suurenmoiset ihmeet mene kaupaksi?

Tämä on yksi ainoa, simppeli asia, jonka ymmärtämällä ja sisäistämällä voimme muuttaa

Tämä on yksi ainoa, simppeli asia, jonka ymmärtämällä ja sisäistämällä voimme muuttaa paljon. Tähän ei tarvitse sijoittaa miljoonia veronmaksajien rahaa, se on ihan ilmainen: nimittäin silloin kun ostamme, ostamme tulevaisuutta.

Tämän tiesi jo Cicero. Kun puhumme menneestä, siitä mitä tapahtui ja miten asiat olivat, ihmisen mieli juoksentelee enimmäkseen kysymyksissä ansioista ja syyllisyydestä. Kun puhumme nykyhetkestä, siitä miten asiat ovat juuri nyt, kiinnitämme huomiota tunteisiimme. Siihen, mikä on hyvin, ja mikä huonosti. Asioiden luonteeseen. Mutta kun meidän pitäisi motivoida toimintaa ja saada päätöksiä, on parasta siirtää huomio tulevaisuuteen.

Esimerkkinä toimii hyvin perheriita. Riidat käydään enimmäkseen menneisyydestä puhuen. Niin kauan, kuin keskustelu pyörii ”whodunnit”-akselilla, se ei tule ratkeamaan, vaan on syyllistämällä lyömistä. ”Sinä et ikinä vie roskia! En muista koska viimeksi!” ”Silloinkin vein!” ”Yksi kerta! Aina muuten minä olen vienyt!” Ja niin edelleen.

Ainoa tapa rikkoa tämä alati syvemmälle sukeltava syöksykierre on tuoda keskustelu nykyisyyteen tai tulevaisuuteen. ”Ei sillä väliä, kuka teki ja mitä. Nyt minusta tuntuu pahalta ja epäoikeudenmukaiselta.” – paljon parempi. Tai ”Hyvä on, mutta miten ratkaisemme tämän tulevaisuudessa?” – samoin. Katsokaa, miten keskustelun painopiste siirtyy ja tulehdus helpottaa, kun menneisyys jätetään rauhaan.

”Hyvä on, mutta miten ratkaisemme tämän tulevaisuudessa?”

Toisin sanoen, haudatkaa kuolleenne älkääkä manatko niitä paikalle. Kalmojen paikka on maan uumenissa. Älkääkä missään nimessä esitelkö niitä vaikkapa potentiaalisille sijoittajille tai asiakkaille, ellei se uskottavuuden nimissä ole tarpeen.

Ulkomaista pääomasijoittajaa kiinnostaa, mitä tapahtuu jos hän työntää kolikkonsa tarjolla olevaan pajatsoon. Pajatso pitää saada näyttämään houkuttelevalta, hullunvarmalta ja uskottavalta tulevaisuudelta sen valossa, mitä hän tietää. Empivä asiakas pitää kävelyttää mielessään tulevaisuuteen, jossa tuotteen omistaminen on parempi kuin nykyhetki ilman sitä. Kun kirjoitat CV:tä ja työhakemusta, tai vaikkapa apurahahakemusta, yrität auttaa potentiaalista työnantajaa tai apurahan myöntäjää arvioimaan, onko näissä papereissa maalailtu tulevaisuus hyvä ja uskottava.

Jopa Aikakoneen mainos lupaa "fantastisen tulevaisuuden kokemuksen".

Jopa Aikakoneen mainos lupaa ”fantastisen tulevaisuuden” kokemuksen.

Mutta jos tulevaisuudesta puhuminen on niin hyvä juttu, miksi sitä kutsutaan “paskan puhumiseksi”? Koska sitä ei ole vielä tapahtunut. Ja koska te hyvät ja suoraselkäiset ihmiset olette totuuden rakkaudessanne jättäneet tulevaisuudesta puhumisen petollisten roistojen käsiin. Meidän pitää erotella hyvä retoriikka pahasta retoriikasta, myös tulevasta puhuttaessa.

Hyvää verbaalista lannoitetta on nimittäin sellaisen tulevaisuuden maalaaminen, johon itsekin uskot ja hyvin perustein. Et lupaa valheita, vaikkei kristallipalloa olekaan.

Paha tunkiolausunta on aidosti vahingollista, ja se on hyvä tunnistaa kuuntelijan ominaisuudessa.

Sen sijaan paha tunkiolausunta on aidosti vahingollista, ja se on hyvä tunnistaa kuuntelijan ominaisuudessa. Se on syy, miksi roska myy, ja miksi pahimmillaan organisaatioille vahingolliset ihmiset usein etenevät niin helposti yrityksissä ja virastoissa. Lipevä paskanpuhuja pursuaa ideoita, ehdotuksia ja suunnitelmia. Hän saa puheillaan muut elämään ruusuisessa mielikuvitusmaassa – juuri riittävän kauan, että saa seuraavan ylennyksen. Varsinaiset työnsä hän saattaa hyvinkin sössiä, tunaroida tai laiminlyödä täysin.

