Ajoitus, ajoitus, ajoitus

— Severi Hämäri

Avokado sanoo sen kypsyyttä peräävälle naiselle: Ei vielä, ei vielä, ei vielä… liian myöhäistä.

Jos olisin näppärämpi kirjoittaja, latelisin tähän tekstiin siitä, miten aika oli kypsä tahdon 2013 kamppanjalle nyt eikä viime vuonna. Kirjoittaisin Räsäsestä, Soinista ja erinäisestä arkkipiispasta vuolaan kirkkopaon kipukohdissa.

Jos olisin näppärämpi kirjoittaja, latelisin tähän tekstiin siitä, miten aika oli kypsä tahdon 2013 kamppanjalle nyt eikä viime vuonna

Tässä kohtaa lukija varmasti on kiitollinen siitä, että en ole aivan näin “näppärä” kirjoittaja.

Sillä monesti sanotaan jonkun esittäneen ajatuksensa ennen aikojaan. Toisinaan sanotaan kirjoittajan myöhästyneen junasta. Asia vanheni ja jälki on kylmennyt. Toisinaan joillekin ajatuksen juoksuille ei vain ole oikeaa hetkeä — ikinä.

 

Francesco Salviati - Aika hetkenä (Kairos) n. 1543-5

Francesco Salviati – Aika hetkenä (Kairos) n. 1543-5.

 

Antiikin Kreikassa tätä ilmiötä kutsuttiin nimellä Kairosoikea, eli suotuisa hetki. Kairos usein esitettiin siivekkäänä nuorena miehenä, joka takaa näytti vanhukselta. Jotta pointti ei jäisi kenellekään epäselväksi, hänellä oli siivet myös nilkoissa.

Nykypäivänä kairosta voisi esittää tuo mainittu xtra-coopin kotona kypsytettävä avokado.

Antiikissa tätä ilmiötä kutsuttiin nimellä kairosoikea, eli suotuisa hetki. Kairos usein esitettiin siivekkäänä nuorena miehenä, joka takaa näytti vanhukselta.

Nykypäivänä kairosta voisi esittää tuo mainittu xtra-coopin kotona kypsytettävä avokado.

Oikean hetken ja paikan saaminen puheelle vaikutti antiikissa — ja vaikuttaa nykyään — magialta. Jos osut juuri oikeaan saumaan, niin voit liikuttaa maailmoita. Siksi kairoksen etsintään on käytetty paljon ajatusta ja pohdintaa. Ja aikaa.

 

Ajoituksen osatekijät

Hetken osuminen nappiin ei riipu vain ajoituksesta. Yleisö, puhuja (tai kirjoittaja), paikka sekä kommunikoinnin tapa vaikuttavat yllättävissä määrin.

Yleisö, puhuja (tai kirjoittaja), paikka sekä kommunikoinnin tapa vaikuttavat yllättävissä määrin.

Yleisöä usein lämmitellään esimerkiksi stand-up koomikoita tai megabändejä varten. Tämän on tarkoitus saattaa yleisö sopivaan tilaan, ja — jos tämä osataan tehdä hyvin — hetki on täsmälleen oikea kun pääesiintyjä tulee lavalle. Ajoitus on siis oikea, jos se on oikea yleisölle.

Edesmenneen amerikkalaiskoomikko Lenny Brucen väitetään sanoneen, että yleisö on nero. Tällä hän tarkoitti sitä, että yleisö antaa hänelle mahdollisuuden olla hauska. Yleisö määrittää sen, mikä on sopivaa ja mikä on ajankohtaista ja ajoitukseltaan onnistunutta.

Koomikon pitää siis vain löytää yleisön hyväksyntä (retoriikan teoria kutsuu tätä decorumiksi, sopivuudeksi) ja hän on hauska. (Brittikoomikko Jimmy Carr pohtii samaa asiaa mm. tässä haastattelussa)

On turha kuvitella, ettei nämä säännöt pätisi vähemmän koomillisiin kirjoittajiin ja puhujiin. Ajoitus löytyy yleisöstä.

Ajoitus löytyy yleisöstä.

Kuitenkin osalle esiintyjistä annetaan paljon enemmän anteeksi kuin toisille. Tunnettu karismaattinen hahmo voi jorinoitaan lausua silloin kun tahtoo. Hänen oma eetoksensa luo sopivan ajan aina silloin kun sille on tarvetta. Hänellä on jo yleisön hyväksyntä annettuna — hän on ansainnut sen (joko rehellisesti tai sitten vähemmän) aiemmilla teoillaan.

Tuntemattomampi joutuu harkitsemaan ajoitustaan — takomaan kun rauta on kuumaa. Täysin tuntemattoman ihmisen blogikirjoitus voi lähteä viraaliseksi: saada vaikka miljoonia lukijoita. Tämä edellyttää yleensä sitä, että se osuu oikeaan saumaan. Näissä usein kirjoitetaan jostakin uutisen arvoisesta asiasta jotain yllättävää ennen kuin kukaan muu ehtii.

Paikan vaikutus ajoitukseen lienee selviö. Tanssiesitys teatterissa, maksavalle yleisölle voi osua kello 17-24 väliin. Mutta flash mob kannattaa ajoittaa lounasaikaan tai kun työntekijät lähtevät kotiin. Erona on paikka. Flash mob tapahtuu julkisella paikalla. Ihmiset eivät vartavasten tule sinne tanssia katsomaan.

Entä kommunikoinnin väline? Jos haluat puhumalla vaikuttaa työpaikkasi esimiehiin, on tietenkin valittava sellainen aika, että he ovat paikalla ja kuuntelevat. Voit toki lähettää sähköpostia, mutta silloin et pysty hallinoimaan, missä tilanteessa he viestin lukevat.

Sähköposti ja tulostettu memo antavatkin harhaisen vaikutelman ajattomuudesta. Sen voi lähettää milloin vain. Ja jossakin vaiheessa se tulee luettua.

Ei ole lainkaan varmaa, että se tulee luettua. Siksi kannattaa miettiä, viestiikö juuri, kun ihmiset ovat lähdössä kotiin. Vai laittaako sen kun he ovat palaamassa lounastauolta?

Lisäksi et välttämättä tarkoita enää sanomaasi siinä vaiheessa kun se luetaan. Kirjoititko jotain suutuspäissäsi. Sitä on vaikea ottaa takaisin. Olisiko ollut parempi mennä puhumaan suuttumus kasvokkain?

Sama pätee sosiaalisen median viesteihin. Missä tilassa tuli kirjoitettua? Missä tilassa se luetaan? Minkälaisiin tulkintoihin se johtaa? Ja onko se koskaan vedettävissä pois — vai jääkö se ikuisiksi ajoiksi verkkoon elämään?

On myös puhelin. Siinä vasta vempele. Yli sata vuotta, emmekä vieläkään osaa sitä käyttää kohteliaasti: ajoittaa puheluita.

On myös puhelin. Siinä vasta vempele. Yli sata vuotta, emmekä vieläkään osaa sitä käyttää kohteliaasti: ajoittaa puheluita.

Soittaja (vaikkapa isoäiti tai esimies) soittaa yleensä itselleen hyvänä hetkenä, kun jokin asia sattuu tulemaan mieleen. Mutta onko se hyvä hetki ottaa viesti vastaan? Usein ei ole. Silti koemme loukkaavana, jos puheluun ei vastata juuri sillä hetkellä.

Englantilainen näyttelijä Stephen Fry vertasi puhelimen soittoääntä ihmiseen, joka tulee toisen toimistoon — ja hakkaa pöytää niin kauan kunnes tämä lopettaa kaiken mitä on tekemässä jutellakseen hänen kanssaan.

 

Miten ajoittaa puhe tai kirjoitus?

Stand up -koomikot hiovat ajoitusta vuosia — ja niin myös parhaat esiintyjät muutoinkin. Mutta mukavasti pääsee vauhtiin, kun opettelee ajattelemaan yleisöä strategisesti — oivaltaen:

(1) Mieti, ketkä ovat yleisösi. Kenet sinun pitäisi vakuuttaa argumentillasi? Ketä tahdot liikuttaa puheellasi?

(2) Milloin heillä olisi paras hetki vakuuttua tai liikuttua? Haluatko heidän olevan tarkkaavaisimmillaan, vai kenties hieman humaltuneita, tai jo jonkin muun tilanteen horjuttamina?

(3) Mikä paikka olisi paras tätä ajankohtaa varten? Entä millä tavoin: sanottuna vai kirjoitettuna? Pitäisikö olla käsin kirjoitettu vai koneella? Pitäisikö puhua yksin vai ottaa joku muu mukaan? 

(Kirjoitin muista strategisen oivalluksen välineistä aiemmin: Oivaltajan tie asian ytimeen)

Miten puolustautua ajoittelijoita vastaan?

Kuten edellä olleista strategisista kysymyksistä huomaa, ajoituksen valinta mahdollistaa paitsi hyväntahtoisen optimoinnin oman näkökulman tuomiseksi esiin, niin myös manipuloinnin yrittämisen. Siksi on hyvä tuntea, milloin ajoitusta käytetään yleisön sumuttamiseen.

Kerron likaisen salaisuuden: Argumentaatioteorian mukaan epävarmuus lisää yleisön valmiutta muuttaa mielipiteitään.

Saattaa siis olla hyvä esittää oma näkökulma sen jälkeen, kun on pidetty varsin skeptinen ja pohdiskeleva puheenvuoro — jossa esitetään kaikki se huoli, mitä tulevasta voi vain tuntea. Sitten messiaaninen puhe, jossa annetaan lupaus pelastuksesta. Toimimalla näin tai uskomalla noin asiat ovat yhtäkkiä hyvin.

Kuulostaako tutulta? En mainitse nimiä, mutta kuunnelkaa ja lukekaa tarkkaan, kun kirjoittaja tai puhuja alkaa pelottelemaan ja kaivelemaan huolia. Tuleeko sen perään pelastuksen sanomaa? Varautukaa vain, vaalit ovat tulossa…

Kuulostaako tutulta? En mainitse nimiä, mutta kuunnelkaa ja lukekaa tarkkaan, kun kirjoittaja tai puhuja alkaa pelottelemaan ja kaivelemaan huolia.

Toinen ajoitukseen liittyvä temppu on odottaa viimeiseen hetkeen. Entisen puhemiehen ja 90-luvun lamavuosien pääministerin Paavo Lipposen kerrotaan olleen mestari tässä. Kokousta jatketaan myöhään yöhön, ja päätös vaaditaan juuri, kun kaikki haluavat nukkumaan.

Joten mieti vakuuttelijaa kuunnellessasi: Jos olisin toisessa tilanteessa, uskoisinko hänen sanaansa? Mitä jos nyt olisi aikainen aamu, ja lukisin tämän sanomalehdestä? Entä jos tämä esitettäisiin palaverissa? Eli oletko vakuuttunut vain ja ainoastaan tilanteen ja ajankohdan vuoksi?

 

Miten harjoitella ajoitusta?

Kirjoitin klassisista retoriikan esiharjoitteista, eli progymnasmatasta muutama viikko sitten. Monet näistä harjoituksista soveltuvat ajoituksen harjaannuttamiseen.

Erityisesti kuvailu-, ylistys- ja moiteharjoituksiin voi ottaa ajankohdan mukaan: miten historiallista henkilöä olisi kuvailtu, ylistetty tai moitittu silloin, entä nyt, entä tulevaisuudessa? Mikä olisi paras hetki ylistää tai moittia jotakuta? Milloin kuvailu on soveliasta?

 

Ajoituksen kielikuvat ja tyylikeinot
Ajoitukseen löytyy useita retorisia ilmaisumuotoja. Näitä voikin miettiä etukäteen ennen puhetta tai kirjoittaessa. Ja käyttää mausteena, jos niille löytyy sopiva kolo.

Esimerkiksi kronografia kuvailee tiettyä ajankohtaa mahdollisimman värikkäästi. Ajan vääristäminen (hysteron proteron) esittää puolestaan jonkin sattumusten sarjan väärässä järjestyksessä — kuten vaikkapa Reinikaisen ”koira haukkui” tarinassa:

 

 

Ajankohdan korostaminen on yksi liioittelun (peristasis) muoto. Siinä painotetaan milloin jokin tapahtui ja tehdään siitä pääasia. Aikamuodon vaihtaminen on monesti tahatonta. Puhutaan vaikka menneestä, mutta preesenssissä. Näin käy toisinaan esimerkiksi hautajaispuheissa.

Prolepsis on puolestaan ennakointia. Vaikkapa jos sanoo: ”Seuraavaksi arvoisa kollegani tarttuu taloudellisiin kysymyksiin, mutta sitä ennen sanon…” on proleptinen kuvio. ”Huomenna on putkimiehet puolestaan Arkadianmäellä mieltään näyttämässä, jos näin päätätte!” on toinen.

Erityisen herkullinen kielikuva on ampliaatio. Se on sitä, että kutsutaan jotakin nimellä, joka on ajallisesti väärä: joko ei vielä annettu tai sitten jo menetetty. Moniko on kutsunut eläkkeelle jäänyttä esimiehestä hänen syntymäpäivänään ”pomoksi”? Suomea olen toisinaan kuullut ”meidän pohjoiseksi suurruhtinaskunnaksikin” kutsuttavan.

 

Aika avokadona, kuva Monika Betley, Wikimedia Commons

Aika avokadona, kuva Monika Betley, Wikimedia Commons

 

Olen kiitollinen, että luit tämän kirjoituksen — vaikka olisitkin voinut käyttää aikaasi murehtien puolin tai toisin avioliiton merkitystä, Soinia, Räsästä, Stubbia, ev. lut. kirkkoa tai vaikka työpaikkasi jatkumista. Eikö ole niin, että hyvä puhetaito on meidän kaikkien pelastus?

 

Kuva Juhani Yli-Vakkuri

Severi Hämäri

— Severi  Hämäri on Puhujakoulun vastuuopettaja, retoriikan, matematiikan ja filosofian opettaja sekä tohtorikoulutettava. Hän valmistelee väitöskirjaa kielenfilosofian alalta, joka käsittelee merkityksen merkitystä, kokemuksesta riippumatonta tietoa ja ikuisia, analyyttisiä totuuksia. 

Advertisements

One comment

Kommentoi, kerro, osallistu:

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s