Tai sitten sinulle myydään mielikuvaa itsestäsi timmin fittinä sporttihirmuna, jonka perään kaikki kuolaavat. Kunhan ostat tällaisen kuntoilulaitteen kotiin. Helppoa kuin synnytys, vain senttiä vaille tonni! Vain kallis laite, jonka laadusta ei ole takeita, ja jonka päivittäinen käyttö tulee edellyttämään sinulta poikkeuksellista tahdonvoimaa. Aivan kuin sängynalus ei olisi jo muutenkin tukossa roinaa, samoin kuin tulevaisuutesi hyviä, mutta epärealistisia aikeita.

Katsokaapa miten tämä toimii politiikassa. Tulevaisuus myy sielläkin, joko pelottelun tai toivekuvien muodossa. Menneestä poraaminen ei vain tuo ääniä, uskokaa nyt jo. Se on tulevaisuus, jonka ihmiset haluavat ostaa.

Puhu tulevaisuudesta. Taluta meidät sinne, kerro meille miksi se tulevaisuus on niin kaunis paikka.

Jos olet pelastamassa Suomen tulevaisuutta hienoilla innovaatioillasi, tee siis näin: puhu tulevaisuudesta. Taluta meidät sinne, kerro meille miksi se tulevaisuus on niin kaunis paikka. Anna meille syy kulkea sinne, ja osoita meille tie. Ketään ei kiinnosta tekniset yksityiskohdat siitä, mitä olet tehnyt tähän mennessä – ei, paitsi silloin, kun puhe haiskahtaa liikaa, ja uskottavuutta pitää puntaroida ansioita vasten. Mutta ensin tarvitsemme tulevaisuuden, johon uskoa ja haluta.

Ai niin, ne radio-ohjattavat kumioravat. Eivät varsinaisesti liittyneet aiheeseen mitenkään, mutta voisin kuvitella, että niistä saa ainakin hemmetin paljon kiinnostavamman hääpuheen aikaiseksi kuin nekrologia ennakoimalla.

Markus Neuvonen  on Puhujakoulun opettaja sekä Filosofian Akatemia oy:n tutkija-kouluttaja. Hän parhaillaan kirjoittaa kirjaa Päätä viisaasti, joka käsittelee kaiken muun ohesa argumentaatiivisen ajattelun ja keskustelun hyödyistä (ja haitoista) suhteessa päätöksentekoon.

 

Lue myös: P.S., TÄSSÄ ON YKSI MAHDOLLINEN ESIMERKKI, MITEN VOIT TURMELLA ONNISTUNEESTI PIINAAVIMMAN HÄÄPERINTEEMME ja VOITTAMINEN: LUUSEREIDEN HOMMAA?

 

Seuraavat julkaisut 18.6:. Severi Hämäri, Roomalaisten rivot ja mieltä häiritsevät mielikuvat sekä mestarillisen muistin salaisuus ja 25.6.: Markus Neuvonen, ”Haluat siis neuvoa jotakuta? Tässä muutama vinkki!”

Kohti Mestaripuhujuutta

— Severi Hämäri

Hyvää puhujaa kuunnellaan. Hyvä puhuja osaa tilanteeseen takertumatta puhua aina sopivalla tavalla: oivaltaa ja huvittaa, liikuttaa ja herkistää, puolustaa kuulijoidensa kunniaa sekä rauhoittaa tulehtuneita tilanteita. Hyvä puhuja osaa lukea yleisöään ja vaikuttaa: saa heidät tekemään päätöksiä—löytäen oikeat ja tarvittavat sanat. Mestaripuhuja tuntee itsensä ja ihmisluonteen. Mestaripuhuja tunnistaa huiputtajat ja osaa kääntää näiden sanat heitä itseään vastaan. Kuten roomalainen senaattori Cicero tunnisti ja puheellaan teki tyhjiksi vallanhimoisen Catilinan pyrkimykset.

Cesare Maccari: Cicero denouncing Catiline

Cesare Maccari: Cicero tuomitsee Catilinen

Näistä syistä retoriikkaa harjoiteltiin ja tutkittiin antiikissa, keskiajalla ja renessanssissa. Näistä syistä puhetaitoa opitaan, opetetaan ja tutkitaan tänä päivänä.

Retoriikka on paitsi oppi hyvästä puhumisesta, se on oppi kommunikaatiosta, vaikuttamisesta, johtamisesta, luovuudesta ja oppi vuorovaikutuksen psykologiasta. Vaikuttamisen taitoja käytetään massamainoksista ja twiiteistä poliittisiin puheisiin sekä kahdenkeskisiin neuvonpitoihin ja jopa läheisiin ihmissuhteisiin. Toisin sanoen puhetaidossa on kyse niin itse puhumisesta, kuin myös itsensä ja toisten tuntemisesta ja ymmärtämisestä. Puhujakoulussa sosiaalipsykologian, filosofian ja esiintymistaidon asiantuntijat opastavat sinut polulle kohti mestaripuhujuutta.

 

Kaikista niistä lahjoista, jotka ihmiselle on suotu, ei yksikään ole puhetaidon vertainen.

— Winston Churchill

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia.